Permission Marketing

Kirjoittaja: Oona Korhonen

9 huhtikuun, 2020

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Seth Godinin kirja Permission Marketin antaa hyvän yleiskatsauksen siihen, kuinka markkinointia kannattaa tehdä nykypäivänä, tekemällä tuntemattomasta tuttavan, ja siitä luonnollisesti asiakkaan.

 

Olin epäluuloinen kirjan suhteen, koska se oli julkaistu vuonna 1999. Elämme nopeasti muuttuvassa maailmassa, ja jos mietin, kuinka paljon minä ja asiat ympärilläni on muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana, on vaikea kuvitella, etteikö markkinointikin olisi. Kuitenkin kirjan pohjimmainen sanoma ja analyysi mainonnasta ja markkinoista pätee vielä tänäkin päivänä.

 

Edelleen markkinointi keskittyy suurelta osin siihen, että asiakkaalta halutaan viedä huomio pois jokapäiväisestä elämästä. Godinin mukaan tämän tyylinen markkinointi ei toimi enää, koska ylimääräistä tietoa ja mainoksia on ympärillämme jo liikaakin.

Osa Goldinin ennusteista tulevaisuudesta nykypäivästä osui aivan nappiin, niin kuin se, että tänä päivänä markkinointi on todella sekavaa. Mainoksia pursuaa joka paikasta ja olemme jo oppineet sivuuttamaan ne. Mainokset tv:ssä, kaduilla ja ruokakaupoissa on jo niin tuttuja, etteivät ne enää kiinnitä huomiotamme sen kummemmin. Kuinka siis saada oman yrityksen esille tällä tavoin? Kirjassa vihjataan, että asiakkaan huomion vieminen isoilta yrityksiltä on ajan tuhlausta.

 

Asiakkaan yllättämistä pitää välttää, ja pitäisi keskittyä ottamaan asiakkaihin yhteyttä vain silloin kun he sitä odottavat. Sen lisäksi että markkinoinnin tulee olla odotettua, tulee sen olla myös henkilökohtaista ja ajankohtaista. Kun annat asiakkaille vapauden antaa sinulle aikaa vapaaehtoisesti, on sinulla jo etulyöntiasema, koska asiakas on kiinnostunut kuuntelemaan sinua. Näin et markkinoi tuotettasi turhaan ihmisille, jotka eivät siitä kiinnostu vaan suoraan kohderyhmälle. Kun ensimmäinen merkki kiinnostuksesta on osoitettu, voi tätä asiakassuhdetta lähteä rakentamaan eteenpäin. Kun pallo heitetään asiakkaalle, heillä on valta valita ottavatko he kopin. Kun asiakas antaa sinulle yhteystietonsa vapaaehtoisesti, on sinulla lupa lähteä markkinoimaan hänelle.

 

 

Olisi ihanteellinen tilanne, jos kaikki markkinointi olisi toteutettu lupamarkkinoinnin tavoin, jos saisin aina valita mitä minulle markkinoidaan, koska silloin elämässäni olisi vähemmän turhia häiriötekijöitä. Tämä on tärkeää muistaa myös omassa tekemisessä ja tulevissa projekteissa. Kirjan arvosteluita lukiessani törmäsin hauskaan vertauskuvaan, jossa tätä massamarkkinointia verrattiin metsästykseen ja lupamarkkinointia viljelyyn. Meidän ei ole syytä ampua arvaamattomia asiakkaita kohden ja toivoa että joku lankeaa markkinointiimme. Tärkeämpää on kylvää asiakassuhteita rauhallisesti ja kärsivällisesti asiakkaan tarpeita ruokkien. Näin kasvatamme hyvää ja kestävää tulosta.

You May Also Like…

Heigan asiakkuudenhoitosuunnitelma

Heigalle on tehty vihdoin asiakkuudenhoitosuunnitelma (AHS). Vaikka asiakkuuksia ei vielä kauheasti ole, niin tämä on...

Markkinoinnin uudet 4P:tä

Valitsin Markkinoinnin uudet 4P:tä kirjan mielenkiintoisen takakannen ja julkaisevuuden perusteella. Ajattelin ennen...

Valitse myynnin kasvu

Kyseinen houkutteleva otsikko sai minut innostumaan kyseisestä kirjasta. Haluni kehittyä niin myyjänä, kuin johtajana...

0 kommenttia

Lähetä kommentti