Aina ajankohtainen

Olen lukenut tätä kirjaa aika pitkään ja hartaasti. Taas kerran myös totean, että ehkä ihan hyvä niin, sillä kirja tuntui tällä hetkellä ajankohtaiselta. Olisi ollut sääli, jos olisin saanut luettua tämän kirjan jo silloin, kun sen sain joululahjaksi kirjan ilmestyttyä. Lukiessa mietin, että mitä minä tästä kirjasta muka lopuksi saan paperille, mutta huoleni osoittautui aika turhaksi, sillä nyt minulla pursuaisi paljon enemmän ajatuksia tästä kirjasta, kuin tälläkään kertaa saan tähän reflektioon mahdutettua.

Kirjaa on pidetty meillä johtamisen kirjana ja on totta kai myös sitä. Omasta mielestäni eniten ehkä kuitenkin henkisen kasvun ja pohdinnan -kirja. Arvostus Michelleä kohtaan kasvoi vain kasvamistaan tämän kirjan myötä. Miten ihmeessä hän on tuon kaiken jaksanutkaan! Hän ei ole lepäillyt elämänsä aikana laakereillaan ja se on todella ihailtavaa. Eniten ehkä silti arvostan sitä, kuinka hän on jokaisessa elämänsä käännöskohdassa miettinyt ja pohtinut arvojaan hyvin paljon. Hänen urapolkunsa on omasta mielestäni todella ihailtava, sillä hän on mennyt koko ajan vain enemmän omien arvojensa suuntaan.

Oma ura toisen varjossa

Ymmärrän, että on edelleen hyvin tavallista, että naiset saattavat olla perheissä edelleen urakehityksessä se ”ei niin tärkeä” -osapuoli. En edes tiedä miten tuota olisi paras kuvata, mutta niin se edelleen vain saattaa joissain perheissä mennä. Mielestäni Michelle on siitä huolimatta ottanut kaiken mahdollisen ilon irti, että on kipuillut ajoittain miehensä uran varjossa, mitä vain on aina suinkin pystynyt eri elämäntilanteissaan tekemään. Hyvänä esimerkkinä hänen aktiivisuutensa Barackin presidenttikauden aikana. Michellekin sai edistettyä montaa tärkeää asiaa Yhdysvalloissa tuon kauden aikana.

Ei varmastikaan ole ollut hänelle helppoa, seurata miehensä uran nousua ja kasvattaa perhettä siinä sivussa, kun mies on tehnyt töitä toisissa kaupungeissa. Varsinkin, kun hän on pikkuhiljaa alkanut ymmärtää, että oma ura on se. joka jäi tuossa yhtälössä pahasti paitsioon. Minua kiehtoi lukea juuri näistä ajatuksista, kun hän yksin pyöritti arkea parhaansa mukaan Chicagossa. Myös kampanjoinnin ajasta mietin, että kuinka omistautunutta avunanto kampanjalle ja Barackille on ollut, kun hän kävi kampanjoimassa päiväseltään toisissa osavaltioissa ja tahtoi silti päästä illaksi kotiin laittamaan lapset unille. Siihen ei kovin moni varmastikaan pystyisi tai lähtisi. Toki tuokaan, ei ollut Michellen oma valinta vaan miehen työuran mukana tullut ”projekti”.

Täytyy vain arvostaa, että hän on kaikesta siitä vastustelusta huolimatta seissyt miehensä poliittisen uran takana. Olisihan hän voinut esimerkiksi kieltäytyä tekemästä mitään ylimääräistä presidenttikampanjassa, mutta hän tahtoi olla avuksi, sillä tiesi siitä olevan apua. Näin jälkikäteen. kun mietin niin hän on tehnyt elämässään selkeitä päätöksiä ja elänyt sitten näiden päätösten mukaan. Päätöksiä he ovat kyllä perheessään pohtineet aina tarkasti, jotta tehty päätös on varmasti aina lopulta ollut oikea ja on heidän molempien hyväksymiä.

Tarpeeksi hyvä?

Michelle on kysynyt itseltään aina eri vuoria kiivetessään, että onko hän tarpeeksi hyvä? Hän on myös vastannut itse kysymykseen, että kyllä hän on. Tuon kysymyksen kysyminen itseltään aika-ajoin ei olisi huono idea, sillä todennäköisesti vastaat kysymykseen silti kyllä, mutta tärkeämpää on se ajatusprosessi, jonka kysymyksen esittäminen aloittaa. Itse jumahdin tämän kysymyksen äärelle hetkeksi kirjaa lukiessani ja totesin, että eikö olisi aika surullista, jos omasta mielestäänkään ei olisi tarpeeksi? Oma vastaukseni kysymykseen oli kyllä ja koen, että olisin silti, vaikka tekisin hieman vähemmän. Tämä oli tärkeää tajuta, sillä olen mennyt elämässäni opintojen ja työn suhteen täyttä vauhtia eteenpäin keväästä 2019 lähtien. Tuon tajutessani järkytyin hieman, sillä jokainen tarvitsisi palkitsemista tasaisin välein, jotta jaksaa taas paremmin.

Omalla kohdallani suunnitelmat muuttuivat koronan myötä. Tosin tämä ei varmaan yllättänyt taaskaan ketään. Meiltä on mennyt viime keväältä Tiimiakatemian reissu sivu suun ja olin itse suunnitellut lähteväni kesän päätteeksi jonnekin lämpimään hetkeksi, ennen kuin opinnot taas jatkuivat. Kaiken huippuna oli se, että tänä keväänä meidän oli ystäväni kanssa tarkoitus lähteä New Yorkiin. Tämä harmittaa näistä kaikista reissujen peruuntumisista kaikkein eniten. Eihän tässä auta toki jossitella sen enempää enää, mutta jos miettii sitä, että tahtotilana on palkita itsensä, tasaisin väliajoin reissulla ja nyt nämä kaikki reissut ovat boikotissa, niin en ole keksinyt täysin vastaavaa vielä tilalle.

Todennäköisesti itsekin siis jaksaisin paremmin, jos nuo reissut olisi menneet suunnitellusti. Työlle ja opinnoille olisi tullut hyvää vastapainoa. Nyt minun tulisikin löytää se asia, joka tällä hetkellä tuottaisi yhtä paljon iloa, kuin ulkomaanmatkat. Toisaalta, olen ainakin osannut viimeisimmät lomani oikeasti lomailla, joka on jo iso askel eteenpäin. Kysymys, että olenko tarpeeksi hyvä, on tässä suhteessa jopa ehkä hieman huono, sillä sanoisin, että tärkeämpää olisi välillä kysyä itseltään, enhän tee liikaa. En tahtoisikaan, että minun tarvitsisi pyrkiä koko ajan jonnekin ylemmäs hirveällä vauhdilla tai jos pyrin siihen, niin haluaisin varmistaa, että matkavauhti ei ole liian suuri ja samalla ehtii nauttia hieman elämästäkin.

Mistä haluaa tulla muistetuksi?

Tämä aihe heijastuu vahvasti myös siihen, mistä haluaa tulla muistetuksi tai miltä tälläkin hetkellä näyttää ulospäin. Havahduin tähän tällä viikolla saamani viestin ansiosta. Olin yhden päivän vapaalla (josta muuten olen ylpeä, että uskalsin olla) ja olin saanut päivän aikana viestin, jossa luki, että meidän tiimissämme arvostetaan minun markkinointiosaamistani ja kehityskohteena oli minun kalenterini ja sen aika täyden puoleinen tila.

Tämän jälkimmäisen olin tiedostanut jo viikkoja aiemmin, kun olin jo ääneen harmitellut sitä, että kalenteriini ei saa sovittua enää niin spontaanisti palavereja. Tämä on oikeasti saanut aikaan harmaita hiuksia, enkä ole vieläkään löytänyt tilanteeseen suoraa ylös pääsyä. Ainut valo tunnelin päässä on ollut se, että pari projektia loppuvat kuukauden sisään ja aion jättää niiden kohdalle kalenteriin vain tyhjää. Sellaista aikaa, johon voin aina vapaasti sopia asioita, kuinka luksusta! Itse pointti tässä oli se, että en halua, että minut muistetaan siitä, että olin se, jonka kalenteri oli aina täynnä ja oli hankalaa ja vaivalloista löytää sopivaa palaveriaikaa.

Toisena heräsi ajatus siitä, että en myöskään halua tulla muistetuksi ainoastaan markkinointiosaamisestani. Tuli hetkeksi sellainen fiilis, että sitäkö minä olen tiimilleni ”pelkkä markkinointiosaaja”. Eihän asia siis näin mustavalkoinen ole ja tiedän, että viestiin oli vain muotoiltu asioita, mitä ihmisillä oli päällimmäisenä mielessä ja tiedän, että minut ja markkinointi liitetään vahvasti toisiinsa. Ajatus oli kuitenkin tärkeä itselleni, että en todellakaan tahdo olla vain markkinoinninosaaja. Tahdon nyt aloittaa suuremman tarkastelun sen asian ympärillä, että mitä muuta minä vielä haluaisin opintojeni aikana tehdä.

Lopuksi

Kirja oli ihana ja siitä heräsi todella paljon ajatuksia. Se on mielestäni hyvän kirjan merkki ja Michelle on mahtava kirjoittaja, jonka tekstiä on ilo lukea. Sen kyllä totesin, että politiikka ei ainakaan kuulosta tällä hetkellä siltä, että siihen tahtoisin itse lähteä mukaan. Tosin ”never say never”, mutta ei se ainakaan tällä hetkellä tunnu omalta. Täytyy toki muistaa, että politiikka Yhdysvalloissa on hyvin erilaista kuin Suomessa. Täällä ollaan mielestäni hieman inhimillisempiä ja toisien virheitä ei käytetä parhaina aseina, kuten kirjassakin kuvattiin. Odotan kuulevani jatkossa Obaman perheen kuulumisia uutisista, sillä nyt kun olen lukenut kirjan, jossa heidän perheestään kerrotaan ja taustat ovat enemmän hallussa, voin uudella mielenkiinnolla seurata heidän uusia tuuliaan ja ymmärtää heitä ja heidän tekemisiään paremmin tulevaisuudessa.