Show your work

Kirjoittaja: Alpertti Korhonen

1 helmikuun, 2021

Lähdeteos: Show your work

Lähdeteoksen kirjoittaja: Austin Kleon

Teoriapisteet: 2

Luin edellisellä viikolla Austin Kleonin kirjan Steal like an artist ja tällä viikolla oli tavallaan jatko-osan vuoro, eli Show your workin. Tiimiakatemian alussa olin erittäin ahdistunut, kun näitä kirjoitelmia piti esseepankkiin tunkea, se ehkä osasyynä miksi jäin isosti kirjapisteissä jälkeen. Lopulta kuitenkin otin asenteen, että hei näitä kirjoitetaan itseä eikä muita varten, so just go for it. Videotöitänikään en koskaan ole kauhean innokkaasti levitellyt, sillä olen niin itsekriittinen, että jos se ei ole täydellinen, niin se ei ole jakamisen arvoinen. Ajattelutapahan on erittäin tuhoisa, koska eihän mikään ikinä täydellistä ole, varsinkaan tekijän omasta mielestä. Varovasti olen valutellut videoita vimeoon vuosien mittaa, jotkut kaikille näkyvinä ja jotkut piilotettuina. Showreelejä olen varmaan laittanut facebookkiin, mutta lähes kaikki muu jää vimeon kätköihin, ehkä jotkut ystäväni ovat niitä johonkin joskus jakaneet. Jopa edelliseen reflektiooni niiden muutaman linkin heittäminen tuntui vähän hurjalta. Jos oikein muistan, niin instagram profiilissani taitaa olla linkki vimeoon, eli jos joku sinne eksyy, niin onneksi olkoon. Tähän ongelmaan hain siis apua tästä kirjasta.

 

Ensimmäinen yksinkertainen baby step jonka revin kirjasta, on se, että ylipäätänsä dokumentoi työtään koko ajan. Ottaa paljon kuvia, videota ja kirjoittaa tekemisestään jatkuvasti, varsinkin nykypuhelimien avulla ei pitäisi olla mitään tekosyytä miksi ei. Tietenkään kaikki työ ei välttämättä ole dokumentoinnin väärti, esimerkiksi tästä reflektion kirjoittamisesta ei tarvitse tuhottomasti kuvia räpsiä, mutta esimerkiksi videotöistä voisi kaapia behind the scenes materiaalia niin paljon kuin jaksaisi ja se saattaisi jopa kiinnostaa ihmisiä. Hyvänä puolena tässä alkaa huomaamaan miten tekemisen edistymisen ja näkee työn selkeämmin. Sitten kun on sen aika, että ajattelee jakavansa jotain, niin onpahan sitten materiaalia mistä valita.

Next baby step: Tai oikeastaan tämä ei ainakaan minun kohdalla olisi enää vauva-askel, mutta jakaa jotain pientä joka päivä. Itse nyt tähän hätään ajattelen ensimmäisenä esimerkiksi instagram storyjä, miksi ei toki jollain muullakin alustalla. Ja siis ajatus on nimenomaan jakaa jotain työhösi tai tekemiseesi liittyen, ei varsinaisesti take away kahveja mitä yleensä esittelen. Jos jakaa jonkun toisen tekemään niin ei tietenkään ilman, että antaa krediittiä alkuperäiselle tekijälle. Jos et kykene antamaan krediittiä, älä jaa tätä. Eikä tarvitse murehtia postailun täydellisyydestä, sillä kuulemma 90% on kakkia. Sitä ei aina itsekään tiedä onko kyseessä hyvä vai huono, niin sillä onkin hyvä tuoda asioita muiden eteen. Jos on joskus epävarmaa, jakaisiko jotain vai ei, niin odottele vuorokausi ja tarkastele uusin silmin. Mieti onko tästä apua, hupia ja onko ok, jos mummo näkee tämän?

Voisin aloittaa ensiksi vaikka joka viikko jotain tai kaksi kertaa viikossa. Joka päivä jotain turhan intensiiviseltä näin heti kättelyssä.

 

Kirja kovasti kannustaa omiin nettisivuihin, joka jampalla pitäisi siis olla etunimisukunimidotcom saitti, jossa voisi jakaa omia teoksiaan ja ajatuksiaan. Omissa sivuissa on toki se hyöty, että se on ”ikuinen”, sosiaalisen median kanavat elävät vähän muodin mukana, ehkä niitä nyt hyödynnetään vilkkaasti, mutta vuoden päästä ehkä ei. Kun satun olemaan visuaalisen alan tekijä, niin olisi kieltämättä luonnollista, että minulla olisi joku portfolio sivu. Olen sitä kyllä miettinytkin joskus, mutta ehkä alussa mainitun itsekriittisyyden takia olen odotellut, että minulla on ”tarpeeksi hyviä videoita” kasassa, jotta kehtaisi tällaisen sivun julkaista. Olen myös monesti miettinyt kuvausprofiilin tekemistä instagramiin, jonne julkaisisin painottuen videoihin ja bts:ään. En ole nyt kauhean ahkera päivittämään henkilökohtaista profiilianikaan, niin ehkä tällainen erillinen tili toimisi vain enemmän taakkana. Nyt kun vilkaisin profiilini nykyistä kuntoa, aika tarkkaan joutuisi ulkopuolinen ihminen haravoimaan, että ymmärtäisi minun puuhastelevan kuvausjuttuja. Ehkä aiheeseen liittyviä postauksia voisi kyllä lisäillä pikkuhiljaa. Muistaakseni Danny Gevirtz teki joskus videon juurikin tästä asiasta, että kukaan high schoolista ei tiedä mitä teet nykyään, niin someen pitäisi kunnolla tuupata tavaraa, että hei teen videoita. Niin niistä nettisivuista, hiljattain vierailin Derek Siversin nettisivuilla ja tykkäsin kyllä niistä, simppelit. Jos jaksaisin sivut tehdä, tekisin varmaan jotain siihen suuntaan. Ainakin tämän hetken ajatuksilla.

 

Kirjassa oli esimerkki, jossa olet taidemuseossa ja huomaat eräällä seinällä kaksi valtavaa taulua. Molemmissa tauluissa on auringon lasku satamassa. Huoneen poikki maalaukset näyttävät samalta. Kun menet lähemmäs, huomaat ettei kummastakaan ole mitään nimikylttiä. Tauluista tulee sinulle pakkomielle, tutkit siveltimen jälkiä, muttet huomaa niissä mitään eroa. Nimeät ne tauluksi A ja tauluksi B. Juuri kun olet lähdössä etsimään jotakuta henkilökuntaa, joka voisi selventää taulujen taustoja, astuu saliin museon pääkuraattori. Hän kertoo, että taulu A:n on maalannut 1700-luvulla hollantilainen mestarimaalaaja. Entä taulu B? Taulu B on väärennös, jonka kopioi viimeviikolla taidekoulusta valmistuva henkilö.

Eikö yhtäkkiä aito maalaus ala näyttämään hiukan paremmalta? Kumman laittaisit mieluummin olohuoneesi seinälle? Luulisi henkilön pitävän vaikkapa maalauksesta sen värien ja kuvioiden takia, mutta ihmismieleen vaikutta kovin paljon, mitä heille kerrotaan kyseisestä teoksesta. Mietitään vaikkapa taas instagramin ihmeellistä maailmaa. Oletko joskus pitänyt jonkun jostain kuvasta, vain koska se oli tietyn henkilön postaama tai kuvatekstissä oli joku kiva juttu? Katsoitko edes kyseistä kuvaa? Katsoitko edes tekstiä? Oh wait, okei ei kai museossa oleva maalaus ja random IG postaus ole ihan verrattavissa.

 

Olet kerrankin poistunut kotoa johonkin illanistujaisiin (no good old corona in this scenario), olet lievästi vaivaantunut. Joku innostuu ja kysyy sinulta mitä teet. Tällä hetkellä se on aika suorasukaista, vastaisin varmaan että: ”Opiskelen tiimiakatemialla, se on sellanen yrittäjyyden vähän niiku erikoislinja ammattikorkeessa missä meillä on omat firmat ja koitetaan tehä rahaa, miten ikinä halutaan, ite lähinnä kuvailen videoita.” Huh, sehän meni aika hyvin. En koskaan ole varmaan sanonut olevani videokuvaaja, ellei joku erehdy luulemaan minua valokuvaajaksi jossain tapahtumassa. Yleensä ennen kysyttäessä olen ollut työtön tai sitten joko konekorjaamolla töissä tai koneistajana. Kankeuden välttämiseksi tai helpottamiseksi, kirja antaa neuvon että älä ota keskustelua kuulusteluna vaan mahdollisuutena luoda aidon kontaktin ja kertoa nöyrästi mitä teet. Myöskin biojen kirjoittaminen olisi suositeltavaa pitää simppelinä, itselläni instagrammissa lukeekin… Ei mitään. Itseasiassa kun olin vielä koneistushommissa ajattelin laittavani siihen ”Machinist by day, videographer by night” Jätinpä laittamatta sillä sehän kuulostaa bit lame? Even creepy? Kaipa sinne bioon voisi jotain järkevästi kuvaavaa laittaa.

 

En ole koskaan onneksi murehtinutkaan, mutta ei tarvitse jatkossakaan murehtia seuraajalukumääriä. Pitäisi enemmän miettiä ehkä seuraajien laatua. Jos haluaa, että sinua seurataan, niin ole seuraamisen arvoinen. Jos haluat olla kiinnostava, sinun pitää olla kiinnostunut. Piti ihan googlettaa tämä herrasmies, mutta Steve Albini sanoo, että: ”Verkostot ei meinaa paskaakaan. Minulla ei koskaan ole ollut verkostossa ketään, joka olisi kasvattanut tekemisiäni enempää kuin mitä tekisin muutenkin.” Suomentanut Alpertti Korhonen. Ihmiset siis hänen mukaansa haaskaavat aikaa ja energiaa verkostoitumiseen sen sijaan, että tulisivat hyviksi siinä mitä tekevät.

Kun keskittyy tekemään ja keskustelemaan siitä mistä pitää, kyllä ne kontaktit sieltä jostain putkahtaa.

 

Kun töitään heittää julki, faktahan on se, että tulee hyvää sekä huonoa palautetta. Olen ollut niin onnekas tai en ole jakanut videoitani tarpeeksi, sillä videoni ovat saaneet suurimmalta osin kehuja, jos edes mitään palautetta ja vain yksi asiakas on sanonut, että oli pettynyt videoon. Ei se mitään, niin olin minäkin. Jos ihan peruselämässä minulle annetaan negatiivistä palautetta, otan sen usein aika henkilökohtaisesti. Kirjassa oli neuvoja, kuinka ottaa lyöntejä vastaan: Relax and breathe. Hyvän mielikuvituksen omaavat ihmiset pelkäävät kaikista pahinta. Negatiivinen kritiikki ei ole maailman loppu, eikä siihen ole kukaan kuollut. Hengitä syvään ja hyväksy kaikki mikä vastaan tulee. Strenghten your neck. Se, että osaa ottaa lyöntejä vastaan vaatii sen, että sinua lyödään usein. Pitää julkaista paljon töitä ympäriinsä ja antaa ihmisten kommentoida. Sen jälkeen tuottaa lisää ja uudestaan esille. Mitä enemmän kritiikkiä tulee, sitä paremmin ymmärtää, ettei se satuta. Roll with the punches. Kaikki kritiikki on mahdollisuus uudelle työlle. Siihen ei voi vaikuttaa millaista palautetta saa, mutta voi vaikuttaa miten niihin reagoi. Jos jotkut vihaavat jotain työssäsi, tee sitä vaikka enemmän. Protect your vulnerable areas. Jos jokin työ on sinulle liian herkkä tai henkilökohtainen laitettava kritiikin eteen, älä julkaise sitä. Mutta jos vietät elämäsi vältellen haavoittuvaisuutta, ei työsi resonoi ihmisille. Keep your balance. Pitää muistaa, että työsi on jotain mitä teet, ei mitä olet.

 

Kun jossain työssäsi jokin menee heikommin, inspiroidu siitä seuraavaan työhösi. Nykyään tulee tehtyä motorola joka videosta, joten sieltä on helppo kaivaa inspiraation aihetta.

You May Also Like…

Uteliaisuuden taito

Utelijaisuuden taito kirja käsitteli erilaisia mielen malleja ja oppimisen johtavaa utelijaisuutta. Uteliaisuutta voi...

0 kommenttia

Lähetä kommentti