Istun treenitilassa ja aiheena on yrityskulttuuri. Mietimme millainen Hohkeen yrityskulttuuri on ja millaiseksi haluamme sen rakentaa tulevan viimeisen vuotemme aikana. Ajatuksia ja ideoita lentelee kaikilta ja jokaisella on oma mielikuvansa, millainen sen pitäisi olla. Dialogia käytäessä kaikkien mielikuvat alkavat kuitenkin yhtyä ja alamme kirjoittaa valkotaululle yrityskulttuurimme tavoitteita. Olen ylpeä. Vaikka viimeinen vuosi lähestyy, haluamme silti keskittyä tiimimme parantamiseen, emmekä pelkästään oman työpolkumme luomiseen. Loimme uuden teorian arvojemme pohjalta: yhdessä, rohkeasti ja vastuullisesti. Teorian nimi on Hohkeen yrityskulttuuri.

Olen miettinyt tämän kirjan lukemista jo jokin aikaa. Johannes Partanen on kuulemani mukaan käyttänyt kirjaa apuna Tiimiakatemian kehittämisessä ja luomisessa. Tiimiakatemian oppimisen perustana on uuden tiedon luominen, mutta minusta tuntuu, ettemme ole synnyttäneet uusia teorioita tai uutta tietoa kovinkaan paljon. Olemme toki löytäneet ja saaneet meille uutta tietoa, mutta emme ole mielestäni itse luoneet sitä.

Yksinkertaisuus kaiken a ja o.

Monesti ajattelemme ja teemme asioita liian monimutkaisesti, kuten minä teen nytkin tämän reflektion kanssa. Keskityn liikaa miettimään, miten pystyn kertomaan tacit- ja explicitknowledgesta, kun tosiasiassa minun pitäisi reflektoida ajatuksiani ja oivalluksiani, mitä kirja minussa herätti, eikä kirjan pääviestejä. Sama pätee minusta tiedonluomiseen, ajattelemme mielestäni sen liian monimutkaisesti. Tiedonluominen voi olla niinkin yksinkertaista, kuin avauskappaleessani kerroin. Tiedonluominen sanana herättää jo minussa ajatuksen, että sitä tekevät vain korkeasti koulutetut ja arvostetut filosofit. Ajatteluni ja suhtautumiseni sanaa kohtaan muuttui. Kirja valkaisi minulle, mitä tiedonluominen on ja miten me sitä Hohkeessa luomme. Aloituskappaleeni toimi yhtenä esimerkkinä tiedonluomisesta ja siitä miten me olemme onnistuneet siinä.

Tiedonluominen on prosessi ja joskus prosessi voi kestää erittäin kauan. Monesti sisäistämme kunnolla opit vasta paljon myöhemmin, kuin olemme oppineet ne, tai vasta siinä tilanteessa, kun keskustelemme niistä jonkun kanssa. Näissä tilanteissa huomaan, kuinka paljon yhdessä tekeminen voi kiihdyttää oppimistamme ja uuden tiedon luontia. Yhdessä oivaltaminen nostaa muutenkin motivaatiota, innostusta ja yhdessä tekemisen tunnetta. Olen huomannut näiden tilanteiden positiiviset vaikutukset tiimimme toimintaan. Kun kaikista tuntuu, että he ovat osallistuneet uuden tiedonluomiseen, tulee tiedosta heille tärkeä, sillä tieto on heille kuin lapsi, oma tekemä ja siksi sitouttava. Tämän takia kaikki tieto, jonka luomme tiimille, tulisi olla yhdessä dialogissa käytyä, sama pätee prosesseihin ja käytänteisiin. Jos joku kokee, ettei hän pystynyt vaikuttamaan tiedon, teorian tai käytänteiden luomiseen, ei hän koe tietoa, teoriaa tai käytäntöä omakseen. Tämän takia hän ei välttämättä huomioi uutta tietoa, teoriaa tai käytäntöä toiminnassaan. Uusi tieto, teoria tai käytäntö voi vaikuttaa paljon tiimin rakenteisiin ja toimintaan. Jos sen luomisessa ei kaikki ole mukana, tullaan myöhemmin kuulemaan vastaväitteitä.

Vastuu kaikilla, vastuuta ei kellään

Viime aikoina tiimissämme on noussut esiin sanonta: ”minä olen vastuussa Hohkeesta.” Yhteiskassamme tuo omat haasteensa ja työkuormamme ei jakaudu aina tasaisesti. Eli vastuu ei jakaudu aina tasaisesti. Yhteiskassan suurin ongelma on helppous vältellä vastuuta rahantuomisesta. Mutta kun oikeasti ajattelen asiaa ei ongelmat johdu kassavalinnastamme, vaan suhtautumisestamme siihen. LC rahoja kerätessä kaikki tiesivät olevansa vastuussa rahantuomisesta, mutta osa silti pysyi mieluummin mukavuusalueellaan, kun likasi kätensä. Vastuu ei jakautunut tasaisesti, vaikka se oli kaikilla. Suhtautuminen kassaamme oli ”kyllä muut tuovat, vaikka itse en pääsisi tavoitteeseen” ja niinhän siinä kävikin. Opetuksena tästä huomasimme, ettemme voi vain nojata kaikkien yhteiseen vastuuntuntuun, meidän pitää muuttaa ajattelumme kaikkien vastuusta. On itsestäänselvää, että kaikki ovat vastuussa tiimistämme, mutta kun sanotaan: ”kaikki on vastuussa”, kukaan ei oikeasti ole vastuussa. Muutimme ajatteluamme, kaikki on vastuussa -> minä olen vastuussa. On eri asia olla vastuussa koko tiimistä, kuin vain osasta sitä. Ajatuksen oikea iskostuminen on ollut suuri muutos. Huomaan pienen aikuistumisen ilmapiirissämme. Minusta tuntuu, että omalla tavallamme olemme ottaneet jälleen harppauksen eteenpäin. Kannattavuus ja kuinka projekti hyödyntää/hyödyttää tiimiä on noussut enemmän esille. ”Minä olen vastuussa Hohkeesta”, sanonnasta on tullut uusi johtava ajatuksemme ja se on uusin teoria, jonka olemme luoneet.

Tiedonluonnin haaste

Vaikka tämä reflektio saa meidän tiimimme tämänhetkisen tilanteen kuulostamaan huipulta, on meilläkin haasteemme. Tiedonluomisessa isoin haaste meidän tiimillämme on hiljaisen tiedon esille tuonti. Meillä kaikilla on hiljaista tietoa ja hiljainen tieto on uuden tiedon luomiselle todella tärkeää. Hiljainen tieto on sitä, mitä tiedät, muttet sano ääneen. Hiljaisen tiedon esille tuonti yleensä käynnistää ajatusprosessimme. Tämä onkin ollut meidän tiimimme haasteena alusta alkaen. Meillä on ollut useampi hiljaisempi tyyppi, jotka eivät alussa oikein tuoneet mielipiteitään tai tietoaan esille kovinkaan aktiivisesti.  Rehellisesti sanottuna kuuluin itsekin tähän hiljaisempien joukkoon. Olemme kehittyneet tässä ja itse en enää koe, että panttaisin jotain tietoa tai etten osaisi tuoda esille asioita, joita mietin. Havaitsen kyllä tilanteita, joissa huomaan, että kaikki eivät aina sano ajatuksiaan ääneen, etenkin palautteita antaessa. En tiedä onko se suoraan huono asia, vai ovatko he tunneälykkäitä ja mieluummin sanovat asian muussa tilanteessa, esimerkiksi kahden kesken. Joku voi olla toista mieltä asiasta, mutta minä uskon tai ainakin haluan uskoa, että kaikki meistä uskaltavat tuoda hiljaista tietoaan esille.

Miettien pinkkuvuottamme dialogissa oli paljon ajatuksia ja tietoa äänekkäimmiltä yksilöiltä ja monesti päätöksiä tehdessä samat yksilöt olivat äänessä ja täten eniten vaikuttamassa. Kaikki eivät noudattaneet sovittuja asioita, eivätkä pysyneet tavoitteissa. Tajuan tätä kirjoittaessa, että se mikä silloin vaikutti sitoutumisen puutteelta, johtui siitä, etteivät kaikki olleet oikeasti mukana meidän uuden tiedon- ja käytäntöjenluomisprosesseissamme. Tiedämme kyllä kaikki sen tunteen, kun joku käskee tekemään jotain ja et itse näe mitään järkeä siinä. Silloin aloittaminen, sekä asian tekeminen on erityisen vaikeaa. Mutta entä jos olisitte yhdessä keskustelleet asiasta ja tulleet siihen päätökseen, että nämä asiat minun pitää hoitaa ja olisit nähnyt niiden hyödyt. Tällöin olisi sitoutuminen ja varmasti suorittaminen paljon parempaa.

Lopetus

Kirja pisti ajatukseni rullaamaan ja oikeasti mietin tiimimme syyseuraussuhteita toiminnasta-päätöksiin ja päätöksistä-toimintaan. Vastuun jakautuminen ei luultavasti koskaan tule olemaan täydellinen. Aina on joku, joka tekee enemmän ja joku, joka tekee vähemmän. Ihannetilanteessa nämä ihmiset vaihtaisivat paikkojaan aina välillä, eikä sama ihminen tekisi aina enemmän ja sama vähemmän.