Mitä onkaan sanojen supervoima? Miksi sanat ylipäänsä ovat niin tärkeitä ja miten niitä kannattaisi käyttää? Olen itse varsin sosiaalinen ja puhelias tyyppi ja olenkin aina pitänyt sosiaalisia taitojani ja puheenlahjojani omana supervoimana, jolla varmasti pärjään elämän eri tilanteissa. Nyt olen kuitenkin tullut ihan erilaisiin ajatuksiin kuunneltuani kyseisen ”sanojen supervoima” kirjan.

 Sanotaan, että puhuminen on hopeaa mutta vaikeneminen on kultaa. Tämä kyseinen sanonta saa minut palaamaan suoraan lapsuuteeni ja nuoruuteeni. Muistan, että kotona vanhempani eivät koskaan riidelleet keskenään ja vaikeista asioista ei oikeastaan hirveästi puhuttu, edes silloin kun olin jo lähenemässä aikuisuutta ja täysi-ikäisyyttä. Uskon, että nämä asiat ovat vaikuttaneet oman ajatusmaailmani kehittymiseen ja huomaankin monesti pohtivani vaikeita asioita yksin omassa mielessäni, vaikka vieressä olisikin luotettava ihminen, jolle voisin tunteitani purkaa. Toisaalta samalla kolikolla on aina kääntöpuolensa. Koen, että vaikenemisen kullan ansiosta olen vuosien mittaan kehittynyt todella paljon kuuntelijana ja tässä varmasti on syy miksi monet minulle tunteitaan ovat tulleet purkamaan. Kuuntelijalla on toki myös taakkansa, mutta olen näitä ajatuksia jo avannut toisessa kirjoituksessani (kuinka olla piittaamatta p*askaakaan), joten en lähde niitä tässä sen enempää aukaisemaan.

On olemassa myös toinen sanonta, jonka haluan tähän liittää. ”Kynä on miekkaa voimakkaampi” Mielestäni tämän sanonnan voi kääntää helposti tässä kontekstissa puhumisen ja sanojen vahvuuteen. Monet ihmiset ovat kautta aikain halunneet hallita toisia voimalla ja väkivallalla, mutta miltei jokaiset erimielisyydet ja konfliktit ovat rauenneet puhumalla ja keskustelemalla. Tämä ei kuitenkaan päde pelkästään isoihin erimielisyyksiin tai sotiin, vaan suunsa aukaiseminen ja rakentava keskustelu vie asioita eteenpäin ihan jokaisen ihmisen arkielämässä, oli kyse sitten ihan arkisesta kauppalistan laatimisesta tai yrityksen isoista yt neuvotteluista. Itse koen, että minulla on vielä paljon kehitettävää keskustelutaidoissani. Olen huomannut monesti meneväni täysin lukkoon, jos minun on pitänyt keskustella minulle vaikeista asioista. Olen myös huomannut, että täysin puskista tulevat kysymykset saavat minut monesti epäröimään ja sulkeutumaan oman pääni sisään. Tässä ongelmassa todennäköisesti suurta roolia esittää nuoruuteni kotona tapahtunut vaikeista asioista puhumattomuus.

Olen aina ollut mielestäni sanavalmis ja jos minun on vaikka ollut pakko pitää esitelmä koulussa tai perustella miksi joku asia on näin, on minun aina ollut helppo tuottaa tekstiä ilman ongelmaa sanojen puutteesta tai jäätymisestä. Ongelmat kuitenkin alkavat heti, jos keskustelu on minulle jollain tapaa epämiellyttävä tai haastava. Olen tullut siihen tulokseen, että jäätyminen tapahtuu siksi, että haluan miettiä sanojani tarkkaan oman pääni sisällä ennekuin annan oman vastaukseni tai mielipiteeni. Tämä mitä todennäköisimmin taas johtuu siitä, että en halua tuottaa kenellekään pahaa mieltä omilla sanomisillani.

Toinen suuri ongelma, jota olen monia vuosia yrittänyt selvittää, on se miltä sanomani asiat kuulostavat kuulijani korviin. Olen pitänyt itseäni nuorena tekosyiden mestarina. Olin yläaste aikoina se suosittu epäsuosittu tyyppi. Pyörin aina niin sanotussa ”siistissä” ja ”suositussa” porukassa ja halusin aina kovasti kuulua joukkoon. Minä suosittuna epäsuosittuna kyllä tulin aina hyvin juttuun näitten ”kavereitten” kanssa, mutta aina kun koulun kello soi päivän päätteeksi ei kukaan enää ollut minuun missään kontaktissa paitsi, jos he halusivat minulta jotakin, joka hyödyttäisi heitä. Tiivistettynä siis he käyttivät minua tietyllä tapaa hyväkseen. Tämä tietenkin alkoi jossain kohtaa käydä todella raskaaksi ja koska pelkkä ei ei heille riittänyt aloin keksimään erilaisia syitä sille miksi en heidän toiveitaan voinut täyttää. Tästä alkoi todella ikävä kierre, josta en täysin ole tähänkään päivään mennessä päässyt irti. Toki kekosyyt ovat muuttuneet oikeiksi syiksi, mutta kun tuon asian esille se usein edelleen kuulostaa täysin tuulesta temmatulta syyltä, jolla voin välttää ikävät vastuut. Itseäni tämä piirre minussa ärsyttää ja harmittaa todella paljon, koska koen, että ihmiset ympärilläni pitävät minua välillä jopa täysin pellenä, joka ei pysty ottamaan minkäänlaista vastuuta mistään.

Nykyään olen enemmän kuin halukas muuttamaan tapojani ja uskonkin, että sanojen supervoima tulee näissä ongelmissa olemaan suureksi avuksi. Jos kirja saa minut pohtimaan ja syventymään omiin haasteisiini, auttaa se minua varmasti myös korjaamaan nuo haasteet. Itse haluan oppia paremmaksi puhujaksi ja haluan todella paljon kehittää itseäni, jotta pystyn keskustelemaan minulle vaikeista asioista niin luontevasti kuin vain mahdollista. Haluan myös oppia valitsemaan sanani paremmin ja olemaan suorapuheisempi. Tiedosta, että nämä muutokset eivät tule nopeasti tai helposti ja todennäköisesti tulen kulkemaan pitkä ja kivisen tien ennekuin olen tekosyiden mestarin sijasta sanojen mestari. Uskon, että tiimiakatemia on juuri oikea paikka näitten asioiden kehittämiseen ja jos oikeasti haluan joskus tulla johtajaksi, tulee minun kehittää omia puhetaitojani, sillä niin kauan kuin jatkan entiseen huonoon malliin ei minusta ikinä voi tulla hyvää johtajaa.

Uskon että palaan tulevaisuudessa vielä tämän kirjan pariin ja tulen vertailemaan kehitystäni tästä hetkestä eteenpäin. Kirjan kirjoittaja itse sanoi, että jos haluaa onnistua ja tehdä sanoista supervoiman, tulee kirjan pariin palata useita kertoja ja itse ainakin uskon siihen ja haluan totella kirjan kirjoittajan ohjeita. Sillä loppujen lopuksi ilman vertailua en voi ikinä tietää olenko onnistunut kehittämään edellä mainittuja ongelmiani.