Motivoiva johtaminen

Kirjoittaja: Teemu Hulkkonen

14 marraskuun, 2022

Lähdeteos: Paha johtaminen

Lähdeteoksen kirjoittaja: Taija Turtio

Teoriapisteet: 2

Minulla on lukemisen suhteen vaikea keskittymishäiriö. On aina ollut. Opiskelun kannalta se on tuottanut vaikeuksia, on käyty puheterapiassa, pienryhmissä ja tukiopetuksissa. Olen siunattu vanhemmilla, joille lasten opiskelu on ollut erittäin tärkeää. Isoveljelleni onneksi on lukupäältään hyvä äitini lailla, mutta se omena ei tänne asti pudonnut. Äiti ja isä kuitenkin halusivat, että pärjään elämässä ja he kehittivät keinonsa motivointiin. Minusta huomattiin nopeasti, että opin kuuntelemalla ja pärjäsinkin muistin avulla hyvin. Äitini siis luki minulle koko alakoulun ajan oppiaineiden koealueet ennen koetta ääneen. Työnsä, kodin ja perheen hoitamisen lisäksi, luki minulle ääneen kymmeniä sivuja illassa koulukirjaa. Isäni keinot olivat hieman passiivisempia, mutta ne vasta motivoivatkin nuorta poikaa. Hyvistä koenumeroista sai rahallisen korvauksen, ja jos todistuksen keskiarvoa sai keväällä nostettua, niin siitä sai reilumman korvauksen. Tiedostan kyllä, että olen ollut todella, todella etuoikeutettu jo pelkästään opiskeluni saaneen noin paljon huomiota vanhemmiltani, saati sitten lukemiset taikka rahalliset korvaukset. Nuo asiat vanhemmistani kuitenkin kertovat kuinka tärkeää heille on saada minut motivoituneeksi, onnistumaan sekä pärjäämään koulussa, vaikka se ei ollut minulle helppoa.

Keskustelimme taannoin treeneissä, kuinka tiimissämme on ongelmaa siinä, etteivät kaikki ota vastuuta. Epämotivoituneilla ihmisillä on kyse myös tästä: he eivät ota vastuuta omasta opiskelustaan tai työstään. Epämotivoituneista ihmisistä myös opiskelu tuntuu epämiellyttävältä, mikä näyttäytyy ulos tiimille äksyilynä ja jatkuvana vitutuksena. Motivaation kehittämisen ja rakentamisen lähtökohtana on tavoitteiden asettaminen. Miten priorisoin tavoitteeni ja mitä tavoitteen saavuttaminen minulle merkitsee? Ihmisillä on erilaisia keinoja selviytyä epämiellyttäviä tunteita tuottavista haasteista. Yksi tämmöinen keino on vitkuttelu. Heigassakin on nähty varsinkin reflektioiden osalta tänä syksynä ollut yhdellä, jos toisella paljon vitkuttelua. Vaikka itsekin jäin hieman vajaaksi, niin näen kuitenkin hyvin huolestuttavana ilmiönä, että monella ei ensimmäiseen sprinttiin tullut yhtään reflektiota. Miksi esseitä ei tällä hetkellä nähdä merkityksellisinä itselle sekä omille tavoitteille. Omissa esseissäni yritän aina luoda jotain tiimin käyttöön. Tänä syksynä paljon asiakkuusjuttuja, keväällä todennäköisesti enemmän rahoitukseen liittyvää hyödyllistä tietoa. Vaikka lukeminen on minulle vaikeaa, niin koen jokaisesta esseestä saavani elämää varten tärkeitä toimintatapoja.

Motivaatiota siis tulisi kasvattaa yleisellä tasolla tiimissämme.

Voisimme aloittaa ihan aluksi testaamalla työyhteisötaitomme. Sprintin analysointitreeneissä ymmärsimme, että olemmekin kauempana tiimitaidoissamme kuin luulimme. Mikä on Heigan tilanne seuraavissa väittämissä?

Meillä jokainen ylläpitää yhteistyön sujuvuutta.

Olemme ylpeitä kuuluessa juuri tähän tiimiin.

Otamme vastuuta niin omasta kuin kavereiden viihtymisestä.

Meille tarjotaan apua, jos jollakin on huolia.

Kannustamme toisiamme tekemään parhaamme.

Rohkaisemme toisiamme tekemään parhaamme.

Meillä ymmärretään päälliköidenkin tekevän virheitä.

Meillä johtamisen onnistumisesta kantaa vastuun niin päällikkö kuin tiimiläinen.

Luottamuksen puute on toinen ongelma, joka syö motivaatiota. Tämä koskee molempia, niitä, jotka eivät luota sekä niitä keihin ei luoteta. Vaikka se keskustelu tulee olemaan todella inhottava, niin meidän tulisi keskustella suoraan siitä keiden kanssa on luottamusongelmaa. Luulen, etteivät kaikki edes tiedä, ettei heidän suoriutumiseensa uskota tai luoteta.

Jokaisen olisi hyvä tehdä luottamustesti. Sen voisimme vaikka Formsin kautta toteuttaa anonyymisti, jotta saisimme dataa, mikä tiimimme tilanne on.

Meillä voi luottaa siihen, että sovitut asiat tapahtuvat. Meillä toteutuu se, mistä sovitaan.

Meillä voi luottaa siihen, että osaaminen on ajan tasalla.

Meillä voi luottaa prosesseihin, tuotteisiin ja palveluihin, koska ne ovat korkealuokkaisia. Tunnemme niistä ylpeyttä.

Tunnen tiimiläiseni pintaa syvemmältä: tiedän mikä heille on tärkeää, mistä he innostuvat ja millaisia harrastuksia heillä on.

Tiimini kannustaa rakentamaan luottamussuhteita ja kehottaa verkostoitumiseen ja kouluttautumiseen. Virkistyspäiviä järjestetään säännöllisesti.

Olet itse valmis käyttämään aikaa henkilökohtaisten luottamussuhteiden rakentamiseen.

Siltoja rakennetaan puhumalla, koen sen puheen alkaneen sprintin analysointitreeneissä.

Nyt ei pidä antaa sen puheen sammua ja unohtua.

You May Also Like…

Google Digital Garage

Google digital garagessa oli paljon asioita, jotka olivat tuttuja mutta sain siitä myös paljon käytäntöön vietäviä...

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

0 kommenttia

Lähetä kommentti