Valitsin tämän kirjan Luovan älykkyyden ja notkeuden koulutusohjelmaa varten. Meidän piti valita jonkun ihmisen elämänkerta lukea se ja tehdä siitä esitys muille koulutusohjelmaan osallistuville. Miten todella pitkään minkä kirjan haluaisin lukea. Pyöritin mielessäni kaikki yritysjohtajat ja liiketalouteen liittyvät
elämänkerrat, mutta päätin lopulta valita kirjan, joka oikeasti avaisi käsitystäni maailmasta ja sivistäisi minua edes hieman. Hyeonseo Leen tarinan valitsin kirjastossa pelkästään takakannen perusteella. Ilman sen suurempaa käsitystä ihmisestä, vaikka myöhemmin löysinkin hänestä paljon artikkeleita netistä sekä
muutaman Ted talkin youtuben syövereistä.

Seitsemän nimen tyttö -kertoo Hyeonseo Leen tarinan lapsuudesta Pohjois-Koreassa ja paosta Kiinan kautta Etelä-Koreaan. Kirja kertoo myös sen, kuinka Hyeonseo salakujettaa maasta myös äitinsä ja veljensä heidän joutuessa ongelmiin Pohjois-Koreassa.

Kirja on todella vaikuttava ja se kuvaa hyvin yksityiskohtaisesti elämää Pohjois-Koreassa ja sitä, miltä tuntuu pakoilla jokapäiväisessä elämässä. Suurimpia teemoja kirjassa ovat mielestäni menetys, oma identiteetti ja isänmaallisuus. Aluksi tuntui siltä, että vaikka kirja oli todella mielenkiintoinen ja imaisin sen melkein yhdeltä istumalta, en löytänyt siitä oikeastaan mitään reflektoitavaa. Ja koska tämän esseen tarkoituksena on reflektoida kirjasta ajatuksia ja oppeja omaan elämään, tuntui reflektion kirjottaminen mahdottomalta.
Huomasin kuitenkin kirjan loppupuolella kysyväni kysymyksiä, jotka kiteytyivät yhden ison teeman. ympärille. Identiteetti ja oman paikan löytäminen.

Ihmettelin paljon sitä, miksi kaikkien järkyttävien tapahtumien jälkeen, Hyeonseo silti ikävöi omaa kotimaataan ja tunsi itsensä muukalaiseksi, mihin muualle ikinä menikin. Vaikka itse olen aina ollut hyvin kiitollinen siitä, että olen saanut syntyä ja asua Suomessa, en ole kuitenkaan koskaan kokenut noin vahvaa isänmaallisuutta. Suomessa on monia asioita joista en ole niin ylpeä. Pohjois-Korea on tietysti aivan omaa luokkaansa ja silti Hyeonseo kaipasi sinne vielä 14 vuotta pakonsa jälkeen. Johtuuko tämä vahvasta isänmaallisesta kasvatuksesta, jonka Pohjois-Koreassa lapsena saa? Lapsille tehdään jo pienestä pitäen hyvin selväksi kuinka onnekkaita he ovat syntyessään Pohjois-Koreaan, kuinka muualla maailmassa vallitsee nälänhätä ja kuinka Kimin perhe on heidät pelastanut. Täytyy olla kuuliainen, eikä saa erottua joukosta. Säännöt ovat todella tarkat ja jokaiselta ihmiseltä vaaditaan täydellinen sitoutuminen Pohjois-Korean kymmeneen periaatteeseen. Ja silti vaikka Hyeonseo on jo oppinut elämään muualla ja tietää sen kaikista mukavuuksista, hän kaipaa takaisin. Hän kaipaa takaisin omaan kotimaahansa.

Hyeonseo on vaihtanut nimeään useaan otteeseen sulautuakseen ensiksi Kiinaan ja sitten aloittakseen uuden elämän Etelä-Koreassa. Hän vaihtaa karaktääriään soluttautuakseen erilaisiin yhteisöihin, eikä enää lopuksi tiedä kuka itse on. Koko kirjan kauhistelin hänen kokemuksiaan ja mietin, kuinka onnekas hän oli päästessään pakoon ja rakentaessaan täysin uuden elämän. Tietysti kaikki nämä asiat ovat hyviä ihmettelyn aiheita ja tietysti hän on onnekas, mutta tarina on myös todella surullinen. Tämän surullisen puolen tarinasta tajusin vasta kirjan lopussa. Rupesin katsomaan tarinaa tästä näkökulmasta, kun kirjassa kerrotaan Hyeonseon äidin kaipuusta Pohjois-Koreaan. Hänen äitinsä joutui kokemaan kotimaassaan todella paljon ja matkasi poikansa kanssa Etelä-Koreaan monta kuukautta kulkien useamman vankilan kautta. Lopulta hän pääsi Etelä-Koreaan aloittamaan uuden elämänsä. Vaikka hänellä oli kaikki hyvin ja palaaminen Pohjois-Koreaan olisi ollut todella vaarallista, hän valmistautui tähän matkaan ja kohtaamaan paluusta johtuvat haasteet. Tämä tuntui minusta aivan järjettömältä kunnes tajusin kuinka vahva tuo isänmaallinen tunne voi olla. Kun on tottunut johonkin ja kasvanut siellä koko elämänsä, on todella vaikea uskoa pahoja asioita omasta isänmaasta. Kaikki paljastuu valheeksi ja ensimmäinen reaktio on varmasti kieltää asia.

Vaikka omaan identiteettiini ei isänmaallisuus vahvasti kuulu, tunnen kuitenkin olevani vahvalla ja selvällä polulla. Vaikka tulevaisuudesta ei ikinä tiedä, koen ymmärtäväni hyvin omat tavoitteeni ja sen, kuinka etenen elämässä niitä kohti. Tunne olevani turvassa ja tiedän olevani siellä mihin kuulun. Minulla on
mahdollisuus rakentaa oman näköiseni elämä ja muuttaa sen suuntaa halutessani. Lisäksi minulla on tietenkin mahdollisuus miettiä identiteettiäni näinkin syvällisesti, sillä minun ei tarvitse pelätä henkeni puolesta tai muuttaa itseäni joksikin toiseksi pysyäkseni hengissä.

Luovan älykkyyden ja notkeuden koulutusohjelmassa pohdimme ihmisen karaktääriä. Olen siis pohtinut paljon omaani ja olen siitä huomattavasti paremmin selvillä. Karaktääri tarkoittaa jonkun erityispiirteiden muodostamaa kokonaisuutta. Karaktääri on mielestäni vain ulospäin näkyvä ja jollain tavalla ulkoistettu identiteetti, joka saattaa näkyä jotenkin poikkeavalla tavalla ulkopuolisille. Identiteetti on aina ollut mielestäni paljon helpompi käsittää ja uskon sen olevan myös käsitteenä tärkeämpi. Mielestäni on hyvin tärkeää tuntea oma itsensä, omat luonteenpiirteet, oman historian, miksi käyttäytyy kuin käyttäytyy ja mistä nauttii. Kun itse tiedostaa nämä asiat, pystyy elämän muotoilemaan niiden mukaan ja olemaan onnellinen. Tietysti tähän vaikuttaa monet asiat ja pätee oikeastaan vain etuoikeutetun ihmisen kohdalla joka itse olen. Lisäksi näiden asioiden selvittäminen saattaa viedä aikaa ja niissä tapahtuu varmasti myös muutosta.

Vaikka en koe saaneeni tästä kirjasta hirveästi konkreettisia asioita joita voisin tuoda omaan elämääni, koen kirjan olleen sitä mitä siltä toivoin. Kirja joka kertoo hyvin mielenkiintoisen tarina, auttaa minua
ymmärtämään muita ihmisiä ja sivistää minua maailman menosta. Aina on opettavaista lukea toisten ihmisten tarinoita ja kokemuksia. On välillä vaikea ajatella, että oikeasti asumme samalla maapallolla. Täytyy olla hyvin kiitollinen siitä, että on syntynyt Suomeen juuri tähän aikaan. Saanut Suomessa
koulutuksen ja saa asua valtiossa, joka kannustaa kokeilemaan uusia asioita ja kehittämään omia taitojaan. Näitä viimeisiä sanoja kirjoittaessani mietin, olenko ehkä sittenkin isänmaallisempi kuin kuvittelin.