Reflektio Elmer Dixon

Kirjoittaja: Lauri Puurula

25 lokakuun, 2022

Lähdeteos: Elmer Dixonin luento 24.10.2022

Lähdeteoksen kirjoittaja: Elmer Dixon

Teoriapisteet: 1

Equality vs fairness

Mieleen painautui vahvasti Dixonin kertoma kuvaus tasa-arvon ja reiluuden erosta. Hänen mukaansa kaikkea ei voi tehdä täysin tasa-arvoisesti. Olen jokseenkin samaa mieltä, mutta uskon, että vaikka tekoja ei aina voi tehdä tasa-arvoisesti pitäisi muiden kohtelun olla tasa-arvoista. Tätä on helppo reflektoida asiakashaasteeseemme, jonka tarkoituksena on tehdä 1000asiakaskäyntiä tiiminä vuoden loppuun mennessä.

Keväällä tein eniten asiakaskäyntejä kaikista meistä, otin vielä tiimiläisiäni mukaani käynneille ja autoin heitä sopimaan niitä. Vaikka tein todella paljon töitä sen eteen, että muutkin pääsisivät vauhtiin mukaan, tuntui minusta, ettei haaste edennyt mihinkään eikä porukka motivoitunut. Oma motivaationi laski myös, koska en kokenut haasteesta aiheutuvan työn jakautuvan kaikille tasaisesti. Mietin kauan tätä kirjoittaessani, onko haasteen suorittaminen mennyt reilusti tiimimme kesken. Tulin siihen tulokseen, ettei se ole, mutta en myöskään voi syyttää ketään tästä. Alkuperäisenä idean ilmoille heittäjänä minusta tuntui, että minulla oli velvollisuus tehdä asiakaskäyntejä paljon ja auttaa muita niiden sopimisessa. Minun täytyy, kuitenkin muistaa, että olimme jo Danielin kanssa tehneet pinkku- vuotenamme todella paljon asiakaskäyntejä ja olimme jo ylittäneet kynnyksen niiden sopimiseen. Olisiko se siis ollut reilua pakottaa muut tekemään saman verran hommia, kun heille kynnys oli vielä korkea ja asiakaskäynnit epämukavuusalueella. Tässä mielestäni epäonnistuimme tiiminä, sillä emme jaotelleet asiakaskäyntihaastetta kaikkien vahvuuksiin ja lähtötasoon suhteutettuna.

Olisiko meidän pitänyt suunnitella haaste niin, että meistä jo kokeneemmat asiakashait olisivat ottaneet enemmän käyntejä vastuullemme ja vähemmän kokeneet aloittaneet helpolla määrällä. Tämäkin on kai mielipide kysymys, olisiko ollut reilumpaa, että osa tekee n.80 asiakaskäyntiä haasteeseen ja osa tekee n.50. Vaikka kuinka pyörittelen sitä se ei kuulosta reilulta minun korvaani. Ehkä ajatteluni on väärää? Jos 80:n asiakaskäynnin sopiminen vie toiselta yhtä paljon aikaa, kun toisella vie 50:n eikö haaste sitten jakaannu ajallisesti reilusti? Mielestäni ei, sillä tapaamisten tekeminen, sekä valmistelu vie myös aikaa ja näissä on vaikea olla ajallisesti muita nopeampia lähtötasosta riippumatta. Olisiko ollut parempi sitten delegoida haaste tehtävien mukaan niin, että jokaisella on tietty vastuutehtävä minkä he hoitavat, eikä niin että jokainen hoitaa kokonaan omat asiakassuhteensa alustaloppuun. Kun kyse on toiminnan tehokkuudesta ja nopeudesta uskon, että tällainen vastuualueidenjakaminen olisi varmasti ollut oikea valinta. Silloin toiminta olisi liukuhihnamaisempaa, mutta eikö yrityksistä sanotakin, että niiden pitää toimia, kuin rasvattu kone.

You May Also Like…

Biohakkerin käsikirja

“Biohakkerin käsikirja tiivistää visuaalisesti ja ymmärrettävästi ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia koskettavan...

0 kommenttia

Lähetä kommentti