Johda tunteita, menesty työelämässä

Kirjoittaja: Lauri Koivisto

13 helmikuun, 2022

Lähdeteos: Johda tunteita, menesty työelämässä

Lähdeteoksen kirjoittaja: Camilla Tuominen

Teoriapisteet: 2

Nimensä mukaisesti kirja kertoo tunteiden johtamisesta. Mitä sitten tarkoittaa tunteiden johtaminen ja kuinka sillä voi muka menestyä työelämässä. Itse pohdin näitä asioita mielessäni, kun kirjaa aloittelin lukemaan. Ajatus tunteiden johtamisesta kuulosti minusta jotenkin itsestään selvyydeltä ja helpolta asialta, jota jokainen tekisi omassa arkisessa elämässään. Tulin kuitenkin hyvinkin nopeasti aivan toisenlaisiin ajatuksiin ja mitä pidemmälle kirjassa pääsin sitä selkeämmäksi minulle tuli, että tunteiden johtaminen onkin varsin monimutkainen ja pitkä prosessi.

Miksi sitten tunteita pitäisi johtaa? Camilla aloitti kirjan vahvasti puhumalla tulevaisuudesta ja työelämän kehityksestä. Tekoäly ja tietokoneet ovat tulevaisuudessa vielä enemmän läsnä ja ne tulevat hyvin suurella todennäköisyydellä tekemään arkiset työt meidän ihmisten puolesta. Tekoälyllä ja tietokoneilla on kuitenkin yksi todella iso eroavaisuus ihmiseen verrattuna. Tämä eroavaisuus on nimeltään tunteet. Tietokone pystyy laskemaan ja tekemään töitä huomattavasti ihmistä tehokkaammin, mutta se ei kuitenkaan pysty tuntemaan minkäänlaisia tunteita vaan se perustaa ajatuksensa täysin esitettyihin faktoihin ja todennäköisyyksiin. No miten tämä nyt sitten liittyy millään tavalla tunteisiin ja niiden johtamiseen. Nähkääs koneiden otettua haltuun erilaiset arkiset työt jää ihmisille jäljelle toisten ihmisten johtaminen ja ymmärtäminen ja siihen työhön eivät koneet tule tuskin koskaan pystymään. Nimenomaan tästä syystä tulevaisuudessa tulee työelämässä korostumaan ihmisläheinen ja toisten ihmisten tunteita huomioiva johtaminen.

Miten tunteita sitten voidaan johtaa? Tässäkin asiassa ensimmäisenä tulee esiin paljon puhuttu itsensä johtaminen ja omien tunteiden ymmärtäminen. Ihmiset kuvittelevat hallitsevansa omia tunteitaan mutta monesti asia on täysin päinvastaista. Joku saattaa tukahduttaa omat tunteensa työpaikalla ja purkaa ne sitten jossain muualla yleensä kotioloissa. Monesti tällainen käyttäytyminen näyttäytyy jopa aggressiivisina ja vihaisina tunteiden purkauksina läheisille. Toinen ääripää on sitten ihminen, joka ei suodata ollenkaan omia tunteitaan ja purkaa ne välittömästi lähellä oleviin ihmisiin. Tällainen käytös näkyy usein suurina ja monesti liioitteluilla tunteenpurkauksilla, joita sitten selitellään temperamentilla ja sillä, että ”minä nyt olen vain tällainen” fraaseilla. Kuten voimme huomata tunteiden johtamisessa pitäisi löytää se kuuluisa kultainen keskitie, jossa omia tunteita ei tukahduteta, mutta niitä ei myöskään turhaan liioitella.

Itse koen, että voisin olla parempi omien tunteideni johtaja. Haluni oppia johtamisen salat niin teoriassa, kuin myös käytännössä auttaa minua kehittymään myös tunteiden johtajana. Itselläni suurin ongelma tässäkin on oma persoonani. Haluan näyttää lähellä oleville ihmisille vain tietyntyyppisiä tunteita ja suodatan harmillisen usein ikävät tunteeni pois muiden nähtäviltä. Olen tässä päässyt moneen otteeseen pohtimaan, että miksi ylipäänsä näin teen ja uskon vastauksen löytyvänkin jostain alitajunnan syövereistä ja aikaisemmin koetuista mahdollisesti ikävistä tunteista ja tuntemuksista.

Miten sitten aion kehittyä tunteiden johtajan? Tätä kysymystä olen kerennyt lukemisen ja kirjoittamisen lomassa pohtimaan jo aika paljon, mutta täydellistä ja täysin tyydyttävää vastausta en ole vielä itsestäni saanut irti puserrettua. Uskon, että tämäkin asia tulee kehittymään ehkä jopa itsestään akatemian aikana, sillä oma tiimi on turvasatama ja paikka minulle, jossa minut hyväksytään juuri sellaisena kuin olen ja tiedän, että saan näyttää tunteeni muille ympärillä oleville. Kuitenkin pitää muistaa, että ihan kaikkia tunteita ei tarvitse tuoda ilmi varsinkin silloin, jos ne eivät millään tapaa liity ympärillä olevaan tilanteeseen. Uskon että jokaiselle tunteelle on oma paikkansa ja siitä syystä tunteiden johtamisen taitoa tarvitaan. Jokainen tunne kuitenkin käy jonkin suodattimen läpi ja mitä parempi tunteiden johtaja on, sitä paremmin tiedostetaan, että missä tilanteessa ja paikassa on hyvä mitäkin tunteita tuoda esiin.

Uskon, että tulen näkemään omaa kehitystäni ja tiedostan olevani kehittynyt tunteiden johtaja, siinä vaiheessa, kun olen löytänyt sopivat paikat näyttää myös ne ikävät tuntemukset ja fiilikset. Tämäkin tulee olemaan osa omaa johtajan kehittymisen prosessia, johon liittyy myös puhumisen taidon kehittyminen (kts. Sanojen supervoima). Olen nyt saanut taas enemmän omia silmiäni auki ja suosittelenkin vahvasti tätä kirjaa, jos omien ja muiden tunteiden ymmärtäminen ja johtaminen edes vähän kiinnostaa.

You May Also Like…

Google Digital Garage

Google digital garagessa oli paljon asioita, jotka olivat tuttuja mutta sain siitä myös paljon käytäntöön vietäviä...

Copywriting Strategies

Copywriting on yksinkertaisuudessaan markkinointi tai mainontatekstien kirjoittamista myyntiä tai asiakkaan...

0 kommenttia

Lähetä kommentti