Tarinat vetoavat meihin kaikkiin, etenkin meidän tunteisiimme. Helpoin keino saada muiden empatiaa on kertoa tarinasi, siten he ymmärtävät sinua ja voivat nähdä jopa ennakkoluulojensa läpi. Arman joka kertoo tarinoita työkseen oli puhumassa Spotlight- Jyväskylä tapahtumassa tänä vuonna ja nyt jaan hänen puheensa herättämiä ajatuksia.

Arman kertoi, kuinka oli aluksi ollut epävarma siitä, olisiko hänestä tv ohjelman kasvoiksi, vaikka hän oli unelmoinut siitä jo kauan. Yhtenä päivänä hän kuitenkin lähti kurkottamaan kohti unelmaansa ja nyt lähes kaikki suomalaiset tuntevat hänet. On haikeaa ajatella, kuinka moni muu on haaveillut samanlaisesta unelmasta, mutta ei ole koskaan lähtenyt kurkottelemaan sitä kohti. Mistä tällainen rohkeus tarttua tällaisiin unelmiin sitten syntyy? Kun mietin omaa elämääni, kaikki suuret ja rohkeutta vaativat päätökset olen tehnyt impulsiivisesti hetken mielijohteesta. Mitä kauemmin pohdin asiaa ja mietin kannattakohan tätä nyt tehdä, sitä luultavammin jätän sen tekemättä. En siis tarkoita, etteikö asioita kannattaisi ajatella läpi, sillä päätön toiminta aiheuttaa monesti enemmän haittaa, kuin hyötyä. Mutta se mitä kauemmin pohdimme asiaa, sitä etäämmäksi asia meille tulee ja siihen tarttuminen on täten paljon vaikeampaa. En siis sano, että harkitsevaisuus olisi heikkous, mutta jos jäät miettimän liikaa päätöstä sitä todennäköisemmin et edes tee päätöstä, mikä taas itsessään on päätös. Arman käytti vuosia elämästään unelmoiden työstään, kunnes hän havahtui siihen faktaan, ettei hän sitä ikään voi saavuttaa, jos ei ala tehdä töitä sen eteen.

Unelmat ovat, kuin tavoitteita, joita asetamme täällä tiimiakatemialla Tiimimme sisällä. Tavoitteenamme voi olla esimerkiksi miljoonan liikevaihto tai löytää kaikille työpaikka valmistumisen jälkeen, mutta monesti unohdetaan se tärkein asia näiden tavoitteiden saavuttamiseksi eli menetelmät. Menetelmät miten pääsemme näihin pisteisiin ovat tärkeämmät, kuin itse tavoite. Esimerkkinä haluat saada 100kiloa penkistä ja haluat olla elämäsi kunnossa ensi vuonna, mutta ilman treeni ohjelmaa, oikeaa ruokavaliota ja niiden säännöllistä noudattamista et luultavasti tule saavuttamaan tavoitettasi ensivuoteen mennessä. Sama pätee myös tiimin tavoitteisiin, jos meillä ei ole suunnitelmaa, miten pääsemme tähän pisteeseen emme yksinkertaisesti tule saavuttamaan sitä. Asiat eivät tule luoksemme, vaan meidän pitää mennä haluamiamme asioita kohti. Se mikä puheessa inspiroi ja eniten resonoi itseni kanssa oli Armanin tapa pohjauttaa koko puhe häntä kaduttaneeseen asiaan eli siihen, miten hän kulutti vuosia pelkkään haaveilemiseen ja itsensä epäilyyn, ennekuin hän alkoi tehdä unelmatyötänsä.

Se miten Arman kertoi perspektiiveistä, painui mieleeni. Esimerkki pienistä lapsista, jotka leikkivät olevansa koulussa, kun eivät sinne oikeasti päässeet tuntui hirveältä. Itse lapsena monesti kritisoin ja keksin mitä luovimpia argumentteja, miksi minun ei pitäisi mennä kouluun. Se, että kuulee toisten tarinat siitä, miten heille koulun käyminen olisi ollut avain päästä pois köyhyydestä ja saada mahdollisuus parempaan elämään on pysäyttävää. Omassa elämässänikin on tapahtunut monenlaisia asioita, jotka ovat opettaneet minulle kiitollisuutta mitä tavallisimmista asioista, mutta oma näkökulma on vain yksi näkökulma. Se, että pyrimme ymmärtämään muiden tarinoita ja näkökulmia auttaa meitä tulemaan toimeen heidän kanssaan, vaikka emme hyväksyisi jonkun tekoja voimme silti pyrkiä ymmärtämään häntä.