Spotlight – mokailua ja mielenkiintoisia tilanteita.

Kirjoittaja: Rock Åkerlund

24 marraskuun, 2021

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet: 1

Spotlight-tapahtumaan päätin osallistua etänä, koska halusin rauhassa keskittyä mitä ihmisillä on sanottavaa ja ei ollut muutenkaan kyseisenä päivänä sosiaalinen olo huipuimmillaan, joten oli helppo päätyä moiseen ratkaisuun.

Odotin paljon etenkin Fatima Verwijnenin puheenvuoroa. Seuraan Fatimaa sosiaalisessa mediassa ja pidän hänen tyylistään. Hän on diversiteettikonsultti ja ihmisoikeusaktivisti ja puhuu esimerkiksi siitä, mitä on rakenteellinen rasismi työelämässä, kouluttaen yrityksiä siitä miten työelämästä voi tehdä vähemmistöille avointa. Pidän myös siitä faktasta, että Fatima on ADHD, kuten minäkin.

Fatiman esiintyminen päätyikin olemaan katastrofi ja osoitus siitä, mitä kaikkea voi mennä pieleen. Ensinnäkin päivämäärä oli merkitty väärin koko päivän kohdalle ja hän ei ollut missään tavoitettavissa, kun tilaisuus alkoi. Hänen tilalleen oli pakko ottaa toinen puhuja, jota oltiin suunniteltu myöhemmäksi, koska Fatimaa ei aluksi saatu edes kiinni.

Myöhemmin hän kuitenkin saapui paikalle ja vielä senkin jälkeen homma meni aivan palasiksi. Tapahtui muun muassa se, ettei muistiinpanot ja diat avautuneet, lapsi huusi ovelta ja muutakin, joka ei mennyt putkeen.

En nyt pohdi miten Fatima on valmistautunut tässä reflektoinnissa etukäteen, kun en sitä voi tietää, vaan sitä, miten itse voisin ehkäistä tällaista käyvän. Olen huomannut, miten korvaamaton asia on kalenteri ja varsinkin, kun sitä käyttää tuplaversiona eli kun käytössä on sähköinen versio, ottaa siihen rinnalle myös fyysisen version, jossa samat infot toistuvat. On hirveän vaikea laittaa vahingossa tai ajattelematta väärä informaatio kahteen paikkaan, mahdollista toki, mutta nyt on kyseessä virheen tekemisen vaikeuttaminen, joten kaikki auttaa eteenpäin. Ja kun tärkeiden asioiden kohdalle laittaa sähköiseen versioon vielä hälytyksen, on tilaisuuteen ajoissa tuleminen jo melko todennäköistä.

Myös suunnitelmallisuus ja varmuus esiteltävistä asioista palvelevat omia intressejäni. Diani esimerkiksi löytyvät ainakin kahdesta paikasta, jos lähden esittelemään mihinkään yhtikäs mitään. Juuri sen takia, että jos jotain hukkuu, niin löydän ne sitten jostain muualta. ADHD:na kun elää, niin suunnitelmallisuus ja etukäteen arviointi on monesti todella tärkeä ominaisuus katastrofien estämiseksi, asioita ei myöskään parane jättää liikaa muistin varaan, koskaan.

Kannattaa myös tietää mistä puhuu ja kerrata vähän diojaan ja harjoitella ne läpi, jos ei sellaista varmuutta vielä ole päässyt kehittymään. Kiinnostavuus on yleensä eri luokkaa, kun ei kuuntelija joudu kuuntelemaan takelteluja ja unohteluja puhujan toimesta, vaan tiedon jakaminen, sekä tarinointi on sulavaa ja etenee kiinnostavan oloisesti kohti loppua.

Minulle ei siis jäänyt sekavuudeltaan kauheasti Fatiman puheista käteen tällä kertaa ja se on harmi, mutta joskus vaan käy näin.

Pari huomiota tuli kyllä juontamisen puoleltakin, joita itse ei pidä alkaa toteuttamaan. Juontaja suhtautui Fatiman poissaoloon lähinnä hämmennyksellä, naureskelemalla koko ajan hermostuneesti ja lopuksi taisi toitottaa, ettei oikeastaan edes ollut siihen pestiin tarkoitettu aluksi ja sattumien summien kautta ylipäätään päätyi juontamaan tapahtumaa. Mikään näistä ei kyllä auttanut siinä katastrofin keskellä, vaan juontaja onnistui luomaan tapahtumaan, jos mahdollista, vieläkin epätoivoisemman tunnelman, vaikka tarkoitus oli kenties  aivan jotain muuta. Loppuun siis itselle vielä huomautus, että jos juontohommia tulee, niin paneudu hyvänen aika niihin. Äläkä jätä paneutumista viime tinkaan, harjoitellakin saa ja homma hoidetaan hienosti, eikä niin, että aletaan kertomaan omia virheitä lavalla.

Mielenkiintoinen tapahtuma kyllä, mutta jäi nyt vähän virheiden tallomaksi osaltaan.

Rock Åkerlund

Projektitoimisto Heiga osk

www.heiga.fi

You May Also Like…

Et taida kuunnella

Kuunteleminen on taito, jonka nykyään yhä harvempi taitaa. Vaikka puhe on maailmassa lisääntynyt, kuunteleminen ei...

0 kommenttia

Lähetä kommentti