Kuuntelin Helena Kastikaisen kirjan Pikkupomosta johtajaksi. Olin kuullut kirjasta paljon hyvää ja kirja sopikin minulle todella hyvin! Minä-muodossa kirjoitettu kirja piti keskittymiseni hyvin kirjassa ja Kastikainen oli jollain tavalla hyvin saman tyylinen persoona, kuin minäkin. Pystyin samaistumaan moniin asioihin. Tässä esseessä on pohdintaa kirjan teemoista meidän tiimimme näkökulmasta sen pohjalta, mitä Oonan kanssa keskustelimme niistä. Lopusta löytyy reflektointia omaan tekemiseeni. 

No pain, no gain 

Bullshittiä. Kastikainen sanoo, että kyseiseen sanontaan ei välttämättä kannata uskoa. Kävimme itseasiassa juuri keskustelua aiheesta tiimimme kanssa. Treeneissä kuultua: “Ei työelämässä kaikki ole hauskaa ja aina saa tehdä kivoja juttuja.”  Siihen tuli vastakommentti, että onko se väärin, että toimintatavoista koittaa tehdä mielekkäitä ja vastaus oli lyhyt ja ytimekäs, on väärin. Jos joku haluaa välttämättä kulkea kärsimyksen polkua kohti unelmiaan, niin siitä vain. Itse ainakin pyrin keksimään keinoja, joilla tehdä vähän tyhmistä jutuista mielekkäämpiä. Luulisi, että Tiimiakatemialla kannustetaan uusien toimintatapojen löytämiseen, eikä kaikkien tarvitse kulkea samaa polkua. Jos asiat haluaa tehdä mielekkäästi, se ei välttämättä tarkoita sitä, että kulkee sieltä, mistä aita on matalin. Se kuka kärsi eniten, ei välttämättä ole se, kuka oppi parhaiten.  

Kirjassa Kastikainen kertoo myös, kuinka suuri työmäärä on tie menestykseen. Se ei kumoa työn mielekkyyden mahdollisuutta. On eri asia tehdä työtä, josta ei nauti, kuin mielekästä työtä, joka kuitenkin kuormittaa paljon. Kuormituksen määrä voikin olla suuri ongelma monille yrittäjille ja johtotehtävissä toimiville henkilöille. Siksi jokaisen tulisikin löytää sopiva balanssi omaan arkeensa työn, levon ja esimerkiksi liikunnan välille. On hyvä löytää omasta arjesta asiat, jotka auttavat palautumisessa ja aikatauluttaa niitä viikkoihin. Itselläni kalenterin käyttö on välttämättömyys ja sinne asetan myös työn ulkopuoliset asiat. Hyvin organisoitu kalenteri luo mielenrauhaa, sillä näen yhdellä vilkaisulla tehtävät asiat ja vapaa-ajan. 

Johtaminen on sitä, että auttaa muita kehittymään 

Johtajan ei pidä olettaa, että tiimiläiset ovat jo valmiiksi hyviä, vaan hänen tehtävänsä on antaa heille mahdollisuus ja työkalut kehitykseen. Kastikainen sanoo: ” Puskemisen, pakottamisen ja käskemisen sijasta myötätunnolla, ymmärryksellä ja avoimuudella saavutimme yhdessä paljon enemmän.” Tiimimme on lähiaikoina pohtinut ratkaisuja sitoutumiseen liittyvien ongelmien suhteen. Mietimme aika kapeakatseisesti, että vaihtoehdot ovat joko keppiä, tai porkkanaa. Yksi tällainen tilanne oli kirjapisteisiin pääseminen. Jo ennakko-oletus on, että kaikki eivät pääse tavoitteisiin. Aloimme miettimään heti, että mitkä ovat jatkoseuraamukset, kun tämä tapahtuu, emmekä pysähtyneet pohtimaan, että miten kaikki saataisi tavoitteisiin, jotta tämä ei tapahtuisikaan. Onneksi joitain keinoja on kuitenkin otettu käytäntöön. Nytkin me, Oona ja Minka, kirjoitamme tätä esseetä yhdessä, sillä jaoimme sprintin alussa tiimiläisille kirjakaverit, joiden kanssa lukeminen ja kirjoittaminen voisi olla mielekkäämpää. (Huom. Vertaa toisen kappaleen kärsimyksen polkuun.) Tiimissä on hyvä muistaa, että tiimiläisten kehitys ei ole yksin tiimiliiderin harteilla, vaan koko tiimin tulisi tukea toistensa oppimista ja tekemistä.  

Välillä on hyvä katsoa peiliin 

Meidän tiimissämme on aika paljon sitä, että syyllistetään muita. Jos jollekin tulee palautetta, helposti sitä vastaan tulee voimakas reaktio ja syy käännetään itsestä pois. Tällaisessa tilanteessa tulisi mieluummin pohtia yhdessä, mitä ratkaisuja keksimme ongelmaan, sen sijaan, että etsimme syyllistä. Jos itse saa rakentavaa palautetta, se tulisi opetella ottamaan vastaan ja ymmärtää, että itsessä on kehittymisen varaa. Meillä kaikilla on kuitenkin yhteinen päämäärä, tiimin kehittäminen, ja sen eteen muiden kehittymisen lisäksi pitää olla valmis myös itse kehittymään. Tuntuu, että se on vähän unohdettu. Ja teemaan sopien, en yleistä tätä pelkästään muihin tiimiläisiini, vaan minulla on myös tässä peiliin katsomisen paikka. Varsinkin rakentavan palautteen vastaanottaminen tuntuu minusta usein hankalalta. Olen nyt kirjoittanut aiheesta niin moneen esseeseen, että voisi olla aika saada jotain konkreettistakin aikaan sen saralla. Ainakin tiedostan sellaiset tilanteet nykyään jo paljon paremmin, kuin esimerkiksi vuosi sitten.  

On osattava johtaa itseään, jotta voi johtaa muita 

Tämän lauseen olen kuullut monia kertoja. Olen ehkä ajatellut, että osaan kyllä johtaa itseäni hyvin, mutta on monia asioita, joissa minulla on kehitettävää tällä saralla. Olen yksi meidän tiimiläisistämme, joka ei varmaan koskaan ole päässyt ihan täysin sprinttitavoitteisiin. Olen kuitenkin kuulunut Onixian johtoryhmään jo yli vuoden ja näin ollen minulta odotetaan edes perustason suoriutumista. Vuoden 2021 tiimiliiderimme Ida onkin ottanut tiukan linjan sprinttitavoitteisiin liittyen, ja minä olen kokenut sen todella hyväksi paineeksi omaan tekemiseeni niiden suhteen. Valitettavasti nyt näyttää siltä, että yrityksestä huolimatta yksi asiakastapaaminen jää tästä sprintistä uupumaan, mutta kirjapisteitä olen kirinyt tässä kuussa ihan sikana. Ajanhallinnan suhteen sen sijaan koen olevani aika hyvä johtamaan itseäni ja välillä minun on vaikea ymmärtää, miten kaikki eivät osaa aikatauluttaa omaa elämäänsä, kun minulle se tuntuu niin luontevalta. Toisaalta olen myös aika taitava löytämään aikaa lykätä asioita, jotka eivät niin motivoi, tai tuntuvat epämiellyttäville. Minun pitäisi oppia hoitamaan hankalalta tuntuvat asiat heti alta pois sen sijaan, että teen niistä pitkää to do -listaa.  

Älä pyytele turhaan anteeksi 

Elän omaa elämääni itseäni, enkä ketään muuta varten. En saisi ajatella liikaa, mitä muut ajattelevat tekemisistäni, tietysti niin, ettei toimintani loukkaa ketään. Lukiossa olisin halunnut tehdä videoita Youtubeen, mutta mietin liikaa, mitä muut siitä ajattelisivat, enkä koskaan aloittanut. Välivuotenani olin töissä, joista en loppuajasta enää nauttinut kovinkaan paljoa, mutta mietin, mitä työnantajani olisi ajatellut työpaikan vaihtamisesta, enkä tehnyt sitä. Lähes kaksi vuotta painin vähäisen vapaa-ajan kanssa, johon ratkaisu olisi ollut voimisteluvalmennusten vähentäminen, mutta mietin, kuinka aiheuttaisin muille stressiä, kun valmentajia on muutenkin vähän, ja jatkoin samoilla ja jopa suuremmilla tuntimäärillä vuoden 2020 loppuun asti. Haluan nyt oppia näistä tilanteista ja ensi kerralla, kun löydän itseni ajattelemasta, “mutta mitähän muut ajattelevat”, tunnistan sen ja toimin toivottavasti vähän eri tavalla, kuin aikaisemmin.  

Aika monesti olen myös pyydellyt anteeksi tilanteissa, joissa ei oikeastaan ole mitään anteeksi pyydettävää. Anteeksi, voinko tulla sisään? Anteeksi, paljonko tämä paita maksaa? Suomen kielessä sana anteeksi on toki vastine englannin kielen sanalle excuseme, mutta aion itse alkaa kiinnittämään huomiota siihen, millaisissa tilanteissa käytänkään sanaa anteeksi. Kohtelias voi olla muutenkin, kuten kysymällä, “Hei, onko sinulla hetki aikaa?” Anteeksi sanasta tulee sellainen olo, että henkilö pyytelee vähän anteeksi koko omaa olemistaan.