Tämä bite-sized aarre tuli kaivettua Moonan kirjahyllystä ja olihan se aikakin lukea jokin kirja johtamisesta tämän markkinointipäällikköpestin yhteydessä. Raskas tämä ei ollut, mutta kiva läpyskä ihmiseltä ihmiselle. Muutamissa kohdissa sain omat aivotkin raksuttamaan.

Lesson number one jota koitan upottaa korvien väliin on kaikessa yksinkertaisuudessaan ihmisten hyväksyminen sellaisina kuin he. ovat. Tai siis Sawakessakin on puristettu tiimiksi täysin keskenään erilaiset henkilöt, joten ilman muuta ihmisillä on rajusti eroavia toimintatapoja, ajatusmalleja ja tottumuksia. Tämä on tietenkin ollut selvää ensimmäisestä vuodesta lähtien, mutta joryn aikana on tietyllä tavalla vaivannut päätä enemmän tiimitovereita mietiskellessä. En ketään vastaan kaunoja tai vastaavaa kantele, mutta kyllä silloin tällöin ihmiset ärsyttävät toiminnallaan, jolloin energiaa ja aikaa menee asian tunnusteluun mielessä, joskus jopa yllättävän pitkiä siivuja. Siihen on kuitenkin vain totuttava, ettei kaikkien piirteet aina ilostuta ja harvemmin niille mahtaa mitään, niin on vain keep it cool ja hyväksyttävä. Ehkä hairahdankin tavallista useammin ajattelemaan pessimistisesti/negatiivisesti, niin voisi koettaa keskittyä tiimiläisten positiivisiin puoliin. Kuitenkin jos joku ei halua motivoitua, ei häntä voi motivoida. Kannustaa sekä kuunnella voi ja tiedustella vaikka mikä hänelle on työelämässä tavoittelemisen arvoista. Tuohon vastausta on kyllä suotavaa miettiä itsekin silloin tällöin.

Jos johonkin koitan keskittyä lopun koulun aikana itseni kehittämisessä, niin viestimisen selkeyteen. Niin kirjalliseen, mutta etenkin suulliseen. Tästähän olen joskus palautetta saanut tiimitovereilta palautetreeneissä, mutta nyt tietynlainen epäselkeys on käynyt häiritsemään ihan itseänikin. Eikä se aina johdu edes huumorin tai finghlishin viljelystä. Usein asioita selittäessäni tai opastaessa joko jaarittelen runsaasti ylimääräistä tai sitten puhe saattaa tökkiä. Viimeisimpänä tähän olen kiinnittänyt huomiota kuvauksissa kameran edessä olevien ohjaamisessa, jolloin yksinkertaistenkin asioiden sanominen takertelee välillä. Enkö oikeasti mieti mitä sanon vai onko pientä jännitystä aina tilanteessa? Who knows. Pele on iso inspiraatio tähän selkeyshommaan, hänen tehdessä niin selkeän (pun intented) muutoksen varsinkin hänen treeneissä käymäänsä dialogiin. Pele keskittyy kuuntelemaan, miettii ja puhuu. Omalla kohdalla voisi harrastaa vähän enemmän pohdintaa ennen suun avausta ja pyrkiä pitämään puhevuorot hieman tiiviimpinä. Kirjan kappaleen lopussakin sanottiin, että: ”Jos sinulla ei ole mitään järkevää sanottavaa, älä sano mitään ja päästä ihmiset töihinsä.” Saa nähdä onko tästä uhoamisesta mitään apua.

Kirjassa mainittiin riittämättömyyden sietämisestä. Syksyllä kun on järkyttävä määrä tekemistä ja oppari siihen kaupan päälle, alkaa helposti olo olla ahtaalla. Vinkkinä oli kirjata työn alla olevat asiat listaan, josta sitten poimii tärkeimmät asettaen niille slotin kalenterista. Olisi hillittävä intoa tehdä kiireellisimmät ja pienimmät asiat ensin. Ajattelua vaativat asiat kannattaisi tehdä heti aamusta ensimmäisenä. Nyt voi kieltämättä jo myöstää kokemuksella, että tämä on totta, sillä illasta jos on käytävä innovoimaan niin meininki on usein liian levoton. Tämän on ehkä 15 kerta kun vastaavanlaisia itsejohtamishöpinöitä rustaan ylös, mutta enköhän joskus ota opikseni.

Kappaleessa, joka käsitteli lähinnä hyviä käytöstapoja, ei tullut varsinaisesti mitään uutta ja ihmeellistä, mutta yhdessä kohdassa tunsin pienen piston sydämessäni. ”Ei kannata kyseenalaistaa johtajien puheita muiden aikana. Jos olet erimieltä, kerro se kahden kesken.” Ei tule mieleen tilannetta, mutta voin kyllä kuvitella tilanteen, jossa olen älähtänyt jonkun muun jorylaisen puhuessa jostakin.

Noh, se siitä johtamisesta. Tästä tuli enemmän lähes oman sielun tutkiskelua. Ehkä kuitenkin pyöräytän muutaman markkinointipalaverin vielä syksyllä, ken tietää.