Pikkupomosta Johtajaksi

Kirjoittaja: Nella Manninen

24 helmikuun, 2021

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Pikku pomosta johtajaksi

 

Hyvä johtaja tunnistaa yksilöiden vahvuudet

 

Vahva tiimi rakentuu monipuolisesta osaamisesta. Erilaisten osaamisten yhdistäminen on avain tiimin menestykseen. Sen huomaa myös tiimiakatemialla, koska belbinin testien avulla tiimeihin yritetään jakaa mahdollisimman erilaisia ihmisiä. Meidänkin tiimissämme kaikilla on oma vahvuus alueensa. Pyry on tiimimme myyntitykki, Riikan vahvuus on vankka markkinointiosaaminen, Iida omaa ainut laatuisen visuaalisen silmän, Jarkko on tiimimme pyyteetön auttaja sekä sovittelija, Matias tuo esiin näkökulmia, joita muut eivät osaa ajatella, Lassin kuvaustaidot ovat omaa luokkaansa, Titta pitää yllä iloista ilmapiiriä ja tuo hymyn kaikkien huulille huonoinakin hetkinä, Paavo taas on ahkera, itsevarma sekä päämäärätietoinen työntekijä, jonka panokseen voi aina luottaa. Jos olisimme kaikki samanlaisia meiltä uupuisi iso osa tiimimme vahvuuksista. 

 

Hyvä johtaja näkee yksilöiden vahvuudet ja osaa korostaa niitä. Teemme ison virheen, jos yritämme tunkea kaikkia samanlaiseen muottiin. Vaikka erilaisuus saattaa välillä ärsyttää se on suurempi voimavara, kun mitä osaamme kuvitellakaan ja konfliktit, jotka syntyvät eriävistä mielipiteistä vievät meitä eteenpäin.

 

Itseluottamus

 

Itseluottamus rakentuu kyvystä uskoa omiin kykyihin ja suoriutumiseen. Itseluottamus on tärkeää ja se löytyykö sinulta itseluottamusta, näkyy ulospäin tekemisessäsi ja vaikuttaa siihen, miten muut ihmiset suhtautuvat sinuun. Itseluottamus voi saada helposti kolauksen, jos ihmiset ympärilläsi eivät usko sinuun tai heittävät alentavia kommentteja. Kastikainen kertoo kirjassaan, kuinka hän sai usein kuulla alentavia kommentteja siitä, että hän on nuori johtaja. Vanhempien alaisten mielestä hänellä ei ollut tarpeeksi työkokemusta eikä nuori nainen soveltunut johtajaksi. Kastikainen alkoi pitämään nuoruuttaan huonona asiana ja peitteli ikäänsä pitkään. Vasta myöhemmin hän alkoi ymmärtämään kuinka se, että on nuorena pystynyt etenemään urallaan ei ole huono asia vaan ylpeyden aihe. Itse haaveilen nuoren yrittäjän sekä nuoren johtajan urapolusta. Ihailen nuoria johtajia ja mielestäni se, jos joku on ylpeyden aihe, että olet nuori ja menestynyt. Välillä toisten kommentteja on helppo ottaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta välillä kommentit iskevät syvemmälle ja ne jäävät vaivaamaan. Ikinä ei ole oikein sanoa toisille alentavia tai vähentäviä kommentteja. Jos haluat ilmaista ajatuksiasi, ilmaise ne rakentavan palautteen muodossa.

 

Oksenna ylöspäin 

 

Kun luin kirjasta otsikon ”Oksenna ylöspäin” jouduin hetken miettimään, että mitä ihmettä tällä nyt tarkoitetaan. Kappaleen aikana sen merkitys kuitenkin paljastu nopeasti. Kun sinulla on huono päivä tai huolen aiheita johtajana et voi purkaa tunteitasi tai huonoa oloasi alaisiisi. Ensinnäkin se ei ole alaisten tehtävä kuunnella raivon puuskiasi, jotka eivät mitenkään liity heihin ja toiseksi heidän tehtävänsä ei ole kantaa sinun takkaasi. Lisäksi annat itsestäsi epävakaan kuvan ja aiheutat turvattoman ilmapiirin, jos annat huonoille päivillesi vallan.

 

Oksenna ylöspäin eli pura huolen aiheesi omalle esimiehellesi tai jos sinun yläpuolellasi ei ole esimiestä avaa murheesi, vaikka puolisolle. Tiimi liideri tehtäväni alussa minulla oli huono päivä ja purin tunteeni tiimiin. Yksi tiimimme jäsenistä sanoi minulle, että minulla ei ole enää samanlaista oikeutta kertoa tunteistani tiimille koska olen liideri. Jos en voi kääntyä tiimini puoleen niin kenen sitten? Oksennan ylöspäin. Nykyään jos huolen aiheita tulee kerron ne tiimimme valmentajalle ja ratkomme yhdessä ongelmat. 

 

 

Jano oppimiseen

 

Kastikainen pitää yhtenä suurimpana syynä menestykseensä hänen oppimisen janoaan. Itsenäinen opiskelu ja itsensä jatkuva kehittäminen vievät uralla eteenpäin. Tiimiakatemialle tullessani löysin kirjat. Nykyään olen innostunut lukija. Rakastan varsinkin elämänkertoja sekä johtamiseen liittyviä kirjoja, jonka avulla pystyn kehittämään itseäni. Kirjat eivät kuitenkaan ole ainoa asia, jonka kautta voit kehittää itseäsi. Suuren opin saa itseä viisaammilta. Jos haluaa oppia jotain tiettyä kannattaa kysyä ihmisiltä, joilla on alalta kokemusta. Tiimiakatemia mahdollistaa helpon verkostoitumisen. Löydämme apua vanhemmista tiimi yrittäjistä, alumneista sekä valmentajista. Lisäksi jos kukaan yllämainituista ei osaa auttaa niin aina löytyy joku, joka tuntee jonkun, joka osaa auttaa. Varsinkin nyt kun juuri perustimme uuden yrityksen, olemme käyttäneet paljon aikaa viisaimpien kanssa keskustelemiseen. Haluamme oppia niin paljon alalta kuin mahdollista. Vain muutaman keskustelun avulla olemme oivaltaneet asioita, joihin meille olisi mennyt vuosia oppia. Samalla pystymme välttymään turhilta epäonnistumisilta, kun opimme kokeneimpien virheistä. 

 

Voimme oppia uutta myös seminaareista, koulutuksista sekä podcasteista. Välillä kannattaa harkita kannattaako illat viettää Netflixiä tuijottamalla vai voisitko käyttää sen ajan kehittämällä itseäsi, vaikka kirjan tai podcastin parissa. Itse yritän aina iltaisin jättää aikaa kirjan lukemiseen. Myös erilaiset puhuja tapahtumat voivat antaa paljon. Olemme järjestämässä Megatrenders tapahtumaa, jonka teemaksi on valikoitunut kasvuyritykset. Haluamme saada paikalla puhujia, jotka jakavat kokemuksiaan, tietotaitoaan ja neuvojaan. Toivon, että Megatrendersin avulla voimme opettaa jokaiselle akatemialaiselle jotakin uutta. 

 

SMART- kaava 

 

SMART-kaava on työkalu tavoitteiden asettamiseen. Kaava ei ole minulle entuudestaan tuttu, joten päätin kokeilla sitä. 

 

S – (Specific) Tarkka: Mitä haluat saavuttaa?

Haluan saada 20 kirjapistettä kevään aikana.

 

M – (Measurable) Mitattava: Pystytkö mittaamaan onnistumisesi jollakin mittarilla?

Mittaan onnistumistani pitämällä kirjaa saavuttamistani pisteistä joka kirjan jälkeen. 

 

A – (Achievable) Saavutettavissa oleva: Pystytkö saavuttamaan tavoitteen?

Pystyn saavuttamaan tavoitteeni, sillä minulla on vielä 10 viikkoa aikaan ja minun on luettava ainakin viisi kirjaa ja kirjoitettava niistä reflektiot. Se on yksi kirja  ja reflektio kahteen viikkoon. Uskon pystyväni pitämään tuon tahdin yllä.

 

R – (Relevant) Onko tavoitteen saavuttaminen sinulle riittävän houkuttelevaa? 

Tavoitteen saavuttaminen houkuttelee minua, sillä se vie minua opinnoissani eteenpäin ja lisää tietotaitoa.

 

T – (Time bound) Aikaan sidottu: Mihin mennessä saavutat tavoitteesi? 

Kirjat pitää olla luettuna toukokuun ensimmäiseen päivään mennessä.

 

Tavoitteiden suunnittelu helpottaa niiden saavuttamista. Kun asetan itselleni aikarajan ja teen aikataulun se ajaa minua eteenpäin sekä kun mietin, miksi haluan saavuttaa tavoitteeni se lisää motivaatiotani tavoitetta kohtaan. Saavutuksieni mittailu mittareiden avulla pitää minut kärryillä ja pystyn helpommin pysymään aikataulussa.

 

Investoi jaksamiseen 

 

Ennen kuin voit pitää huolta muista, on johtajan osattava pitää huolta itsestään. Omat valintamme ja päätöksemme vaikuttavat kaikkeen tekemiseemme. On tärkeää pitää huolta omasta hyvinvoinnista, terveydestä sekä ihmissuhteista. Vaikka työ viekin suurimman osan tai ainakin puolet päivistämme on muistettava tehdä aikaa myös muille kuin työjutuille. Kukaan ei jaksa työskennellä loputtomiin ja pahimmassa tapauksessa edessä on burnout ja pitkä sairasloma. Työelämän ja muun elämän tasapainottaminen ei ole aina helppoa mutta se on välttämättömyys. Työn vastapainona on tärkeää pitää yllä ihmissuhteita, liikkua tarpeeksi, saada laadukasta unta ja syödä monipuolisesti.

 

Minulla parhaat keinot palautumiseen ovat:

 

  1. Monipuolinen urheilu 2-3 kertaa viikossa.
  2. Vähintään 8h unta joka yö.
  3. Ajan vietto hyvien ystävien kanssa, joiden kanssa voin jakaa ilot ja surut.

 

Viimeiset ajatukset

 

Johtaminen vaatii kovaa työtä, kärsivällisyyttä ja aikaa. Johtaminen vaatii myös alaisista välittämistä ja heidän kuuntelemistansa, itseluottamusta sekä omasta hyvinvoinnista huolehtimista. Johtajana kehityt koko ajan, etkä luultavasti koskaan tule olemaan valmis sillä aina on parantamisen varaa. Kastikainen oli pyytänyt hänen Linkedin verkostossa olevilta ihmisiltä kuvaamaan yhdellä sanalla sitä mitä he odottavat johtajalta, lista on pitkä mutta tässä on muutama listasta nouseva vastaus: Ohjaamista, luotettavuutta, inhimillisyyttä, arvostusta, esimerkin näyttämistä, valmentamista, tilannetajua, suuntaa, läsnäoloa, vuorovaikutusta, innostusta, empatiaa, tunneälyä sekä mahdollistamista. Toivon, että Tiimi liiderinä voin tarjota meidän tiimiläisille tuosta listasta edes puolet ja tulevaisuudessa kasvaa johtajana niin, että pystyn tarjoamaan alaisille kaikkea sitä mitä he tarvitsevat.

 

You May Also Like…

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

21 oppituntia maailmantilasta

Lukiessani Yuval Noah Hararin teosta ”21 lessons for the 21st century” Suomeksi 21 oppituntia maailmantilasta....

Fooled By Randomness

Aloitin lukemaan kirjaa Fooled By Randomness, jonka on kirjoittanut Nassim Nicholas Taleb, kun sain suosituksen...

0 kommenttia

Lähetä kommentti