Lukusuunnitelmaa tehdessäni huomasin kirjalistalla vanhan tutun teoksen. Pikku Prinssi, kirja jonka olen saanut äitini veljeltä rippilahjaksi. Saman kirjan on suvussa saanut lahjaksi moni muukin, jonkinlainen perinne siis lienee kyseessä. Kirja on ranskalainen klassikko, pienoisromaani. Teos mielletään usein satukirjaksi, joka tarjoaa elämänfilosofiaa kaikenikäisille. Kirja kertoo ihmisen onnen tavoittelusta ja kritisoi aikuisten maailmaa.

Olen lukenut kirjan nyt kolme kertaa, ensimmäisen kerran 15-vuotiaana, toisen kerran 17-vuotiaana ja nyt kolmannen kerran 22-vuotiaana. Joka kerta olen onnistunut lukemaan kirjan jotenkin eri tavalla. Se miksi olen saanut kirjasta kaikilla lukukerroilla jotain erilaista irti, liittynee vahvasti omaan kehitykseeni ja erilaisiin elämänvaiheisiini. Minusta tuntuu, että kirja täytyy lukea taas jonkin ajan jälkeen uudelleen. Kirjassa puhutaan hyvin paljon vertauskuvien kautta ja siksi ehkä onkin niin erilainen luettava joka kerta, kaikkia vertauksia ei välttämättä tajua ensimmäisellä kerralla, mutta toisaalta ne voi eri kerroilla ymmärtää aina uudelleen ja eri tavalla.

Kirjaa lukiessa sen vertauskuvallinen teksti sai minut ajattelemaan omaa elämääni, arvojani, ihmissuhteita ja sitä mitä onnen tavoittelu on. Kirjassa Pikku Prinssi kokee yksinäisyyttä huolehtiessaan yksin kotitähdestään ja lähtee matkalle etsimään ystäviä. Hän tapaa Kuninkaan, Turhamaisen, Liikemiehen, Juopon, Lampun sytyttäjän ja Maantieteilijän. Kaikki he tuntuvat minusta vastenmielisiltä henkilöiltä. Kaikkia heitä yhdistää mielestäni sama kurjuus. Kaikki heistä ovat täynnä itseään, tavoittelevat onnea jonkin asian suorittamisella, pakonomaisella tekemisellä, jossa muita ei huomioida tai arvosteta. En koskaan haluaisi olla kuten he. Nämä henkilöt tarvitsevat muita vain siksi, että tuntisivat itsensä toisia mahtavammiksi.

Kirjan Kuningas kuitenkin sanoin mielestäni viisaasti ”No sitten saat tuomita itseäsi. -Se onkin kaikkein vaikeinta. On paljon vaikeampaa tuomita itseään kuin muita. Jos onnistut tuomitsemaan itseäsi oikein, niin olet tosi viisas”.  Tämä kohta sai minut ajattelemaan ensin, että olen ihan hyvä tuomitsemaan itseäni. Kuitenkin kun luin kohdan uudelleen huomasin sanan ”oikein”. Itseään on tuomittava oikein. En olekaan varma osaanko tuomita itseäni oikein. Tämänhetkinen ajatukseni itsensä oikein tuomitsemisesta on hieman epäselvä. Osaan tarkastella ja tarkastelen omia ajatuksia ja tekojani kriittisesti, mutta syytän itseäni myös liikaa asioista, jotka eivät ole vain minun vikani. Välillä tuntuu raskaalta ottaa taakkaa omille harteille, sillä siihen ei välttämättä ole syytä.

Maassa vieraillessaan Pikku Prinssi tapaa ketun, joka niin ikään latoo viisaita sanoja. Kettu sanoi Pikku Prinssille: ”Sinä olet minulle vain poika, niin kuin 100000 muutakin poikaa, enkä tarvitse sinua. Minä olen sinulle vain kettu, kuten 100000 muutakin kettua, etkä sinä tarvitse minua. Mutta jos kesytät minut, minusta tulee maailmasi ja sinusta minun”. Pikku Prinssi kesyttää ketun ja heistä tulee ystäviä. Minulle ystävät ovat ehkä se kaikkein tärkein juttu tällä hetkellä, joten tähän vertauskuvaan oli mukava käyttää ajatuksia. Ajattelen kesyttämisen ystävyyssuhteen rakentamisena, jostain 100000henkillön joukosta valikoituu joku, kenestä muodostuu tärkeä. Kettu sanoo myös, että voi joutua vähän itkemään, jos antaa kesyttää itsensä. Tämän tulkitsen itse vaikeiksi ajoiksi elämässä. Mielestäni kesyttäminen ja kesytetyksi tuleminen kuitenkin tekevät ihmisille hyvää, minulle on ainakin tärkeä löytää ympärilleni henkilöitä, joita tarvitsen ja jotka yhtä lailla tarvitsevat minua. ”Ei voi tuntea kuin sen, minkä on kesyttänyt.”

Pikku Prinssillä on kotitähdellään ruusu. Ruusu on välillä oikukas, mutta se tuottaa suunnatonta iloa kauneudellaan Pikku Prinssille, siksi Pikku Prinssi kuuntelee sitä ja huolehtii siitä. Maassa Pikku Prinssi näkee ruusupellon jossa on 5000ruusua, kaikki kauniita, mutta Pikku Prinssille tyhjiä. Pikku Prinssi kaipaa omaa ruusuaan, vaikka se on välillä oikukas. Tämä kuvaa mielestäni hyvin sitä onnea, jota ihmisen kannattaa tavoitella. Mikä tai kuka itselle on se ruusu, johon sitoutuu, joka ottaa ja antaa tasapainossa?

Kirjan polttavimmat kysymykset tällä kertaa:

1. Millainen henkilö en halua olla?
2. Miten tuomita itseään oikein?
3. Millaista onnea haluan tavoitella?
4. Miksei tärkeimpiä asioita voi nähdä silmillä?