Suorituskyvyn salaisuus

Kirjoittaja: Matias Luomala

25 helmikuun, 2023

Lähdeteos: Suorituskyvyn salaisuus

Lähdeteoksen kirjoittaja: Hanna Markuksela

Teoriapisteet: 2

Johdanto

Hanna Markukselan kirjoittama kirja Suorituskyvyn salaisuus valikoitui minulle Tapu Holttisen suosituksesta, kun kiersin ympäri tiimiakatemiaa kailottamassa kysymystä “minkä kirjan lukisin?”.  Ideana tässä oli se, että valitsen kirjan, joka tulee nopeasti vastaajan suusta ulos, koska silloin se on joko todella hyvä tai todella huono, kun on jäänyt mieleen. Vaikeinta oli siis kirjan valitseminen sillä edellisen kirjan lukemisesta taitaa olla noin 4 vuotta.  Suorituskyvystä kertova kirja kuulosti hyvältä vaihtoehdolta, sillä sen perään olen joutunut katsomaan koko loppuvuoden, kun suoritin opintoja, töitä ja asunnon remontointia samaan aikaan. Kirja on kaikille, jotka ovat vähänkään kiinnostuneita omasta suorituskyvystään. Kirjassa käsitellään laajasti vaikuttavia tekijöitä suorituskykyyn ja sisältää varmasti jotain semmoista mikä osuu lukijaa oikeaan silmä kulmaan ja pistää ajattelemaan mitä tehdä toisin.

Vireystilat

Kirjassa käsitellään todella paljon eri näkökulmia vireystiloista ja niiden vaikutuksista. Vireystilaa verrataankin kirjassa autolla ajamiseen, jossa oikean ajonopeuden, kaasun ja jarrun käyttö oikeaoppisesti helpottaa matkantekoa. Kirjassa esille tulevat vireystilat ovat ylivireys, optimivireys sekä alivireys. Ylivireyteen kuului päivät, jolloin taukojen olemassaolo unohtuu, ruoka ei maistu tai senkin syöminen vain jää päivän askareista ja muutenkin on vaikea vain pysähtyä. Lukuun ottamatta sitä, kun pysähdyt ja olet valmiina menemään nukkumaan ja uni ei tulekaan. Optimivireys taas kuulostaa kuin se olisi jotain ruusuilla tanssimista. Keskittyminen hyvällä mielellä, hyvä palautuminen, sekä paras suorituskyky vireystiloista. Alivireyden tunnistat väsymyksestä, huonosta keskittymisestä, tunteesta ettei käytännössä mikään ole hallinnassa. Alivireys saattaa kuulostaa huonoimmalta, vaikka voi mielestäni olla ihan yhtä vaarallinen kuin ylivireys

Jokaisesta vireystilasta löytyi saman tyylinen testi muotoiltuna vähän erilaisilla lauseilla. “Tutki onko vireystasosi usein niin matala, että se häiritsee elämänlaatuasi?”, “Tunnistatko optimaalisen vireystilan seuraavista asioista. Oletko tänään hyvässä vireessä”, “Opettele huomaamaan, milloin vireystila nousee liikaa ja ota mukaan ylivireysseula” Uskallan väittää, että en ole ainut kuolevainen, jolla vireystila vaihtuu useammin, kun naapurin mummolla ristikkolehdessä sivut. Tunnistan jokaisesta vireystilasta asioita niin työelämästä, Tiimiakatemian arjesta sekä vapaa-ajalta. Hyvänä esimerkkinä töissä on helppo keskittyä, mutta se voi johtaa siihen, että taukojen pitäminen unohtuu kokonaan. Tämä viittaa sekä ylivireyteen että optimivireyteen.

Testit sopivat ehkä enimmillään vireystilan seuraamiseen viikoittain tai päivittäin, jos testin tekee, vaikka kerran kuukaudessa tulet saamaan tulokseksi jokaisen vireystilan vähintään kerran tai jos et saa, valehtelet ainoastaan itsellesi. Itselleni testeistä tai varsinkaan niiden tekemisestä ei tule rutiinia koska pidän sitä enemmän ajanhukkana ja hyödynnän sen ajan, vaikka unohtuneena taukona.

Suorituskyky

Kirjassa on kuitenkin vireystilojen lisäksi todella paljon myös oikeasti mielenkiintoisia faktoja, joita miettimällä voi parantaa omaa suorituskykyä, joten keskittyisin ennemmin niihin kuin testien tekoon.  Valitsin tähän muutaman jokaisen arjessa vaikuttavan tekijän. Kofeiini arjessa on varmasti monen muunkin pieni paha, energiajuoma tölkit sekä kahvikupit tarttuu käteen aivan vahingossa ja huomaamatta. Pieni määrä kuitenkin voi kirjan mukaan parantaa mielialaa ja suorituskykyä, joten se annettakoon anteeksi. Kirjassa löytyi myös “päiväuniespresso” jossa kahvi juotiin juuri ennen päiväunia, jossa kofeiini siirtyy verenkiertoon samalla kun mieli ja aivot lepää. Tämän ajattelin viedä heti käytännön kokeiluun, kunhan vain löydän itselleni kahvinkeittimen.  Myös muita päiväuni tyyppejä löytyy mutta säästetään ne kirjan lukijalle.

Vihreän ja sinisen sävyjä sisältävät huoneet vaikuttaa keho ja mielijärjestelmään. Tästä olinkin itse jo jonkun Tiimiakatemialaisen suusta kuullut ja se selittääkin samalla Tiimiakatemian värimaailmaan aika paljon. Oman kämppäni värimaailma on todella musta sekä tumma, tarkoittaako tämä siis reissua Plantageniin?  Entä olisiko älykello tai älysormus rahan arvoinen ostos?  Älykellolla olisi helppo seurata esimerkiksi sykkeen ja unen laatua. Niiden seuraaminen voisi olla mielenkiintoista mutta en sitten tiedä jaksanko itse esimerkiksi nukkua kello ranteessa ja tuleeko tuloksia seurattua liikaa?

Yhteenveto

Kirja kokonaisuudessaan oli mielenkiintoinen, se opetti uutta mutta myös muistuttaa asioista, jotka ovat liian arkisia, jonka takia ne voivat jäädä vähemmälle huomiolle. Isoimpana oppina kuitenkin itselle jäi käteen kirjan valitsemisesta se, että kirjan aihe vaikuttaa siihen miten paljon kirjasta jää mieleen sekä näköjään osaan vielä jotenkin lukea. Eikä tämä reflektion kirjoittaminenkaan nyt loppuen lopuksi niin perseestä ollut.

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti