Mieleeni tuli hetki sitten ajatus, että haluaisin tarttua johonkin esiintymiseen ja puhumiseen liittyvään kirjaan, koska viime aikoina minulla on ollut muutamia tilanteita, jossa olen joutunut esiintymään suuren yleisön edessä. Viimeisimpänä tällaisena tilanteena on se, kun olin tuomarina Nuori Yrittäjyys ry:n Vuosi Yrittäjänä-ohjelman aluekilpailussa. Yleisön edessä annoin palautetta nuorien pitämistä pitchauksista ja lopussa palkintojen jaossa julistin voittajat perusteluiden kera, tämä myös ison yleisön edessä. Edellä kertomani ei varmasti monia hetkauttaisi, mutta itselleni se oli merkityksellinen asia, koska olen aina jännittänyt esiintymistä enemmän tai vähemmän. Ragnhild Nilsenin kirja Paremmaksi puhujaksi vaikutti lupaavalta. Tämän kyseisen norjalaisen esiintymisvalmentajan opas antaa vastaukset siihen, miten pitää toimivia ja mieleenpainuvia puheita ja esityksiä. Kirja tarjoaa käytännön vinkkejä siihen, kuinka hyödyntää retoriikan keinoja viestinnässä ja miten saada oma innostus tarttumaan yleisöön. Hän jakaa myös työkaluja jännityksen hallintaan.

Esiintymisjännityksestä itselleni tulee mieleen helposti puheiden pitäminen ja ylipäänsä puhuminen ihmisten edessä. Tämä on osaltaan vaikuttanut siihen, että esimerkiksi puheen tai muun esiintymistilanteen valmisteluun kuuluu itselläni kohtuullisen paljon aikaa (ellei esiintymistilanne ole tullut yhtäkkiä). Haluan varmistaa, että kaikki menee juuri niin kuin olen ajatellutkin. Kirjan luku ”Innostavaksi puhujaksi” resonoi itseeni välittömästi. Siinä kerrottiin, että vakuuttavuus edellyttää kehonkielen käyttämistä. Puhujana kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että kasvot ovat yleisöön päin, puhut vähän täysin hiljaa olemisen sijaan, pidät taukoa sanomiesi välillä ja vältät täytesanoja, kuten ”öö, tuota” ja nouset seisomaan istumisen sijaan. (Nielsen 2012, 69–70.) Täyte sanat ovat hyvin yleisiä puhekielessä ja niitä käyttää paljon jopa huomaamattaan. Uskon tämän olevan yksi syy siihen, miksi täytesanat lipsahtavat monesti puheisiin. Huomasi Winterlight-tapahtumassa ollessani myyjänä, että seisomisen ja istumisen ero oli valtava. Aina seisoessani tunsin itseni motivoituneemmaksi ja oloni oli enemmän ammattimaisempi. Koin tällöin itseni jollain tapaa itsevarmemmaksi myyjäksi. Huomasin, että asiakkaatkin olivat tällöin yleisesti ottaen enemmän kiinnostuneet myyntipöydän tuotteista. Huomasin siis, että oma kehonkieli voi vaikuttaa hyvin paljon myös myyntityössä.

Puheessa sisällön merkitys on noin 40 % ja loppu tulee esiintymistaidosta. Kuulijoille tulee innostunut tunne, jos puhuja itse omaa innostuneen kehonkielen. Käsien avulla kannattaa korostaa puheen olennaisimpia asioita. Äänet, ilmeet ja kehonkieli viestii lämpöä ja lähestyttävyyttä. On kuitenkin hyvä muistaa, että esiintymistilanteessa viestii kongruentisti eli kehonkieli, esimerkiksi käsien liikkeet ovat linjassa puheen kanssa. (Nielsen 2012, 71–72.) Kun ajattelen omia puheitani ja ylipäänsä esiintymistä, en välttämättä ole se kaikista innostavin puhuja. Uskon, että tähän vaikuttaa se, että jännitän usein esiintymistä. Pyrin kuitenkin olemaan vakuuttava sillä, että esimerkiksi hymyilen ja pidän katseen yleisössä. Kiinnitän huomiota myös siihen, että käteni on jossain muualla kuin ristissä edessäni. Uskon, että innostumiseen vaikuttaa paljolti myös se, mistä puhuu. Jos aihe on itselle merkityksellinen, todennäköisesti innostus välittyy paremmin myös kuulijalle. Uskon, että innostus tulee silloin helpommin luonnostaan, eikä siihen tarvitse välttämättä juurikaan erikseen keskittyä.

Kirjassa esitellään myös seitsemän avainta jännityksen hallintaa, jotka ovat seuraavat: 1. Pidä tunne erillään persoonastasi, 2. Älä pengo liiaksi menneisyyttäsi, 3. Naura itsellesi, 4. Mielen suursiivous (myönteinen ajattelu ennen esitystä, raivaa siis vanhat rojut mielestäsi), 5. Tartu hyviin muistoihin, 6. Hengitä syvään ja ota katsekontaktia ja 7. Hyödynnä sydämen sykettä voiman lähteenä. (Nilsen 2012, 112–116.) Mieleeni jäi erityisesti kohta yksi. Se liittyy siihen, että ihmisten tulisi välttää identifioitumasta jännitykseen. On hyvä erottaa tunne siitä, kuka itse on (Nielsen 2012, 122). Tunteet ohjaavat hyvin paljon ihmisten toimintaa ja ajattelua, joten mielestäni ei ole ihmekään, että monet identifioituvat siihen, mitä tuntevat. Pentti Sydänmaanlakan kirjassa Älykäs itsensä johtaminen on samanlaisia huomioita, jotka tulivat mieleeni. Kyseisessä kirjassa kerrotaan muun muassa siitä, että emme ole sama kuin ajatuksemme tai tunteemme. Ydinminuus koostuu kokonaisuuksien hahmottamisesta, eikä yksittäisistä tunteista. Sen sijaan, että ajattelen itseni olevan jännittäjä, niin ajattelen, että jännitys on pelkkä tunne, jolla ei ole tekemistä itseni määrittelyn kanssa.