”Mitä enemmän tiedän, sitä paremmin näen.” – Iida L. 2022

Olen utelias olento, joka elää ja kehittyy uuden tiedon kanssa. Inhimillisen luonteeni omaisesti minulla on tarve tutkia ja pohtia maailmaa yhä enemmän ja enemmän. Joskus siihen tulee tarve ulkoapäin, kun on pakko löytää ratkaisu johonkin itselleni uuteen ongelmaan. Usein kyse on kuitenkin vain sisäisestä innostani ymmärtää enemmän itseäni, toisia ja maailmaamme. Tiedon määrä ei ole vakio, vaan loputon avaruus, jossa ei tule koskaan seinää vastaan.

Uteliaisuuden lisäksi jatkuvalla tiedonhankinnalla on isompikin tarkoitus. Mitä enemmän tiedän, sitä paremmin näen. Linssi ulottuu isommalle kehälle kuin putkikatseessa, josta kansankielessä paljon puhutaan. Tieto lisää kykyä zoomata omaa edessä näkyvää maailmaansa vähän kauemmaksi, niin että nenän edessä siintävä tie onkin vai pieni piste horisonttia, vain pieni piste maailmankaikkeutta.

”Maailma ei pyöri ympärilläsi.”

 ”Vanhat ja viisaat tietävät.”

Näitä tunnettuja  sanontoja yhdistää se käytännön tosiasia, että tieto lisääntyy sitä mukaan, mitä kauemmin on ehtinyt sitä hankkia. Lapsen ensimmäiset tiedot maailmasta ovat vain hänen omat kokemuksensa, eikä hän tiedä vielä sitäkään, että joku toinen näkisi asiat eri tavalla. Lapsen näkemys on se, että maailma pyörii hänen ympärillään, juuri niin kuten hän sen näkee ja kokee ja se on koko totuus. Kun hän ehtii tutustua maailmaan vähän kauemmin, hänen maailman kuvansa laajenee.

Vanhuus ja viisaus kulkevat käsikädessä tiettyyn ikään asti. Kun äidin, isän ja muun ympäristön jakama perustieto maailmasta on tullut tutuksi, uuden tiedon tuleminen vastaan hidastuu, vaikkei tiedon määrällä tule koskaan seinää vastaan. Jossain vaiheessa sitä vaan pitää alkaa itse etsiä aktiivisemmin. Siksi oletus siitä, että vanhempi olisi automaattisesti aina viisaampi, on väärin. Etenkin, kun nuoremmilla aivoilla on tutkitusti vielä paljon vastaanottavaisemmat aivot uudelle tiedolle.

”Tieto lisää tuskaa.”

Vaikka tieto ei aina saavuta ihmistä kuin itsestään, vaan se vaatii ihmisen omatoimisuutta lähteä tutkimusmatkalle, niin ihmisellä ei silti ole valtaa valita, millaista tietoa haluaa vastaanottaa. Ennalta ei voi tietää onko uusi tieto hyvää vai haitallista. Tiedon määrä kasvaa joka suuntaan ja samalla kokemukset kasvavat. Ihminen oppii pelkäämään jotain vasta kun hän saa selville, että jotain tarvitsee pelätä. Pelko ja muut negatiiviset tunteet aiheuttavat todella suuren reaktion ja muistijäljen aivoihin, jonka takia tällaiset isot negatiiviset tunteet voivat sokaista kaikelta hyvältä, mitä ympärillä tapahtuu. Se synnyttää juuri aiemmin mainitsemaani putkikatseisuutta, kun huomio keskittyy mieltä hallitsevaan negatiiviseen huoleen tai murheeseen. Todellisuus kirkastuu vasta, kun oppii tiedostamaan laajemman kuvan kokonaisuudesta, jossa se oma murhe on lopulta täysin olematon tekijä.

”Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää.”

Faktojen Maailma -kirjan kirjoittanut Rosling on löytänyt juuri tämän ongelman ytimeen kymmenen eri vaiston kautta, jotka hämärtävät meidän käsitystämme todellisuudesta ja kuinka paljon paremmin asiat usein ovatkaan.

Kuiluvaisto

Ihmisen tapa jaotella mielessään asioita kahdelle eri puolelle, esimerkillä enemmistöt vastaan vähemmistöt. Tämä kahtia jaotteluun johtava vaisto yhdistyy jo automaattisesti ajatuksiin, joissa on konfliktien riski, eli negatiiviseen suuntaan. Vertailu toisiin on lähtökohtaisesti aina myrkyllistä, sillä kukaan tai mikään ei ole samanlainen eikä näin ollen todellisuudessa ole olemassa mitään paremmuusjärjestystä. Tämän vaiston ohittaminen onnistuu, kun hiljentää vertailevat ajatukset itseltään ja ympäriltään. Ottaa askeleen hieman kauemmas, jotta eteen kasvaa laajempi näkymä siitä, että olemme kaikki samalla viivalla, yhteisten ongelmien edessä.

Kielteisyysvaisto

Havainnoida kielteiset asiat ympärillämme helpommin ja päästää ne vaikuttamaan kaikkeen. Kielteisten muistojen voima vääristää sitä, mitä muistamme. Hyvät asiat ja askeleen kehitys parempaan unohtuu, kun negatiivisempi muisto vetää kehityksen kaksi askelta taaksepäin, ainakin mielessämme. Tämä näkyy käytännössä myös median luomassa kulttuurissa, jossa skandaalit eivät unohdu koskaan. On opittava tiedostamaan, miten vahvasti negaatiot hallitsevat mielessämme ja ympärillämme, jotta muistamme, että hyviä asioita on ja ne pitää vain kaivaa esiin yhtä lähelle silmiämme. Hyvä on pitää katse myös takana päin historiassa, jotta kehitys realistisoituu paremmassa valossa. Koko ajan menemme eteenpäin, vaikka takapakkitilanteet meinaavat jyrätä muistot siitä.

Viivasuoravaisto

Sivuaa mainitsemaani putkikatseisuutta. Ihmisellä on luontainen taipumus olettaa asioita sen pohjalta, mitä on aiemmin nähnyt. Tämä hahmottuu esimerkiksi visuaalisesti rahastojen kurssikäyrillä, joiden mukaan ennustusta tulevasta suunnasta haetaan viivan aiemmasta kulkusuunnasta. Tietoisempi ihminen kuitenkin tietää, että oletukset eivät perustu juuri mihinkään todelliseen, eikä niillä voi ennustaa. Viiva voi johtaa mihin suuntaan vain, koska isossa kuvassa voi tapahtua mitä tahansa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä mitään voi ennustaa sadalla prosentilla.

Pelkovaisto

Kuten jo nostinkin esiin, pelko on ihmisen johtavimpia tunteita. Ihmisen mahdolliset pelot kasvavat tiedon lisäännyttyä. Pelkovaisto on ollut ihmisen alkuaikoina tärkein selviytymiskeino ja varoitusmerkki, mutta nykyisessä suhteellisen turvallisessa yhteiskunnassamme useimmat pelot ovat täysin turhia ja perusteettomia. Me tiedämme nykyään liian monta vaihtoehtoista kauhuskenaariota, mitä on joskus jossain maailman ajassa saattanut tapahtua jollekin, mutta todennäköisyys on hyvin pieni, että niin tapahtuu enää uudestaan. Pelkovaistoon ei kannata enää sokeasti luottaa, vaan sitä on osattava kyseenalaistaa ja suhteuttaa todellisuuden riskeihin.

Kokovaisto

Ihmisillä on tapana suurennella tai vastavuoroisesti vähätellä herkästi asioita, joskus tahallaan, usein myös vahingossa.  Se pohjautuu siihen, että arvioimme kokoluokkaa oman kokemuksemme pohjalta ja hyvin pieneen otantaan vertaillen. Kokovaiston suhteuttaminen todellisuuteen onnistuu, kun vertailua lisää useampaan eri kohteeseen, joka auttaa sisäistämään vertailtavien kohteiden keskiarvoisen suuruuden, joka on näin ollen lähimpänä todellisuutta.

Yleistämisvaisto

Yleistäminen on myös eräänlaista olettamista ja se perustuu kategoriseen jaotteluun. On muistettava, että erilaisuus on vahvuus, mutta niin, että samanlaisesti erilaiset eivät joudu ajatuksissa yleistämisen kohteeksi. Ei ole olemassa enemmistöjä, joiden sisällä kaikki ovat identtisiä keskenään. On ymmärrettävä, että samanlaisuus on liki olematon käsite, joka ei käytännössä toteudu missään. Koska ei ole samanlaisuutta, ei ole mitään, millä olettamuksia voisi perustella. Jopa sinä itse et toimi enää samalla tavalla välttämättä enää huomenna.

Kohtalovaisto

Tämä perustuu myös olettamukseen samanlaisuudesta, mutta sillä kulmalla, että asiat pysyvät ajasta riippumatta täysin samalla tolallaan. Virheellinen kuvitelma siitä, ettei muutosta tapahtuisi johtuu siitä, että muutos on hidasta, lähes huomaamatonta ellei siihen tarkoituksenmukaisesti kiinnitä huomiota. Muutosta tapahtuu koko ajan ja joka puolella. Maapallo pyörii pysähtymättä ja kaikki elävä liikkuu ja kasvaa. Näiden seurauksena myös kaikki liike pitää kaiken olemassa olevan liikkeessä. On hyvä sukeltaa välillä taas historiaan, jotta ymmärrys jatkuvasta liikkeestä säilyy.

Ainoan näkökulman vaisto

On luonnollista kuvitella, että ensimmäisenä näkemämme asia on koko totuus, koska muuta emme ole vielä nähneet. Siksi tässä kohtaa onkin todella oivaltavasti ohjeistettu, että on hyvä tarkastella asioita eri näkökulmista. Ensimmäisen näkemämme verhon takana onkin aina piilossa jotain muuta. Verhon takana ei ole koskaan tyhjää, vaan siellä voi olla seinä tai piilotettuja rojuja. Siellä voi olla mitä tahansa, joka on hyvä muistaa joka tilanteessa. Niin kuin puhuin aiemmin lapsesta, joka on sokea vielä muiden näkökulmille, niin on vielä vanhempikin, vaikka vähän enemmän jo itsekin saattaa tietää. Jokaisen silmistä aukeaa eri näkymä, eri paikasta, eri korkeudelta, eri värisenä. Oma mustavalkoinen ajatuksesi voi jäädä hyvinkin likinäköiseksi, ennen kuin laajennat sitä vaikka muiden ihmisten kanssa. Kuten sanottu, tiedon määrällä ei ole seiniä, vaikka omassa päässä kallo tulee jo vastaan.

Syyttelyvaisto

Ihmisellä on jatkuva tarve perustella maailmaa syy-seuraus-suhteen kautta. Se on yksinkertaisin tapa yrittää ymmärtää, mutta pakottava tarve syyn etsimiseen voi johtaa myös harhaan. Joskus sellaista syytä ei vain ole, jolle voisi kaiken perustaa. Tai niitä voi olla useampi, mutta syillä selittäminen ei tuo ratkaisua mihinkään. Kaikkia syitä voi käyttää tekosyinä, mutta se ei vie eteenpäin. Syiden sijaan on hyvä kääntää katse laajempaan kuvaan, jossa keskitytään vain oleellisuuksiin.

Hätävaisto

Tämä on läsnä varsinkin nykyisin kiireen maailmassa, joka on suurimmilta osin pelkkää harhakuvitelmaa. Mihin meillä on kiire, kun valmista maailmaa ei ole olemassakaan? Huomenna on uusi päivä ja elämä jatkuu meidän jälkeemmekin. Aika kulkee koko ajan, eikä sitä voi juosta kiinni.  Turhasta kiireestä on enemmän haittaa kuin hyötyä, terveydelle ja riskienhallinnalle. Kiireen todellisuutta on helppo arvioida katsomalla tulevaisuuteen. Mitä todella tapahtuu, jos en nyt tätä ehdikään? Kaatuuko maailma? Jos totta puhutaan, ja puhutaanhan me, ei kaadu.