Ohut sininen viiva

Kirjoittaja: Pyry Karjalainen

30 tammikuun, 2020

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

”Jokaisen silmä leimahtaa, kun kuulee nimen tään, ei silloin tuskaa, nurinaa, ei kylmää, nälkääkään. Taas Suomen karhu elämöi, pudisti kämmentään ja löi”, kuuluu Vänrikki Stoolin tarinoiden Viapori-runon pätkä, joka on Poliisimuseon mukaan osa Valmiusyksikkö Karhun ETYK-kokouksen aikana syntynyttä etymologista alkuperää. Silmäni leimahti kuullessani kuumasta kirjauutuudesta, joka oli syntynyt veteraanipoliisi Harri Gustafsbergin omista muistelmista tässä myyttistä mainetta kartuttaneessa Suomen poliisin erikoisjoukossa. Heidi Holmavuon avustuksella filosofian tohtoriksi resilienssistä väitellyt Gustafsberg tarjoaa unohtumattoman lukukokemuksen, joka muistelmien lisäksi opettavaisesti redusoi tosielämän tapahtumia psykologisiin ilmiöihin, niin yksilö- kuin tiimitasolla. Karhuryhmä kertoo tiimissä toimimisesta ääriolosuhteissa, joissa ryhmän koheesio, omistautuminen, fyysis-psyykkis-sosiaalinen suorituskyky ja viimeiseen asti hiotut toimintatavat toimivat usein ohuena sinisenä viivana elämän ja kuoleman välissä.

Ihmismielen dikotomia aukaistaan teoksessa nerokkaasti. Kirjassa vakaat valioyksilöt kohtaavat shokeeraavia tilanteita joissa vastassa on epävakaita, psykoottisia, väkivaltaisia & vaarallisia kohdehenkilöitä. Tämä ei suinkaan tarkoita, että kertoja asemoisi itseään tai Karhua sankarillisesti yläpuolelle, vaan enemmänkin korostaa jokaisessa ihmisessä, jopa poliiseissa piilevää ”pimeää” puolta. Yhtälailla hän korostaa mielen piileviä hyviä voimia ja valoisaa inhimillistä potentiaalia. Tilanteiden peilauksen Gustafsberg tekee tieteellisin termein jotka pohjaavat mm. evoluutiobiologiaan ja neuropsykiatriaan.

Erikoisjoukoissa toimivan operaattorin rooli kirjassa ei ole sankarillinen rohkelikko, vaan inhimillinen subjekti joka on vapaaehtoisesti hakeutunut tilanteisiin jossa varaa virheisiin tai kokeiluihin ei ole. Itsesäätelykykyä on ärsytetty ja hiottu päivittäisellä prosessilla, jatkuvalla harjoitteilulla ja raskailla suoritteilla pisteeseen, jossa toimintakyky on vaaroista huolimatta huipussaan. Todellinen rohkeus punnitaan Gustafsbergin mukaan kuitenkin silloin kun on mahdollisuus valita toimimisen ja toimimattomuuden välillä. Tämä oli olennainen oppi etenkin johtajuuden näkökulmasta, ja se laittoi itseni kääntymään kohti sisintä ja pohtimaan päivittäisiä haasteitani uusista kirjan tarjoamista näkökulmista.

Opin runsaasti uutta pelosta, ahdistuksesta, stressireaktioista ja niiden hallinnasta. Jotta jokaisessa piilevää pimeää voi hallita, pitää se tunnistaa, hyväksyä ja tuoda valoon puhumalla siitä. Epäonnistumisen pelko on juurtuneena ihmisaivojen mantelitumakkeessa, vaikka esimerkiksi Tiimiakatemian ympäristössä siihen jopa kannustetaan Kultamunaus-palkinnoilla ja tekemällä oppimisen ilmapiirillä. Kirja auttoi minua hahmottamaan kirkkaammin perspektiiviä siihen, että kolmen vuoden aikana minulla on harvinaislaatuinen mahdollisuus harjoittaa riskinottoa ja paineensietokykyäni asettamalla tietoisesti itseni haastaviin tilanteisiin epämiellyttävistä tunnereaktioista huolimatta. Uudet oivallukset toivat useita uusia työkaluja itsejohtamiseen, jonka tunnistan yhdeksi heikkoudekseni.

Itseään ei voi johtaa ellei pidä huolta peruspilareistaan. Stressiä ja kiirettä on kirjassa nerokkaasti avattu ilmiöinä, jotka kumpuavat kehon pyrkimyksestä säilyttää sisäinen tasapaino eli homeostaasi. Stressitilanteet kasautuvat, mikäli keholla elimistöllä ei ole valmiuksia palautua kohdatuista haasteista. Jos vaatimukset ovat kovemmat kuin omatut resurssit, kaatuu korttitalo päällemme. Niin sanottu ”burn out” juontaa juurensa salakavalasta palautumismekanismin huomiomattomuudesta, ja iskee päälle kun homeostaasi toteudu. Siksi itseään haastaessa on muistettava omat rajansa ja kuunneltava intuitiivisesti kehon signaaleja. Haasteet kasvattavat kuormituksen kestokykyä parhaiten kun ne kohdataan ennen äärimmäistä rajapyykkiä, jolloin mennään pakon edessä & suorituskyvyn höyryillä.

Jotta voidaan välttää edellä mainittu on oltava olemassa strategia, jonka Gustafsberg avaa kolmen vaiheen kautta: valmistautumisprosessi, toiminta tilanteessa & tilanteen jälkikäsittely. Valmistautuessa esimerkiksi esiintymistilanteeseen tai asiakastapaamiseen voin aloittaa kartoittamalla tietoni ja taitoni, ja varmistaa kysymyksin resurssieni riittävyyden toimintaan. Tiedänkö tarpeeksi asiakkaasta? Olenko valmistautunut esitykseeni? Onko kompetenssini kertauksen tarpeessa? Jos omat resurssit eivät riitä ja toiminta lähestyy, voin tarvittaessa tiedustella tiimistäni lisäosaamista mukaan. Juuri ennen itse toimintaa, voin tasata autonomista hermostoani hengitysharjoituksin, joilla on mahdollista edesauttaa positiivista ajattelua, ja virittää keho-mieli tilaani tunteen ja ajatuksen kirkkaseen harmoniaan.

Totuuden hetken koittaessa, itse toiminnassa punnitaan keräämäni resurssit ja valmistautumisen tärkeys konkretisoituu vasta tässä vaiheessa. Tässä vaiheessa on oltava rohkeutta tehdä päätöksiä ja toimia ns. flow-tilassa voidakseen saavuttaa onnistuneen lopputuloksen. Toiminnan päätyttyä tilanteen jälkikäsittely voi alkaa jälleen hengittämällä ja rauhoittamalla keho tilaan, jossa on optimaalista käsitellä toimintansa positiiviset ja negatiiviset puolet. Tiimiakatemian kontekstissa jälkikäsittely voi olla esim. Motorolan kirjoittamista tai dialogiringin filosofista läpipuimista. Jälkipuintiin voi sisältyä virheiden myöntäminen ja vastuun kantaminen ryhmässä, joka on äärimmäisen tärkeää etenkin kun jossain on epäonnistuttu. Läpipuinnin syvällisenä tarkoituksena on etenkin kyse halusta suostua muutosprosessiin. Siihen että on valmis uhraamaan tilaa mukavuusalueeltaan ja tekemään  tietoisia valintoja, jotka kasvattavat sisäisiä ja ulkoisia valmiuksia kohti tulevaa toimintaa.

Teos on täynnä lukuisia opettavaisia, uskomattomia, hyytäviä, henkeäsalpaavia ja lämminhenkisiäkin tarinoita, joita lukiessa uppouduin syvälle tarinankerrontaan, tapahtumiin ja niissä kuvattuihin henkilöhahmoihin. Jokaisella luvulla ja kappaleella on paikkansa, ja oppia niistä pystyin ammentamaan aivan odottamattomalla tavalla. Vaikka silmiini syttyi palo jo löytäessäni teoksen, yllätti se silti minut täysin erinomaisuudellaan. Kirjan mieleenpainuvin ja itselleni henkilökohtaisesti mielekkäin osio oli ”Erikoisyksikön filosofiaa sinun elämääsi”, jonka kolme perusoppia kiteytyvät omin sanoin seuraavaan reflektoivan esseen päättäviin kappaleisiin.

Sinulla on selkeä tahtotila saavuttaa henkilökohtainen mestaruus siinä, mitä teet”. Tämän sisäistys edellyttää merkityksellisyyttä, aitoa vastuunkantoa ja osaamisen kompromissitonta kartutusta. Tulkitsen että tähän olennaisena osana sisältyy ns. muutosprosessi, jota käytiin osittain aiemmissa reflektion osissa läpi. Henkilökohtaisella matkallani tiedän tradenomin tutkinnon, ja pian alkavan vanhemmuuteni olevan vasta alkusysäyksiä kohti tavoitetilaani parhaana mahdollisena versiona itsestäni. Henkilökohtaiseen mestaruuteen kuuluu olennaisena sisäinen lupaus omistautumisesta, ja se onkin seuraava askeleeni. En voi rehellisesti väittää sitä vielä tehneeni. Tiedän mieleni olevan liialtikin vielä vanhojen tottumusten raiteilla, mutta alan päivä kerrallaan hahmottaa tietä kohti parempaa, sillä selkeä tahtotila siihen sisältäni löytyy.

Huipputiimin toimintaperiaate ohjaa yhteistyötaitojasi” Toimintaperiaatteeseen kuuluu olennaisesti yhtenäisyyden tärkeyden ymmärtäminen. Se että jokaisella on motivaatiota tukea, auttaa ja toimia hyödyllisesti, ja etenkin rehellisesti. Tällä rakennetaan kaikkein olennaisin ja tärkein tiimitoiminnan osa, joka on luottamus. Kaikki tekevät osansa ja jokaisella on paikkansa, sekä vastuunsa yksilönä. Huipputiimi ei synny kun tiimit jaetaan Raksoilla ”bändeihin”. Se syntyy kun osuuskunnittain kasvetaan, koetaan, raadetaan ja pyritään yhteisin pyrkimyksin kohti parempaa yhteistä kulttuuria ja synergiaa.  Päätöksiin sitoudutaan ja niiden takana seistään.

Ole ylpeä yksiköstäsi ja siitä, mitä teet” Ihminen saavuttaa potentiaalinsa todennäköisemmin ja tutkitusti panostaa tekemiseensä mikäli voi tuntea ylpeyttä tekemisestään. Oppi kiteytyy siihen kun koko Tiimiakatemian yhteisö tukee toinen toistansa. Siihen kun alumni huudattaa syntymäpäiväyleisöä ”TA SPIRIT!” vielä vuosien jälkeen valmistumisesta. Se linkittyy vahvasti inhimilliseen omanarvontuntoon ja itsetuntoon, joita koen yksikköni  aidosti ylläpitävän. ”Itseluottamus on kokemusten, kokeilujen, onnistumisten, jatkuvan oppimisen, mahdollisuuksien löytämisen, mentaalisen varmuuden ja hyvinvoinnin kokonaisuus, joka edistää tehokkuutta siinä, mitä teemme”. Ylpeyttä on kuulla tarinaa ihmisestä, joka on kymmenen vuoden syrjään jättämisen jälkeen voinut avata sydämensä tiimillensä ja saada yhteisöltään täyden tuen. Ylpeys on yhteisön hengen soihdun välitystä sukupolvelta toiselle. Se kulminoituu siihen kun konstaapeli kantaa linjauksista huolimatta kaatuneiden kollegoidensa tueksi univormussaan Suomen lippua, jonka lävitse kulkee ohut sininen viiva – ”Thin blue line”.

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti