Paras versio itsestäni

Kirjoittaja: Hannes Vilpponen

11 helmikuun, 2022

Lähdeteos: Paras

Lähdeteoksen kirjoittaja: Erik Bertrand Larssen

Teoriapisteet: 0

Kirja

Luin kirjan Paras, jonka kirjoittaja on Erik Bertrand Larssen. Kieltämättä paras kirja, jonka olen hetkeen lukenut. Mielestäni kirjan alku ei ollut kauhean koukuttava tai mielenkiintoa herättävä, mutta kuunnellessa lisää tajusi alun merkityksen. Alkutarinoiden jälkeen sisältö muuttuikin hyvin mielenkiintoiseksi. Kirjassa puhuttiin paljon mielen ja päättäväisyyden voimasta, jota tuettiin uskottavaksi oikean elämän esimerkkien avulla, mistä pidin todella paljon. Olin kuullut mentaalivalmennuksesta ennen, mutta en täysin tiennyt miten heidän toimintansa toimii käytännössä. 

Omat havainnot

Olin seurannut yhtä urheiluseuraa jo pidemmän aikaa, joilla oli todella paljon taitoa joukkueen sisällä, mutta he eivät olleet kunnolla onnistuneet tuomaan tätä yksilötaitoa peleihin. He palkkasivat suomalaisen mentaalivalmentajan, joka sai heidän tuloksensa nousemaan aivan uusille tasoille, ja voittamaan maailmanmestaruuden kaksi kertaa putkeen. Tiesin siis mentaalivalmentajien merkityksen, mutta heidän toimintatapansa tuli vasta kirjan luettua kunnolla tietooni. Se herätti paljon mielteisiä ajatuksia heidän työstään, sillä olin ajatellut heidän olevan vain paljon veloittavia höpöttelijöitä. Tajusin myös, että on vaikea lähteä valmentamaan isojen paineiden ja tulevien isojen kamppailuiden kanssa taistelevia ihmisiä, jos ei itse ole kokenut vastaavaa henkistä kipua, fyysistä taakkaa, ja löytänyt keinoa selviytyä ja voittaa, vaikka mieli on jo päättänyt toisin. Samantyylisiä tilanteita kuin kirjassa olen itsekin kokenut, kun tuntuu että on jo antanut aivan kaikkensa, henkisesti ja fyysisesti, eikä enää tiedä miten pystyy jatkamaan. 

Oman elämän esimerkki

Huomasin kirjaa lukiessani, että olen hyödyntänyt samanlaisia taktiikoita kuin mitä Erik kertoo kirjassaan käyttävän. Hokemalla itselleen asioita, joita ei välttämättä itsekään usko on ollut oikeasti apua varsinkin fyysisiä haasteita kohdatessani. Armeijaesimerkkejä riittää itselläkin, siellä tuli kohdattua haasteita niin pään sisällä kuin ruumiillisiakin. Tikkakosken ilmavoimissa ollessani sain kokea monenlaista haastetta, vaikka kyseessä ei ollutkaan laskuvarjojääkärin koulutus niin kuin kirjassa. Pahimpana muistona itselläni oli 24h kelamarssi, jonka aikana ryhmäni ei nukkunut siis lainkaan. Ruokaa söimme muutama näkkileipä per naama, ja pakkastakin oli. Siellä oppi aivan uusia asioita itsestään. Ei ollut itselläni tiedossa, että pystyisin noin vaativaan fyysiseen rasitukseen, mutta saimme kuin saimmekin kaapelit kiinni. Kukaan ryhmästäni ei luovuttanut, ja olimme valtavan ylpeitä itsestämme. Jälkeenpäin kun juttelimme tapahtuneesta suorituksesta, huomasimme käyttäneemme samanlaisia tsemppaamiskeinoja, jotta jaksoimme suorittaa. Yksi asia joka nousi esille, oli pelko siitä, että tunti pettävänsä ryhmän olemalla saamaton tai hyödytön muille. Toinen oli todistamisen tahto itsellensä, että heistä on siihen, eivätkä he aio luovuttaa. Kokemus oli ryhmäläisten mukaan kauhea, mutta opettava ja itsetuntoa vahvistava.

Kirjan oppeja

Ennen kirjaa lukemista voisi luulla, että kirja olisi vain täynnä motivaationaalista tsemppaamista, oikean mielentilan opettamista, ja asioita joihin kannattaa keskittyä suorituksen aikana. Näitäkin asioita totta kai oli, mutta se, miten kerrottiin esimerkiksi arjen merkityksestä voittamisen saavuttamiseksi tuli itselleni uutena asiana. En ajatellut noin pienien asioiden vaikuttavan niin suuresti itse suoritukseen ja voittajien mielentilaan pääsemiseen. Aloin itse miettimään omaa arkea, ja huomasin paljon parannettavaa. Korjauskohtia olen jo alkanut miettimään, sekä miten voin muuttaa omaa arkeani järkevämmäksi, jotta voisin päästä kirjassa kerrottuun mielentilaan ja hyvän olon kierteeseen, josta kerrottiin todella vaikuttavasti. Pienet päätökset arjessa, kuten menetkö töiden tai koulun jälkeen kaupan kautta hakemaan herkkuja ja löhöilemään sohvalle, vai menetkö kuntosalille tai luet vaikka kirjaa. Nämä pienet arjen päätökset ja houkutukset ovat täysin luonnollisia, sillä ihmisen aivot ovat mukavuudenhaluisia, ja tekevät usein päätöksiä mukavuuden perässä, eikä sen kannalta mikä olisi keholle ja mielelle parasta tai parempaa kuin löhöily. Eikä tämä koske pelkästään päätöksiä fyysisitä asioista, vaan myös siitä, miten puhuttelet ja ajattelet itsestäsi. 

Lopetus

Oikean elämän esimerkit suurista urheilutähdistä, maailmanmestareista, menestyneistä bisnesihmisistä, sekä muista huippusuoriutujista tekivät kirjan opeista hyvin uskottavia. Luulin, että suurin osa näistä suoriutujista ovat synnynnäisiä ihmisiä voittamaan tietyissä asioissa, ja he vain löysivät oman tiensä voittoon. Kirja todisti luuloni vääräksi. Esimerkiksi tarina mahtavista shakkilegendoista oli todella mieltä avartava, sillä en tiennyt, että varsinkaan shakkiin voisi niin sanotusti kasvattaa tulevia maailmaluokan tähtiä. Mieltäni avarsi myös tieto itsellensä puhumisesta. Tiesin, että sillä on merkitystä, mutta noin suuresta vaikutuksesta mielialaan en tiennyt. Kirja sai minut luottamaan enemmän omiin taitoihini, ja auttoi tajuamaan miten voin tulla parhaaksi versioksi itsestäni.

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti