Nykky ei toimi valmentajana perinteisten mallien mukaisesti. Hän ei meuhkaa kentänlaidalla omille pelaajilleen saati tuomareille. Hän ei edes vedä itse oman joukkueensa harjoituksia! Mitä hän siis ylipäätään tekee?

Nykyn valmennustapa oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja poikkesi vahvasti normaalista urheilujoukkueen valmentajan valmennustyylistä. Hän keskittyy joukkueen kehittämiseen yksilöiden kokonaisvaltaisen kehittämisen kautta. Hän valmentaa joukkueen peliä pelaajien pääkoppien kautta, eikä piirtele fläppitaululle jokaiseen sisään lyöntiin uutta kuviota. Vaikka Nykky käyttääkin paljon energiaa yksilöiden kehittämiseen, on hän silti ansioitunut nimenomaan tiiviisti hitsautuneiden joukkueiden luomisessa. Toisinaan pelaajakeskeiset valmentajat eivät kykene saamaan joukkuetta puhaltamaan yhteen hiileen, mutta Nykky onnistuu yksilön kehittämisessä ja motivoinnissa vaarantamatta kuitenkaan joukkueen yhtenäisyyttä.

Nykyn valmentamisen kulmakiviä ovat motivointi, vaatimustaso ja luottamus. Tässä reflektiossa käsittelen näitä ”Nykkyläisen kulttuurin kulmakiviä” ja reflektoin niitä omaan johtamistyyliini.

Motivointi

Nykky itse toteaa valmentajan tärkeimmän tehtävän olevan pyrkimys poistaa pelaajan itselleen asettamia esteitä tämän pään sisältä. Nykyn mielestä kaikki motivaatio muutokseen lähtee pelaajasta itsestä. Valmentajan tehtäväksi jää muutoksen mahdollistaminen. Nykky haastaakin joukkueensa pelaajia erilaisilla kirjoitus- ja lukutehtävillä. Hän kyselee pelaajilta syvällisiä kysymyksiä tämän arvoista ja prioriteeteistä. Hän pyrkii kehittämään pelaajaa kokonaisvaltaisesti, eikä pelkästään pelaajan fyysisiä ominaisuuksia niin kuin urheilussa on yleisesti tapana. Nykky pyrkii motivoimaan pelaajiaan ajattelun kautta. Hän haluaa sytyttää sisäistä paloa. Tämä on mahdollista, kun pelaaja on selvittänyt itselleen omat arvonsa ja unelmansa.

Luottamus & vaatimustaso

Nykky korostaa pelaajien valtaa ja vastuuta. Hän ei itse tee pelillisiä päätöksiä, vaan tarjoaa vain pelaajilleen kaiken mahdollisen tiedon ja uskoo että pelaajat pääsevät dialogin keinoin parhaisiin mahdollisiin lopputuloksiin. Nykky ainoastaan kysyy oikeita kysymyksiä ja puuttuu joukkueensa tekemisiin vain äärimmäisissä tilanteissa. Ainoastaan silloin kun on pakko. Nykky pyrkii pitämään pelin rakenteen mahdollisimman kevyenä, koska hänen mielestään kaavat tappavat pelaajien luovuuden. Kaavamaiset hyökkäykset ovat myös usein helppoja ennakoida ja näin ollen myös helppoja puolustaa.

Nykky pyrkii häivyttämään oman roolinsa mahdollisimman pieneksi. Hän korostaa pelaajien omiin arvoihin pohjautuvien pienten arjen päätösten tärkeyttä ja muutenkin penää arkisen tekemisen laadun perään. Hän kuitenkin luottaa siihen, että näin tapahtuu. Hän ei saarnaa eikä läksytä. Hän luottaa, että tarpeen tullen pelaajat pitävät toisensa ruodussa, jos joku törttöilee. Hän vaatii jokaiselta pelaajaltaan 100 % heittäytymistä tekemiseen. Hän puhuu paljon läsnäolon tärkeydestä. Pelaajien tulee pystyä pääsemään flowtilaan, eli täydellisen läsnäolon tilaan. Nykky pyrkiikin tekemisellään tukemaan pelaajien mahdollisuuksia päästä flowtilaan. Hän myös pyrki valitsemaan joukkueeseensa pelaajia, jotka pystyivät olemaan vahvimmin läsnä.

Reflektointi

Menestyksen tie oli minulle ensimmäinen kunnollinen lukukokemus jossa käsitellään valmentavan johtajuuden toimintatapoja. Haluan jatkossa perehtyä vielä enemmän nimenomaan valmentavan johtajuuden saloihin, sillä kirjassa esitellyt keinot esimerkiksi motivaation herättelyyn vaikuttivat minusta erittäin hyviltä. Sisäistä motivaatiota on mahdotonta toisessa sytyttää, mutta on mahdollista esittää toisen ajattelua auttavia kysymyksiä, jotka voivat johtaa sisäisen motivaation syttymiseen. Pyrin jatkossa ymmärtämään aihetta lisää ja tuomaan sitä käytäntöön omissa johtajuus haasteissani.

 Koen että oma johtamistyylini tulee jatkossa muotoutumaan enemmän ja enemmän tähän suuntaan. Jaan Nykyn kokemuksen siitä, että eniten tietoa löytyy joukkueen pelaajien pääkopista. Tämä tieto vapautetaan dialogin keinoin ja näin saadaan muodostettua paras mahdollinen ratkaisu ja hyödynnettyä parhaiten olemassa olevia resursseja. Vallan tulee mielestäni olla suurimman tiedon kanssa samalla portaalla, eli pelaajien täytyy saada tehdä tai vähintäänkin olla vahvasti vaikuttamassa kaikkiin joukkuetta koskeviin päätöksiin. Valmentajan rooliksi jää pelaajien parhaalla mahdollisella tavoilla palveleminen, arjen esteiden poistaminen. Valmentajan täytyy osata lukea ryhmäänsä ja ryhmän yksilöllisiä tarpeita ja pyrkiä vastaamaan näihin tarpeisiin niiden ilmetessä. Toisille se on kehuja, toiselle provosointia, toiselle yläfemma. Joskus joukkue tarvitsee tilaa, joskus kyyneleet silmiin nostattavan koppipuheen.

 Valmentava johtajuus on myös akatemialla vahvasti läsnä esimerkiksi tiimien ja valmentajien välisissä suhteissa. Tämä kirja auttoi ymmärtämään, miksi akatemialla joskus toimitaan niin kuin toimitaan.

Kirja herätti minussa kiinnostuksen myös flowtilan tutkimiseen. Flowtilaa ja läsnäolon taitoa käsiteltiin kirjassa paljon ja uskon että saisin sen tutkimisesta lisää koppeja, joita voisin viedä käytäntöön niin minun urheilu- kuin akatemia urallani.

Kirja sai minut pohtimaan urheilujoukkueen valmentamista. Se olisi varmasti mielenkiintoinen johtamishaaste minulle urheilu-urani lopettamisen jälkeen. Saisin tuotua siihen hommaan akatemialla kartoittamaani tietämystä ja kokemusta. Ne kun yhdistetään lajin harrastamisesta ja seuraamisesta hankittuun lajitietoon, niin lopputulos voisi olla varsin hedelmällinen.