Itseäni kiehtoo jossain määrin ajatus radikaalista elämänmuutoksesta. Mitä jos jättäisi kaiken ja lähtisi vaikka Malediiveille rakentamaan uutta elämää? Myisi koko omaisuuden ja ostaisi pelkän menolennon. Katsoisi sitten määränpäässä, mitäpä sitä alkaisi tekemään. Joku tässä ajatuksessa kiehtoo ihan valtavasti. Samalla taas olen niin mukavuuden- ja turvallisuudenhaluinen, etten varmaan tällaista uskaltaisi tehdä. Tai no, who knows? Björn Natthiko Lindebland teki tällaisen muutoksen elämässään. Hän kyllästyi työhönsä ja elämäänsä Ruotsissa ja päätti lähteä metsämunkiksi Thaimaahan. Omasta mielestä aika pelottava ratkaisu. Hän luopui kaikesta tutusta ja turvallisuudesta ja opetteli kokonaan uuden elämäntyylin. Toki aikaisempaan omaan ajatukseen verrattuna Lindeblandilla oli tavoite ja suunta, jonka takia hän muutoksen teki. Kuitenkin muutoksen sai aikaan vain yksi päätös.
Päätös jostain suuresta muutoksesta voi viedä paljon aikaa ja olla haastavaa. Itse päätöstilanne on kuitenkin nopea ja ohi hetkessä. Tavallaan pelottavaa, miten helposti kaiken voi muuttaa. Yhdellä sekunnin murto-osalla. Tekemällä päätöksen. Usein ihan arjessakin tulee eteen erilaisia ja eritasoisia päätöksiä sekä valintoja. Kumman paidan puen päälleni? Menenkö töihin kävellen vai pyörällä? Monelta minun täytyy lähteä? Otanko työtarjouksen vastaan vai en? Lähdenkö opiskelemaan liiketaloutta vai viestintää? Muuttaisinko ulkomaille? Osa päätöksistä ja valinnoista vie enemmän energiaa, kuin toiset. Vaikeimpien päätösten kohdalla huomaan itse oman kehoni reagoivan hyvin vahvasti. Merkittävän päätöksen pyörittely mielessä saa aikaan voimakasta fyysistä pahaa oloa. Kun päätös on tehty, olotila laukeaa saman tien ja tilalle tulee helpotuksen ja voimaantumisen tunne. Olen huomannut, mitä paremmin itselle perustelee valinnan ja päätöksen, sitä parempi olo on päätöksen jälkeen. Ja sitä varmempi mieli on. Joskus päätös jää vaivaamaan vielä valinnan jälkeenkin, ”Teinkö sittenkin väärän valinnan?”. Voi miettiä, tekikö valinnan oikein perustein ja oliko ottanut tarpeeksi selvää asioista ennen päätöksen tekoa. Mikä on itsellesi tärkeää ja mikä on omaksi parhaaksesi, kuten Kymppilinjakin laulaa. Pystytkö perustelemaan päätöksesi itsellesi? Itse näen sen tärkeänä.
Saatan olla väärässä. Omia ajatuksia ei pitäisi sokeasti uskoa. Samaa viestiä pyöriteltiin myös Tunnelukkosi-kirjassa. Tunnelukot puhuvat päässäsi, mutta ne eivät ole totuuksia, eikä niitä pitäisi uskoa. Kriittistä ajattelua pitäisi soveltaa myös omiin ajatuksiin. Tätä ajatusta minun pitäisi itse syöttää itselleni paljon enemmän. Liian usein ajattelen itsestäni hyvinkin rumasti ja kyseenalaistan omat piirteeni ja kykyni sekä syötän itselleni itse keksimiäni muiden ennakkoluuloja tai ajatuksia. Saatan olla väärässä. Ajatukseni eivät ole faktoja. Mielemme usein syöttää suoria valheita ajatuksiimme ja uskottelemme erilaisia asioita itsellemme. Välillä olisi jokaisen hyvä pysähtyä ja katsoa itseään peiliin, ”Olenko oikeasti sellainen, kuin uskottelen itselleni olevani?”. Hyvässä ja pahassa. Kun kyseenalaistaa tarpeeksi omia ajatuksia, on varmasti paljon vastaanottavaisempi myös muiden ajatuksille. Kun ei pidä omia mielipiteitä faktoina, on helpompi ottaa vastaan uusia näkökulmia. Tämä on tärkeä taito akatemialla. Se vaikuttaa paljon dialogiin ja sen kehittymiseen sekä suoraan tiimin toimintaan ja sopeutumiskykyyn.
Sivusimme johtajuuden koulutusohjelmassa hieman mielenmalleja. Mielenmalli on oletus siitä, miten maailma toimii. Jokaisella on omat mielenmallit maailmasta ja ne vaikuttavat vahvasti omaan toimintaamme ja tulkintoihimme. Mielenmallit perustuvat mm. omiin lähtökohtiin, kokemuksiin, koulutukseen, luonteeseen sekä ihmisiin ympärillä. Ne suodattavat ja jopa vääristävät todellisuutta, jota näemme ja koemme. Minun mielenmallini voi olla erilainen, kuin sinun. Kumpikaan ei ole totuus. Molemmat niistä saattavat olla väärässä ja ovatkin. Tärkeintä on pystyä muokkaamaan omia mielenmallejaan. Uusi tieto tai näkökulma voi avata omille mielenmalleille uusia ulottuvuuksia ja maailmakuva laajenee. On pystyttävä sanomaan itselleen: ”Saatan olla väärässä”, ennen kuin mielenmallin muokkaus on mahdollista.
Munkit harjoittavat mielen hiljentämistä meditoimalla. Lindeblandille tämä oli erittäin haastavaa. Kela, jota hän kuvaili mielestään meditaation aikana, oli hyvinkin samaistuttava. Olen joskus koettanut meditaatiota ja myös minulle se on hyvin haastavaa. Oma pitkäjänteisyyteni ei toistaiseksi riitä sen harjoittamiseen. Vielä. Kaipaisin kuitenkin hiljaisuutta mieleeni. Viime aikoina olen laittanut merkille, miten rauhaton mieleni on. Se on toisinaan niin äänekäs, etten pysty kuuntelemaan edes musiikkia, koska se ei kuuluisi omien ajatusteni yli. Koitan esimerkiksi kaupassa käydessäni kuunnella samalla äänikirjaa, muuta minun on sammutettava se hyvin pian, sillä ajatukset jyräävät sen yli. Ajatuksillani ei ole edes mitään asiaa, mutta silti mieli on täynnä älämölöä ja melua. Ainoat hetket, jolloin rehellisesti pystyn karsimaan mielestäni kaiken ylimääräisen ovat crossfit tunnit. Tarpeeksi intensiivinen liikunta auttaa tyhjentämään mielen hetkellisesti, mutta hälinä palaa aina kun astuu taas kotiovesta sisään. Toinen, joka auttoi tyhjentämään mielen, oli ratsastus. Sitä en tällä hetkellä pysty harrastamaan ajanpuutteen ja taloudellisen tilanteen takia. Täytyisi etsiä uusia keinoja mielen rauhoittumista varten. Mielen hiljentäminen on arvokas taito, joka helpottaa myös omaa kuormitusta. Jos työt ja velvollisuudet pyörivät mielessä herkeämättä, se uuvuttaa. Itselläni on tapana kehittää mielelleni jotakin ”velvollisuuksia, joista huolehtia”, jos minulla ei mielen päällä varsinaiset työt pyöri. Alan ottamaan stressiä siitä, mitä kaikkea haluaisin ja pitäisi tehdä vapaa-ajalla ja muodostan niistäkin itselleni toisinaan velvollisuuksia, joista ottaa stressiä. Ihan viime aikoina tätä ei ole ollut, mutta aikaisemmin kyllä ja varmasti myös tulevaisuudessa. Tällä hetkellä oma mieli on kuin selain, jossa on ainakin 15 eri välilehteä auki ja Spotify taustalla möyhäämässä.
Tiimin kanssa teemme paljon päätöksiä toimintaamme liittyen. Olisi hienoa, jos jokainen pystyisi sanomaan itselleen ”saatan olla väärässä” aina silloin tällöin. On helppo pitäytyä omissa mielipiteissä ja tuoda niitä ilmi, ennemmin kuin jatkuvasti kuunnella ja ottaa vastaan myös muiden ajatuksia ja sitä kautta jopa muokata omaa kuvaa. Kävimme dialogitreeneissä läpi hyvän dialogin piirteitä. Hyvässä dialogissa esimerkiksi omien mielipiteiden esittämisen ja avoimien kysymysten kysymisen suhde pitäisi olla 1/1. Olen jonkin verran koittanut seurata, onko dialogimme kehittynyt tältä osin verrattuna dialogiin ennen näitä dialogitreenejä. Minusta tuntuu, että ei. Edelleen heitellään paljon enemmän omia mielipiteitä ilmoille, ennemmin kuin esitetään avoimia kysymyksiä. Jossain vaiheessa keväällä olisi ehkä paikka kerrata dialogia, hyvän dialogin piirteet ovat varmasti unohtuneet monelta.
Iida Riipinen
Projektitoimisto Heiga osk
0 kommenttia