Sisältömarkkinoinnin työkalut

Kirjoittaja: Elina Korhonen

11 huhtikuun, 2023

Lähdeteos: Sisältömarkkinoinnin työkalut

Lähdeteoksen kirjoittaja: Ilona Hiila, Ida Hakola & Mikko Rummukainen

Teoriapisteet: 3

Sisältömarkkinointi on paljon ollut puheenaiheena, ja pidettiin myös Hohkeen treenit aiheesta. Jos onnistuu luomaan esimerkiksi sellaisen blogitekstin, joka resonoi kohderyhmissä vuosien jälkeen yhä uudestaan ja uudestaan, voidaan sanoa sen onnistuneen. Joku kertoi treeneissä hyvän esimerkin tällaisesta tapauksesta. Eräs yrittäjä oli vuosia sitten ladannut YouTubeen asiantuntijavideon aiheesta x. Vielä useidenkin vuosien jälkeen video kerää hurjasti uusia katselukertoja, sillä videon sisältö on edelleen ajankohtaista ja kaivattua. 

Content Marketing  

Sisältömarkkinoinnilla luodaan arvokasta sisältöä strategian pohjalta yrityksen eri kohderyhmille ja eri ostopolun vaiheessa oleviin asiakkaisiin. Content Marketingia eli sisältömarkkinointia ei pidä sekoittaa missään tapauksessa sisällöntuotantoon. Sisältömarkkinointi on sellaisten markkinointisisältöjen luomista, jotka tukee liiketoiminnan tavoitteita ja kulkee strategisten linjojen puitteissa. Sisällöntuotanto tehdään sen pohjalta, millaista sisältömarkkinointia halutaan toteuttaa. Sisältömarkkinointiin on olemassa hurjasti erilaisia tapoja; videot, kuvat, somepäivitykset, webinaarit, tietoiskut, artikkelit, blogit, asiantuntijatarinat, asiakaskokemukset, oppaat, uutiskirjeet ja niin edelleen. Pitää siis osata valita oikeat kanavat ja alustat, joissa asiakkaat liikkuvat. Osassa kanavissa voidaan keskittyä sisällöltään asiakkaiden houkuttelemiseen ja näkyvyyden kasvattamiseen, kun taas toisessa heidän sitouttamiseen. Jokaisella kanavalla ja sisällöllä on siis oma, tarkkaan mietitty tavoitteensa. 

Ei ole kyse siis pelkästään visuaalisesti miellyttävän sisällön luomisesta, vaan asiakkaalle oikeasti arvokkaan tiedon jakamisesta. Sisältö on tarkoin mietitty, aikataulutettu ja sen taustalla on joku syy. Ei ole vain hetken mielijohteesta postattuja kivoja kuvia, vaan taustalla on strateginen tarkoitus. Pyritään ratkomaan asiakkaan ongelmia ja auttamaan haasteissa. Arvon luominen riippuu siitä, mitä yrityksesi tarjoaa. Lovent myy treenivaatteita, ja seisoo kestävien arvojen takana. Halutaan muuttaa kuluttajatottumuksia ja vähentää sesonkiajattelua, joten tuodaan sellaista sisältöä esiin. Informoiva ja opettava sisältö tulisi olemaan viikoittaista, kuitenkaan unohtamatta hauskuutta ja lempeyttä. 

Nykyään lähes kaikki löytyy hakukoneista. Jos yritystä ei löydä Googlesta, on aika heikot mahdollisuudet liiketoiminnalle tai sen kasvattamiselle. Voisi jopa sanoa, että jos et löydy Googlesta, olet menetetty tapaus. Silleen näin niin kun kärjistettynä. Googlesta sitten taas voi löytyä orgaanisesti, hakukoneoptimoinnin tai hakukonemarkkinoinnin avulla. Hakukoneoptimointi (SEO) meinaa sitä, että verkkosivuille optimoidaan sisältöä tiettyjen hakusanojen pohjalta. Me voitaisiin esim. Loventille kirjoittaa säännöllisesti blogia verkkosivuille, jossa käytetään yleisimpiä hakusanoja, joilla etsitään urheiluvaatteita. Näitä voisi olla mm. trikoot, treenitrikoot, joogahousut, treenitoppi, bikerit, voimisteluvaatteet, seuravaatteet ja niin edelleen. Hakukonemarkkinointi (SEM) taas meinaa maksettua mainostilaa Googlen hakukoneessa. Orgaanista näkyvyyttä voi nostaa juurikin SEO:n avulla. 

Asiakkaan ostopolku kulkee yleensä näin: tiedonhankinta > harkinta > päätös > sitoutuminen. Riippuen ostopolun vaiheesta, sisällön tavoitteet vaihtelee todella paljon. Pitää aina muistaa, että kenelle tekee, miksi ja missä. Sisältömarkkinointia suunnitellessa on hyvä ottaa seuraavat neljä kohtaa huomioon. Listasin myös ylös asioita Loventin näkökulmasta. 

  1. Tavoitteet 
  • SMART-kaavan avulla tavoitteiden asetanta (tarkka, mitattava, saavutettava, realistinen, aikaan sidottu) 
  • Osa tavoitteista löytyy jo Loventin viestintästrategiasta, mutta niiden tuominen myös sisältösuunnitelmaan 
  1. Suunnitelma 
  • Kenelle, miksi, miten, mitä, missä 
  • Julkaisusuunnitelma, somekalenteri, sisältökalenteri 
  • MRACE 
  1. Toteutus 
  • Kohderyhmän määrittely kanavakohtaisesti 
  • Sisällön luominen (kuvauspäivät) 
  • Sisällön jakaminen mahdollisimman monella eri alustalla 
  1. Analysointi 
  • Google Analytics 
  • Shopify 
  • Meta business tools 
  • HubSpot seura-asiakkaille  

Mitä käytäntöön 

Itselleni selkiytyi se, mitä haluaa tulevana vuonna vielä oppia, ja missä kehittyä. SEM, SEO ja maksettu markkinointi alkoi kiinnostaa ihan uudella tavalla, varsinkin kun on projekti, jossa niitä pääsee suoraan opettelemaan. Loventissa hypätään seuraavaksi liiketoiminnallisten tavoitteiden tarkkaan laatimiseen ja kiteytykseen, sekä tehdään 5 years plan. Näiden tavoitteiden pohjalta myös sisältösuunnittelu helpottuu. 

You May Also Like…

Copywriting Strategies

Copywriting on yksinkertaisuudessaan markkinointi tai mainontatekstien kirjoittamista myyntiä tai asiakkaan...

Sanojen supervoima

Jakaisin tämä kirjan opit kolmeen osaan. Ensimmäinen osa on liittyy jokapäiväiseen juttelemiseen ja siihen miten...

The Culture Map

 Kävimme vähän aikaa sitten tiimivaihdossa Berliinissä ja nyt ihan vasta oli Berliinin travelling universityn vuoro...

0 kommenttia

Lähetä kommentti