Puhe. Olen aina vieroksunut esiintymistä lavoilla ja jotenkin en ole koskaan ollut kiinnostunut mistään puheista tai esityksistä. Puheesta minulle on aina tullut jotenkin politiikka mieleen ja se on varmaan suurin syy, miksi olenkin aina niin negatiivisesti suhtautunut puheisiin. Viime vuosina olen alkanut jollain tapaa kiinnostumaan puheista ja niiden laadusta ja vaikutuksista ihmisiin.

Kirjassa kerrottiin puheen kolmesta osa-alueesta ethos (puhujan persoona), pathos (kuulijan tunteisiin) ja logos (itse asiaa). Monesti puheet, joita kuulee ovat suoraan sanottuna paskoja esityksiä (varsinkin Suomessa), koska puheen tarkoitus on päästä vaikuttamaan kuulijoiden tunteisiin ja puheella pitäisi olla jokin tarkoitus ja päämäärä mitä tapahtuu, kun sanotaan asia x. Tarkoituksena ei siis ole vain esittää asia ja poistua lavalta.

Puheita tapahtuu myös jatkuvasti normaalissa elämässä ja siksi valitsinkin tämän kirjan, koska haluan oppia sanomaan oikeita asioita oikeassa järjestyksessä ja saada niillä oikeanlaista vaikutusta. Minuun iski kirjassa sanonta Socratekselta ”Kaikista ihmisille annetuista lahjoista puhetaito on kaikkein arvokkain. Kenellä se on, hän on suurta kuningasta mahtavampi. Hän on itsenäinen voima maailmassa”. Tämä jotenkin iski minuun ja olenkin sen tiedostanut, että puhumalla voit saada ihan mitä vain haluat, jos oikeasti osaat sen hyvin. Aloinkin pohtimaan sitä, että miten paljon oikeasti on vaikutusta sillä, että esimerkiksi presidentti osaa pitää ja rakentaa oikeanlaiset puheet, jotka pitää persoonan vahvana, mutta rentona ja pysyy aiheessa, sekä pyrkii pääsemään oikeisiin tunteisiin kuulijoissa kiinni. Voisi hyvin peilata nyt Amerikoissa hallitsevaan Bideniin ja edelliseen presidenttiin Trumppiin. Bidenhan ei osaa edes lausua kokonaisia lauseita enää, johtuu varmaan hänen iästään, mutta kuitenkin. Trump taas hallitsee puhumisen liiankin hyvin. Välillä lipsauttaa ihmeellisiäkin asioita.

Hauska, että kirjassa otettiin esille meidän Suomalaisten kangertavat ja surkeat puheet, omituista ettei niihin olla panostettu. Suomalaisessa koulujärjestelmässä opetetaan alusta alkaen enemmän asiaan pysymisessä, kun siihen itse puhujaan ja puheen vastaanottajiin. Puhujat seisovat tumput suorina ja naama vakavana puhumassa ei ole ihme, että puolet kuulijoista nukahtavat alku metreillä. Amerikkalaisiin puhujiin verrattaessa huomaa, kuinka rentous ja yleisön huomioon ottaminen on nykyaikana ainakin korostunut, yleisöllä on rento ja mukava fiilis kuunnella mitä sanottavaa puhujalla on. Uskoisin, että hyvä puhuja voisi tehdä ihmeitä aikaan Suomessakin. Puheen voima on jotenkin kiehtovan voimakas. Riittäisipä itselläni mielenkiinto opetella sitä paljon. Meinaankin silti pikkuhiljaa opetella lisää puheista teorian ja käytännön kautta. En siltikään ole menossa mihinkään lavalle puhumaan, ainakaan vielä.

Opin kirjasta paljon, vaikka se tuntuikin välillä äärimmäisen haasteelliselta lukea, koska aihe meni välillä liian syvälle puheen teoriaan, jolloin tuntui niin kuin korvastani olisi valunut verta. Pääsin kuitenkin lähemmäs ymmärrystä, siitä mitä hyvä puhe on ja kuinka se kuuluisi toteuttaa. Tiedostan nyt myös puheen ja esityksen erot ainakin pääpiirteittäin. Kirja nosti kiinnostustani puheen vaikutukseen ja tästä lähin varmasti seuraan aivan uudenlaisilla silmillä ja korvilla, kun joku pitää puheita. Osaan jopa arvostella puheen laatua. Mikä on mielestäni aika hauskaa, koska tosiaan en ole ikinä ollut kiinnostunut minkäänlaisista puheista. Joten kyllä sitä jäi jotain hyvääkin tästä kirjasta päähän, vaikka tuntui monta tuntia siltä, että tästä kirjasta en tule saamaan mitään irti ja tuhlaan aikaani aivan älyttömästi tämän kirjan parissa, mutta niin kuin olen ennenkin sanonut taka-askelia ei oteta, jos tietää, että on mahdollisuus voittaa edellä olevat haasteet. Tämän kirjan jälkeen tuli siksi hyvä mieli, kun huomasin että sainkin kirjasta yllättävän paljon.