Rutiinina voidaan pitää sellaista toimintoa, jota voi toistaa ilman suuria ponnisteluita. Oikeastaan rutiinia voi nimittää tottumuksena, teet asioita siitä syystä, että olet tottunut toimimaan jollain tietyllä tavalla. Helppo esimerkki rutiinista ja melko haitallisesta sellaisesta on puhelimen käyttö. Suurimmalle osalle ihmisistä puhelimen käyttö tulee kuin selkäytimestä, ilman, että edes tiedostaa ottavansa puhelimen nenänsä eteen.

Minusta tuntuu, että arjen rutiineja aliarvostetaan aivan liikaa. Jo pienellä muutoksella on valtava vaikutus. James Clear kirjoittaa kirjassaan Pura rutiinit atomeiksi yhden prosentin parantamisen taktiikasta. Kyse on siis siitä, että jos pystyy parantamaan jotain osa-aluetta yhden prosentin joka päivä, on vuoden päästä kehittynyt tällä osa-alueella aivan valtavasti (tarkalleen ottaen 37- kertaa paremmaksi). Clearin mukaan rutiinit ovat itsensä kehittämisen korkoa korolle-ilmiö. En usko tämän yhden prosentin parantamisentaktiikan olevan ihan näin mustavalkoista, mutta tämä on hyvä houkutteleva ajattelutapa ja motivoi lukijaansa pysähtymään pohtimaan omia toimintatapojaan.

Minulla on aika paljon rutiineja, mutten sanoisi, että olen rutiinieni vanki. On hauska huomata, miten paljon olen oppinut tietynlaisia rutiineja vanhemmiltani. Esimerkiksi äitini on todella ahkera siivoamaan ja pitämään kotia hyvässä kunnossa. Muutettuani omaan kotiin, aloin toimimaan käytännössä aivan samalla tavalla kuin äitini. Nyt kun olen asunut jo useamman vuoden omillani, huomaan, miten rutiininomaisesti vanhempani elävät. He syövät lähes aina samaan kellonaikaan, käyvät tiettyinä päivinä saunassa ja pitävät tiukasti kiinni ”omista” kotitöistään. Välillä koen heidän olevan jopa vähän ärsyttävänkin paljon rutiiniensa pauloissa.

Loppuvuodesta 2021 aloin kiinnittämään huomiota siihen, että minulla oli tapana aamulla kellon herättäessä jäädä sänkyyn makoilemaan ja selailemaan heti kaikkia tulleita viestejä. Sen lisäksi aloin monesti tekemään töitä tietokoneella samaan aikaan, kun söin aamupalaa. Nämä rutiinit alkoivat ärsyttämään minua suunnattomasti ja päätin, että tähän on tultava muutos, haluan rauhoittaa aamuni itseäni varten. Otin testiin sellaisen aamurutiinin, että kellon soidessa laitan vain herätyksen pois ja nousen sängystä enkä katso puhelintani. Teen aamutoimet ja aamupalaa syödessäni kirjoittelen ajatuksiani paperille. Vasta sen jälkeen ”saan” katsoa puhelintani. Olen äimänä, miten hyvältä tämä muutos on tuntunut. Ennen kaadoin heti aamusta sangollisen informaatiota päähäni, nykyään aloitan aamut rauhallisemmin. Sillä ei ole merkitystä vastaanko viestiin 6:45 vai 7:45, mutta sillä on väliä, kuormitanko heti herättyäni aivojani tarpeettomasti.  Olen tehnyt tätä nyt kuukauden päivät ja toivon, että saan iskostettua tämän rutiinin minulle todella vahvaksi. Vielä en usko rutiinin olevan kovin vahva, mutta toisto toistolta se vahvistuu. Tämä muutos oli verrattain helppo toteuttaa, koska minua alkoi vain yksinkertaisesti pännimään niin paljon aikaisemmat toimintatapani. Muutos lähti minusta itsestäni ja olin motivoitunut muuttamaan toimintatapojani.

Heigassa meillä on muutamia rutiineja, kuten esimerkiksi treenit ja viikkopalaverit. Näistä olemme saaneet luotua sellaisia rutiineja, että lähes poikkeuksetta kaikki noudattavat niitä. Suurin kompastuskivi kautta Tiimiakatemian historian on tainnut olla kirjapisteiden saaminen ja myös Heigassa se aiheutti syksyllä hieman harmaita hiuksia. Nyt kuitenkin uusi johtoryhmämme on keksinyt tähän uuden tavan, millä kaikki saavat palautettua reflektiot ennen sprintin päättymistä. Tarkka aikataulu siitä, milloin pitää olla minkäkin verran kirjapisteitä kasassa, jotta pysyy aikataulussa. Toivon, että tästä tulee Heigan uusi rutiini, sillä tämä olisi oiva ratkaisu siihen, miten saisimme kaikki palauttamaan reflektiot ajallaan. Pieni porkkana on myös isketty tähän; sprintin päättyessä ne henkilöt, jotka ovat pysyneet aikataulussa saavat mennä syömään Heigan piikkiin. Näin isossa porukassa rutiinin muodostuminen vaatii kaikilta yksilöiltä sitoutumista ja päättäväisyyttä. Ei ole ihan yksinkertaista saada kuuttatoista henkilöä toimimaan samalla tavalla, kun kaikilla on omia näkemyksiä asioista.

Kirjassaan Clear esittelee näkemyksensä, jonka mukaan ihmiset epäonnistuvat muutoksessa, koska keskittyvät tavoitteeseen. Tällaisessa toimintatavassa on erinäisiä haasteita. Ensimmäinen haaste on se, että voittajilla ja häviäjillä ovat samat tavoitteet. Kunnianhimoinen tavoite ei kuitenkaan takaa onnistumista. Toinen haaste liittyy tavoitteen saavuttamiseen ja sen tuomaan hetkelliseen muutokseen. Jos hoitaa pelkkää oiretta kiinnittämättä huomiota sen aiheuttajaan, ei yleensä saa kestäviä muutoksia aikaan. Kolmas haaste on se, että tavoitteet ovat ristiriidassa pitkän aikavälin kehityksen kanssa. Mikä ajaa eteenpäin, kun tavoitteen saavuttaa? Tämä on syynä miksi monet palaavat vanhoihin, huonoihin tapoihinsa.

”Jos haluat parempia tuloksia, unohda tavoitteiden asettaminen. Keskity sen sijaan menetelmääsi.”

Edellä esittelemäni Clearin näkemys on mielenkiintoinen. Yleisesti aina puhutaan tavoitteista ja niiden hyödyllisyydestä, mutta menetelmiin keskittyminen taitaakin olla lopputuloksen kannalta parempi. Näkisin niin, että tavoitteiden ja menetelmien välillä täytyisi löytää hyvä synergia. Ottaa molemmat tavat käytäntöön ja hyödyntää niiden yhteisvoima. Mitä tämä sitten tarkoittaisi käytännössä? Minulla esimerkiksi on melko korkeitakin taloudellisia tavoitteita. Pääsen kuitenkin paremmin niitä kohti, kun minulla on oikeanlaisia menetelmiä käytössäni. Ymmärrän, että jos haluan saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden, minun täytyy säästää enemmän. Minun on keskityttävä tähän hetkeen ja tehtävä valintoja, jotka tukevat tavoitteitani. Karrikoidusti voisi todeta, että tänään säästetty euro kerryttää korkoa korolle suurina summina vuosikymmenien päästä.