Olenko psykopaatti?

Kirjoittaja: Asser Jäntti

14 joulukuun, 2021

Lähdeteos: Psykopaatit ympärilläni

Lähdeteoksen kirjoittaja: Thomas Erikson

Teoriapisteet: 3

Thomas Erikson, kaveri jonka teoksista en juurikaan ole vaikuttunut, mutta ennen kritisointia pitää toki viha kuunnella äänikirjat häneltä. Essee muodostuu psykopaatit ympärilläni- kirjan pohjalta. Ennen kyseistä kirjaa luin samaisen tekijän kirjan Idiootit ympärilläni, enkä vakuuttunut siitä alkuunkaan. Tiivistettynä voisin idiootit ympärilläni- kirjasta sanoa, että se on ympäripyöreää paskaa eikä perustu mihinkään tieteelliseen. Pahimmillaan DISC- malli vain lisää ennakkoluuloisia oletuksia toisista ihmisistä. Muistakaa hyvät kanssakulkijat, että nykyaikoina toisten lokeroiminen on tulella leikkimistä.

Psykopaatit ympärilläni oli kuitenkin erittäin mielenkiintoinen kuunnella, vaikka en uskalla ihan heti sen neuvoihin paljoa luottaakaan.

Kirja tarjosi hyviä vinkkejä joita voi hyödyntää myös itse omassa elämässään. Esimerkiksi gaslighting- harhautus kuulostaa erittäin kätevältä, jos haluan saada jonkun sokeasti luottamaan minuun.

Ei vaan, enhän minä nyt oikeasti käyttäisi tuota harhautus taktiikkaa kehenkään, sillä enhän minä ole psykopaatti. kai?

Toisaalta en kyllä mielestäni enkä monen muunkaan mielestä istu hyvin yhteenkään väriin. Olen myös hyvin tunteeton ihminen. On harvinaisempaa, että tavoittelisin joskus omaa etua, mutta teen sitäkin aika ajoin ja tällöin saatan joutua manipuloimaan muita etuni saavuttamiseksi. Nämä kaikki ovat merkkejä siitä, että olen psykopaatti.

Onneksi kuitenkin pystyn silloin tällöin repeämään spontaaniin nauruun johon psykopaatti ei pysty. huh, tämä pelasti minut. Ehdin jo luulla, että olen sittenkin psykopaatti.

Eriksonin mukaan noin 2-4% väestöstä on psykopaatteja. Mielestäni arvaus menee turhan ylös. Vaikka itsekin tunnen monia henkilöitä joita voisi lähes tulkoon nimittää psykopaateiksi, eivät he sitä kuitenkaan ole.

Millaisia psykopaatit sitten ovat?

Ericsonin mukaan psykopaatit ovat yleisesti ottaen hyväkäytöksisiä ja pidettyjä. He pystyvät myös ylläpitämään itselleen rakentamaa kulissia erittäin hyvin. He vaikuttavat karismaattisilta, kohteliailta ja viehättäviltä, mutta tosiasiassa ihmisyys on heistä käytännössä kadonnut. Psykopaatit näyttelevät loistavasti rooliaan, jotta he saisivat oman tahtonsa läpi keinolla millä hyvänsä. Psykopaatit kokevat olevansa voittamattomia ja vahvoja persoonia, joten he eivät kadu omaa käytöstään, eivätkä välitä siitä mitä muut ajattelevat heistä.

Psykopatia on synnynnäinen persoonallisuuden häiriö, jossa on muuttumattomia ajatus- ja käyttäytymismalleja, jotka tulevat esiin etenkin sosiaalisissa tilanteissa. Kirjasta voi saada ehkä kuvan, että kaikki töykeät ihmiset olisivat psykopaatteja, mutta se ei ole niin.  Ericson luettelee kirjassaan tyypillisiä piirteitä psykopaateille, joita on mm. Patologinen valehtelu, lipevä käytös, tunteettomuus sekä väkivaltaisuus

Vaikkakin psykopaattien ulkokuori vaikuttaa aluksi lähes virheettömältä, heidän toimintansa pyrkii silti manipuloimaan ja hyödyntämään uhrin heikkouksia. Ericson kertoo kirjassaan että ainoa tapa välttää manipuloiduksi tuleminen on oman käytöksensä tiedostaminen.

Kirja ei ole täysin huono. Se antaa kuitenkin jonkinlaisin ymmärryksen siitä millaisia psykopaatit ovat ja kuinka heidät oppii tunnistamaan. Vaikka en Eriksonia juurikaan arvosta. Tätä kirjaa voisin siitä huolimatta ehkä jopa suositella joskus jollekkin.

You May Also Like…

21 oppituntia maailman tilasta

Yuval Noah Hararin teos 21 oppituntia maailman tilasta herätti valtavasti ajatuksia ja kiinnostusta. Kirjassa...

Markkinointi boksin ulkopuolelta

Tällä hetkellä olemme käynnistämässä yhteistyötä asiakkaan kanssa ja he tarvitsisivat meiltä muun muassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti