Spotlight 2021

Kirjoittaja: Essi ollonqvist

27 maaliskuun, 2022

Lähdeteos: Spotlight -21, Arman Alizadin puheenvuoro

Lähdeteoksen kirjoittaja: Essi Ollonqvist

Teoriapisteet: 1

Kävin yhdessä tiimini kanssa keskiviikkona 27.10.2021 Spotlight -puhujatapahtumassa. Osallistuin kaikkiin puhujaesityksiin, mutta ehdottomasti lempipuhujana oli samalla myös tapahtumapäiväni odotetuin puhuja, Arman Alizad. Hänen puheenvuoronsa avarsi jälleen kerran maailmankatsomustani. Sain kokea kaivattuja wow-elämyksiä sekä samalla hänen puheosuutensa oli myös erittäin viihdyttävä. Reflektoin seuraavaksi, mitä opin ja miten voin hyödyntää oppimaani omassa elämässäni.

Aina kun Arman kertoo seikkailuistaan, olipa se sitten tapahtumassa, telkkarissa tai lehdessä, maailman monimuotoisuus ja rikkaus saa kerta toisensa jälkeen pysähtymään. Arman osaa valikoida matkan varrellensa erittäin mielenkiintoisia tapauksia. Ne usein yllättävät, koska minulle ei tulisi ikimaailmassa edes mieleenkään puoliakaan jutuista, mitä hän tuo yleisön eteen näytettäväksi. Usein kun katsoo Armanin ristiretkiä, olotila on lähestulkoon aina zén, vaikka asiat ja ihmiset eivät olisikaan valettu pelkästä hyvyydestä. Arman on löytänyt itselleen täydellisen paikan tästä universumista.

Ymmärtäminen ja hyväksyminen eivät ole sama asia

Puhujaesityksen paras lause oli ehdottomasti ”Ymmärtäminen ja hyväksyminen eivät ole sama asia”. Arman haastaa ihmisiä ajattelemaan tällä lauseella. Hänen mielestään ihmiskunnan yksi suurimpia ongelmakohtia on, että usein nämä käsitteet mielletään samaksi, vaikka ne ovat oikeasti täysin eri asia. Asian voi ymmärtää, mutta se ei tarkoita, että asia pitäisi myös hyväksyä. Hän nosti asiaan useamman liittyvän esimerkin, joihin hän on törmännyt ristiretkillään.

Arman oli tavannut Etelä-Amerikassa mantereen yhden etsityimmän palkkamurhaajan. Arman oli viettänyt hänen kanssaan useamman päivän tutustuen häneen ja hänen menneisyyteensä. Palkkamurhaajan lapsuus oli ollut repaleinen ja vaikea. Isän ja äidin omat ongelmat tekivät lapsuudesta niin turvattoman, että hän vietti enemmän öitä kaduilla kuin kotona. Aikaa kouluun ja lapsuuteen ei jäänyt, vaan päivät olivat yhtä selviytymistä miettien, mistä pyöräytetään tämän päivän rahat elämiseen. Kylmä perhe-elämä päättyi tragediaan, jossa isä tappoi äidin pienen pojan edessä ja sen jälkeen itsensä.

Poika ei nähnyt muuta elämää, mitä hän näki kadulla, joten hän kasvoi siihen, eikä hänellä ollut edes mahdollisuuksia tietää, mitä muuta elämä voisi olla. Nyt tällä miehelle menee hyvin lukuun ottamatta palkkamurhauksia. Hänelle on perhe, koti ja hän haluaa tarjota pojalleen hyvän elämän. Arman ymmärtää lähtökohdat, miksi tämän miehen tarina johti palkkamurhaajaksi. Miten askeleet veivät kohti tätä pistettä, eivätkä jonnekin muualle. Vaikka Arman ymmärtää tämän, hän ei tietenkään silti voi hyväksyä, mitä mies tekee työkseen. Eihän kukaan halua hyväksyä murhia, mutta samalla helposti huomaamatta riistetään mahdollisuus ymmärtämiseen. Jos tästä ajatuksesta päästettäisiin irti, palkkamurhat eivät varmasti lisääntyisi, mutta ymmärtämisellä voisimme saada aikaan maailmasta paremman paikan. Jos emme ymmärrä, emme voi edistääkään asioita.

Esimerkki case: Venäjän rokotevastaisuus

Spotlight:n jälkeen vierähti hetki ja tapasin yhden venäläisen. Myönnän nyt heti suoraan alkajaisiksi, että minulla on hyvinkin perinteiset ennakkoluulot ja tyypilliset mielikuvat venäläisistä, jotka eivät ole välttämättä positiivisimmat. Keskustellessa tämän venäläisen kanssa esitin paljon kysymyksiä, koska halusin tietää, miltä nämä erot näyttäytyvät toiselle puolelle. Keskustelun lomassa päädyimme puhumaan venäläisten koronarokotevastaisuudesta, ja miksi juuri tässä asiassa suomalaiset ja venäläiset ovat niin kahtia jakautuneita.

Oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että onhan se erittäin valitettavaa, että maailman suurimman valtion rokotekattavuus on 15-20%. Vaikka Suomen rokotekattavuus on hyvää, yli 80%, onhan se tosi asia, että Venäjän kaltaisten valtioiden päätöksillä on vaikutusta globaalisti kuin Suomen kokoisilla valtioilla. Siksi olisi tärkeää, että Venäjällä ihmiset ottaisivat rokotteita, koska sen vaikutukset näkyvät koko maailmaan ja ihmisten terveyteen. Miksi asia on sitten näin?

Tämä venäläinen kertoi, että asia liittyy pitkälti rahaan. Venäjällä vallitseva ajatus kansalaisten keskuudessa on se, että rokotteeseen painostetaan sen takia, että taas yksi iso taho saisi pyöräytettyä rahavirran omaan kassaan, eikä terveyden takia. Sen takia ihmiset eivät halua ottaa rokotteita. Rokotteen ottaminen olisi yhtä kuin kannattaisi jonkun tahon rahankeruuprojektia. Venäläisillä ei siis mielikuva rokotemyöntyväisyydestä linkity ollenkaan terveyteen. Emme me suomalaisetkaan ottaisi rokotetta muiden syiden kuin terveyssyiden takia. Venäläiset ovat koko ikänsä kasvaneet tuohon ajatusmalliin, joka on oikeasti vain murto-osan oikea ajatus. Harmi, ettei valtiota pystytä johtaa järjellä, vaan niitäkin usein johdetaan tunteella.

Tähän loppuun voin todeta, että ymmärrän nyt huomattavasti paremmin, miksi venäläiset eivät ota koronarokotetta, mutta minun ei tarvitse sitä hyväksyä, enkä hyväksykään. Venäjä on hyvin diktatuurinen valtio. En ymmärrä Venäjän johtoa, mutta se ei ole syy, etten ymmärtäisi kansalaisia, vaan pikemminkin päinvastoin.

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti