Rakastan ja vihaan vaatteita, Anniina Nurmi

Kirjoittaja: Beda Räsänen

6 toukokuun, 2022

Lähdeteos: Rakastan ja vihaan vaatteita

Lähdeteoksen kirjoittaja: Anniina Nurmi

Teoriapisteet: 2

”Pikamuotia myyvissä liikkeissä mallistot vaihtuvat kymmeniä kertoja vuodessa. Vaatteiden myynti onkin 2000-luvun aikana maailmassa yli kaksinkertaistunut. Samaan aikaan vaatteiden keskimääräiset käyttökerrat ovat vähentyneet roimasti. Yli puolet pikamuodista heitetään pois alle vuoden kuluttua ostamisesta.Maapallolla syntyy kuorma-autollinen vaatejätettä joka sekunti. Vain alle prosentti vaatejätteestä käytetään uuden vaatteen valmistamiseen. Tämä on järkyttävää tuhlausta.” (Suomenmaa 20.8.2020)

Kuluttajan vaikeudet

Vaateteollisuus on yksi eniten päästöjä aiheuttavista teollisuudenaloista. (Suomenmaa 20.8.2020) Onneksi vastuullisuus on kasvava trendi, yhä useampi haluaa olla vastuullinen ja tehdä ekologisempia valintoja. Nämä valinnat ovat kuitenkin tehty liian hankaliksi yksilöille, eikä koko asian edes kuuluisi olla yksilön vastuulla. ”Vastuullisuuden todentaminen on usein se haastavin osa-alue vastuullisuudessa,” kirjoittaa Anniina Nurmi. Vaatii todella kovaa vaivaa selvittää, mikä on oikeasti vastuullista ja mikä ei. Asia on liian monimutkainen. Sertifikaatit eivät kerro tarpeeksi, sillä ne kertovat vain yhden osa-aluen vastuullisuudesta. Sertifikaattejakin pitäisi kyseenalaistaa enemmän, koska nekin tavoittelevat usein toiminnallaan voittoa, eli niitä halutaan myöntää mahdollisimman monelle. Se ei kuitenkaan ole suurin ongelma, ei todellakaan, sertifikaatit ovat hyvä askel eteenpäin. 

”Ongelman tuottaa tiedon oikeellisuuden arvioiminen ja jonkun yksittäisen tiedonmurusen asettaminen perspektiiviin siinä kokonaisuudessa. Tosi kiva, että jollain brändillä on käytössään luomupuuvillaa, mutta jos edelleen tämä, tämä ja tämä asia on päin helvettiä, luomupuuvillan merkitys saattaa jäädä kokonaisuuden kannalta melko merkityksettömäksi” (Jenni Rotonen Nurmen haastattelussa). Jos yksilö haluaisi tehdä vastuullisen valinnan, pitäisi hänen tutustua vaatteen koko tuotantoketjuun aina kankaan materiaalin kasvatuksesta asti. Se on monesti mahdoton homma. Kaiken lisäksi vielä ei ole edes olemassa täysin vastuullista vaatemateriaalia. Uutta ostaessa pitää etsiä se vähiten paha ja tukea vastuullisuutta edistäviä brändejä.

Kirjassa tuli myös hyvin ilmi se, että minkään uuden ostaminen ei ole 100% vastuullista. Ei missään nimessä ole, vaikka markkinavoimat koittavatkin meille viestiä, että ostamalla vastuullisia tuotteita uutena, olet vastuullinen ihminen. Toivoisin, että jokainen tajuaisi tuon. Aina kun vaatteen ostaa uutena, se on kuluttanut luontoa jotenkin. Vaikka vaate olisi kierrätysmateriaaleista tehty, sen tuotantoon on silti käytetty energiaa ja luonnonvaroja, ja sen tuottaminen on saattanut rikkoa ihmisoikeuksia. Kestävin vaihtoehto olisi jättää ostamatta, toisiksi kestävintä olisi ostaa uuden sijasta käytettyä. Tuotteiden ostaminen second-handina onkin kuin vapaudu vankilasta -kortti, sillä käytetty vaate on jo olemassa, eikä sen valmistamiseen ole tarvittu uusia luonnonvaroja tai käytetty vettä, energiaa tai mitään muitakaan resursseja. ”Vahinko on jo tapahtunut, joten tärkeämpää on se, että vaatteesta otetaan kaikki irti ja sitä käytetään niin pitkään kuin mahdollista”, Nurmi kirjassaan kuvailee.

Kirppareihin ja kierrätykseen liittyy kuitenkin ongelma, jota en ollut aiemmin osannut ajatellakaan. Esimerkiksi H&M on yrittänyt luoda ekologisempaa kuvaa itsestään ja asettanut myymälöihinsä vaatteidenlahjoituslaatikoita, joihin voi käydä dumppaamassa vaatteet, joita ei syystä tai toisesta enää käytä. Hyvityksenä siitä, H&M tarjoaa alennuskupongin. Kiva idea, mutta siitä paistaa läpi H&M:än tavoite saada enemmän asiakkaita ja kulutusta siten lisättyä. Se, että vaatteita on nykyisin helppo lahjoittaa ja myydä, saattaa aiheuttaa pikamuodin kulutuksen lisääntymistä ja sitä tunnetta, että ei haittaa jos uutta vaatetta ei tule käytettyä kun se on niin helppo myydä. Nykyisin kirpparit ovatkin täynnä kerran tai pari käytettyjä pikamuotiketjujen vaatteita. 

Pikamuoti

Pikamuoti on suuri ongelma. Otan nyt esimerkiksi kiinalaisen pikamuotiyrityksen Sheinin, joka on vienyt pikamuodin ja sen tuomat haitat aivan uudelle levelille. Luin tästä Yle Kioskin tekemästä Instargam julkaisusta 6.5.2022. Sheinin liikevaihto on suurempi kuin Zaran ja H&M:n liikevaihdot yhteensä ja se lisää päivässä 2000 uutta tuotetta sivustoilleen. Tässä on kyse ultrapikamuodista, sillä on arvioitu, että tuotteen suunnittelusta sen pakkaukseen menee vain viikko. Vaatteita valmistetaan ihan älyttömän suuria määriä, ja koska tuotanto on niin nopeaa, vaatteet ovat erittäin huonolaatuisia. Minua iljettää ajatus, että tuhlaamme luonnonvaroja noin huonoihin kertakäyttövaatteisiin, jotka lentävät todennäköisesti lyhyen käytön jälkeen roskiin. Päästöistä puhumattakaan. Mitä luonnonvarojen tuhlausta!  Sheinin vaatteet ovat vielä halvempia kuin pikamuotiketjuissa normaalisti, se myy kolmen euron toppeja ja kuuden euron shortseja. Suuret tuotantomäärät mahdollistavat halvat hinnat. Kaiken lisäksi Shein rikkoo Kiinan työaikalakia törkeästi. Työntekijät tekevät 75-80 tuntisia viikkoja pitäen yhden vapaapäivän kuussa. Kaikki vaatteisiin liittyvä ompelutyö on käsin tehtyä ja minua todellakin raivostuttaa se, ettei sitä arvosteta tarpeeksi jos ollenkaan. Halpoja vaatteita on helppo ostaa ja heittää pois kun ne menevät nopeasti pilalle, emmekä tule ajatelleeksi, miten paljon se kyseinen vaatekappale on vaatinut aikaa, vaivaa ja luonnonvaroja kankaan valmistuksesta vaatteen pakkaamiseen ja lähettämiseen asti.

Pikamuodin ongelmat eivät kuitenkaan ole yksilön syytä ja on harmi, että tällä hetkellä on yksilön vastuulla olla tietoinen asioista ja tehdä kestäviä valintoja. Oikeasti valtioiden tulisi puuttua asiaan ja luoda rajoitteita, jotta pikamuodin tuottaminen tehtäisiin mahdollisimman hankalaksi. Vielä kunnollista sääntelyä ei ole, mikä on kummallista kun me kuitenkin tiedämme kaiken tämän haitallisuuden. Mikään ei periaatteessa rajoita yrityksiä tuottamasta vaatteitaan korkean riskin maissa epäeettisin keinoin. Yritysten ei myöskään tarvitse kertoa tuotantoprosesseistaan julkisesti, mutta onneksi näin jo moni tekee. Viherpesu on täysin sallittua myös.

Viherpesu

Viherpesulla johdetaan kuluttajia harhaan. Usein viherpesua sattuu vahingossa, kun yritys ei ole tarpeeksi valveutunut vastuullisuuteen liittyvissä asioissa. Usein sitä myös tehdään tarkoituksella. Viherpesu on pinnallista ympäristöystävällisyyttä, joka ei ulotu mainontaa syvemmälle. Usein sen tarkoituksena on puhdistaa mainetta tai saada kuluttaja mieltämään tuote vastuulliseksi. Se, että yritys kertoo yhdessä tuotteessaan käyttävänsä luomupuuvillaa valmistusmateriaalina, saattaa aiheuttaa mielikuvan, että yritys on vastuullinen. Todellisuudessa on aivan mahdollista, että muita tuotteita ei ole valmistettu kestävästä materiaalista ja yritys on saattanut tuottaa vaattensa ihmisoikeuksia rikkoen. Jos tuo yritys käyttää juuri tuota yhtä luomupuuvillaista tuotetta markkinoinnissa, se on viherpesua, koska se johtaa asiakkaita harhaan. Jotta voitaisiin välttää viherpesu, pitäisi yrityksen olla avoin kaikkien vaatteidensa koko tuotantoketjuista eli kertoa, mikä tuotannossa on vastuullista ja tärkeimpänä, mikä ei vielä ole vastuullista. 

Lopuksi

Kuten varmasti tekstistä huomaa, tämä aihe herättää minussa vahvoja tunteita. Minulla on aiheesta vielä paljon lisää puhuttavaa, mutta en laita kaikkea sitä nyt tähän. Kirja vauhditti minua vaikuttajamarkkinointiin ryhtymisessä ja haluan jakaa tietämystä aiheeseen liittyen suurille massoille. Vastuullisista valinnoista pitäisi tehdä helpompia ja aion yrittää keksiä ratkaisuja siihen. Tämä on kirja, joka kaikkien vaatteita ostavien pitäisi lukea.

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti