Oletko kuullut hyvän puheen joka on saanut sinut innostumaan? Puheen, joka on haastanut sinua positiiviseen muutokseen tai saanut sinut ajattelemaan uudella tavalla? Mikäli vastaat kyllä, olet kuunnellut taitavaa puhujaa, puhujaa jolla on ollut puhevalta sinuun. Olen itse saanut kuulla muutamia kertoja hyviä puheita ja niitä on ollut ilo kuunnella. Valitettavasti samaan hengenvetoon on todettava, että yleensä puheet ovat tylsiä ja niitä on puuduttava kuunnella. Esimerkiksi juhlissa tai erilaisissa tilaisuuksissa en ikinä odota sitä niin sanottua juhlapuhetta, vaikka monesti se on sijoitettu juhlissa parhaalle ohjelmapaikalle. Se johtuu siitä, että ihmiset jotka ovat näitä puheita pitämässä ovat puuduttavia kun he nousevat puhumaan, eikä heillä ole kokemusta puhumisesta saatikka ihmisille esiintymisestä. Juhlapuheet ovat onneksi lyhyitä mutta kun kuuntelee valtion päämiehiä ja heidän puheitaan, ovat ne yleensä tylsiä ja pitkiä joten nukahtaminen on lähes taattu.

Antiikin aikana Aristoteles kirjoitti kirjan Retoriikka jossa on klassinen puheen kolmijako, ethos, logos ja pathos. Ethos tarkoittaa puhujan persoonaa, logos tarkoittaa itse asiaa eli puheen järjellistä osaa ja pathos osaa joka vetoaa kuulijan tunteisiin. Hyvä puhe rakentuu näiden kolmen varaan.

Suomalaiset puheet ovat yleensä asiakeskeisiä jolloin logos on esillä voimakkaasti, suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu jollain tavalla se, että ethos eli puhujan persoona ja pathos tunteisiin vetoaminen on jätetty pois. Puhuja puhuu yleensä asiansa ja se on siinä. Kirjan myötä rupesin pohtimaan, miksi meillä täällä Suomessa on tällainen tilanne. Löysin mielestäni loogisen vastauksen kaivelemalla muistilokeroitani yläaste ja lukioajoilta. Muistellessani tilanteita, jolloin joudin/pääsin koulussa pitämään puheita, annettiin minulle aina tämän tyylisiä ohjeita: ’’keskity asiaan, sisältö on tärkein, faktat aina ensin kuntoon’’. Ei siis ole ihme, että Suomessa puheet ovat enemmän esitelmiä kuin puheita, kun lähtötaso on edellä mainitun kaltainen. Suomalainen koulujärjestelmä ei antanut etua siitä, jos koitit olla lavalla rento, oma itsesi ja yritit saada yleisöä pohtimaan asioita sen sijaan, että kerrot vain suoraan kuinka asia on. Mielestäni tämä on osittain syy siihen miksi esimerkiksi politiikkaa on todella raskas kuunnella. Kaikki ihmiset kuulostavat samalta ja puheet samalta vaikka sisältö olisi eri.

Nappaan kirjasta ehdottomasti mukaan oppeja siihen, kuinka tuon jatkossa enemmän omaa persoonaani esiin puhuessani ja kannustan muitakin rohkeasti vapautumaan. Puhumisen ei tarvitse olla tylsää ja kuivaa asiapuhetta koko ajan. On tärkeä muistaa, että kaikille puhuminen ei ole luontaista eikä kaikilla ole puhujan karismaa. Jokainen voi kuitenkin halutessaan harjoitella karismaansa ja saada puhumisesta ihan arkisen asian.