Ystävällisyys, hyväksyntä ja kannustaminen. Noihin kolmeen asiaan aion omassa toiminnassani sekä johtamistyylissäni keskittyä loppuvuoden ajan. Mallit ja systeemit on alkusyksyn aikana luotu ja nyt niiden käyttöönotto ja seuranta alkaa.

Tiedän, etten ole aina kaikista mukavin tyyppi, töksäytän, sanon välillä turhan rehellisesti sekä paskapuhemittari on liiankin herkkä. Veljellinen naljailukin voi jonkun mielestä olla enemmän negatiivinen kuin positiivinen ominaisuus. Learning Circuksen aikana tuli nähtyä tiimiläisistämme ne puolet, joita ei arjessa normaalisti näe. Matkan aiheuttamaa väsykiukkua oli mielestäni yllättävän vähän, mutta stressitasot kaukana kotoa, täysin tuntemattomassa ympäristössä, nousivat tiimiläisillä, joilla se ei ole tavanomaista. Esimerkiksi Birminghamin huonejaosta saimme kiivaan neuvottelun aikaiseksi, vaikka se oli loppujen lopuksi melko merkityksetön asia. Yhdenkin tiimiläisemme suusta tuli pariin otteeseen aika surullisen kuuloisia mielipiteitä tiimistämme ja se on saanut minut ajattelemaan, että olenko enemmän osa ongelmaa vai sen ratkaisua? Onko oikeudenmukaisuuden tärkeys monesti se erikseen työntävä arvo? Itsereflektoinnin avulla olen tullut siihen tulokseen, että minun on aika yrittää olla ystävällisempi jokaiselle tiimiläiselle, haluan olla osa ratkaisua.

Taistelu hermoille käyviä ihmisiä vastaan on loputonta, siinä ei tule olemaan voittajaa. Heidät on vain pakko hyväksyä sellaisena kuin ovat. Lapsesta saakka on toitotettu sitä, että kaikista ei tarvitse tykätä, mutta jokaisen kanssa on tultava toimeen. En kuitenkaan koe sen olevan täysin ok, että olisin tekemisissä päivittäin ihmisen kanssa kenestä en tykkää yhtään. Pakkohan sen on vaikuttaa johonkin dynamiikkaan välillämme tai tiimissämme. Täytyy siis yrittää hyväksyä. Uskon hyväksymiseen helpottavan sen, että näen heidän tekevän jotakin, jotakin merkityksellistä, itselleen sekä tiimille. Siinä voin olla jopa avuksi! Voin roolini kautta auttaa heitä etsimään asiakkaita, jotka edistävät heitä tavoitteissaan ja merkityksen löytämisessä. Voin kuunnella heitä, ja selvittää siten heidän kanssaan, mikä on merkityksellistä ja tavoittelemisen arvoista.

Viime keväänä ilmapiiri oli jopa hieman painostava, tänä syksynä merkit viittasivat täysin samaan tilanteeseen kuin keväällä, mutta painostus jätettiin tekemättä. Itseasiassa asiaan ei otettu kovin voimakkaasti kantaa ollenkaan. Tämä varmaan johtui pelosta. Pelosta, että otamme johtoryhmänä yhtä paljon kuraa niskaan ilmapiiristämme kuin viime keväänä. Tämä on tietystikin väärin, mutta päähän taputtelukaan ei tuota tulosta, eikä se kuuluisa porkkanakaan, niin mitä muita vaihtoehtoja oikein jää? Asiakkuushommissa keskityin alkusyksyn saamaan prosessin kuntoon systeemeineen ja nyt on aika taas alkaa rummuttaa asiakaskäyntejä. Yhdistettynä ystävällisyyteen ja hyväksyntään, kannustaminen on loppuvuoden avainsana Heigan asiakkuuspäällikön toiminnassa. Kannustamista helpottaa kovin Hubspotin tuoma seurannan helppous. Voi keskittyä enemmän niihin tiimiläisiin, jotka oikeasti tarvitsevat apua, kun asiakaskäynnit sakkaavat. Painostusta ei ole tarkoitus tehdä ollenkaan, vaan lisätä asiakkuuspäällikön hetkiä ja kutsua sinne niitä, joilla tavoitteeseen on vielä matkaa.