Carol S. Dweckin teos Mindset käsittelee ihmisten asenteita oppimista ja kehittymistä kohtaan. On olemassa kasvun asenne ja muuttumattomuuden asenne. Kirjassa käsitellään näiden kahden eroja eri esimerkkien kautta. Kirja antaa helposti kuvan, että on joko jompaakumpaa, mutta todellisuudessa ihminen on yleensä sekoitus molempia, mikä kyllä mainitaan kirjassa, mutta huomasin itse sen helposti unohtuvan.

Kasvun asenteen omaavat ihmiset uskovat, että ihminen voi kehittyä kaikilla osa-alueillaan ja ominaisuuksillaan. Kasvun asenteen ihmiset näkevät oppimisen paikkoja kaikkialla, uskovat kovan työn tulokseen ja reagoivat epäonnistumisiin hyvin eri tavalla, kuin muuttumattomuuden asenteen omaavat henkilöt. He etsivät niistä kasvun paikkoja ja uusia oppeja. Muuttumattomuuden asenteen omaava ihminen on jumittunut uskomaan olevansa tietynlainen, ilman mahdollisuutta kehittyä. Heidän näkökulmastaan asiat ovat miten ovat, eikä niihin voi sen kummemmin vaikuttaa. ”Joko osaan tai en.” Usein he syyttävät virheistään ja epäonnistumisistaan jotain muuta tai jotakuta muuta.

Muuttumattomuuden asennetta ruokkii vääränlainen kehuminen ja palaute. Muuttumattomuuden asenne vahvistuu, kun ihmistä kehutaan hänen ominaisuuksiltaan, esim. ”oletpa fiksu” tai ”olet oikea luonnonlahjakkuus”. Tuli mieleen Maria Wahlroosin ja Ulla Appelsinin kirjan Näin tehdään ihme kohta, jossa käsiteltiin palautteen antoa. Palaute ei koskaan saisi kohdistua ihmisen ominaisuuksiin, vaan tekoihin. Ominaisuuksien kehuminen saa ihmisen kokemaan arvokkuutensa olevan ominaisuuksistaan kiinni. Ja varsinkin epäonnistumisessa, se saa ihmisen kokemaan itsensä typeräksi, merkityksettömäksi tai huonoksi ihmisenä. Sen sijaan, että kehuttaisiin ja annettaisiin palautetta koskien ihmisten ominaisuuksia, palaute pitäisi kohdistua tekoihin. Siihen, että on nähnyt vaivaa, tehnyt työtä ja harjoitellut saavuttaakseen jotain tai onnistuakseen jossain. Esimerkiksi työtehtävässä epäonnistuminen saa muuttumattomuuden asenteen omaavan ihmisen tuntemaan itsensä epäonnistuneena ihmisenä. Kun taas kasvun asenteen omaava henkilö tietää, ettei epäonnistuminen määritä häntä ihmisenä. Hän on valmis oppimaan, kasvamaan ja tekemään tulevaisuudessa paremmin.

Koen itse asettuvani puoliväliin kasvun asenteen ja muuttumattomuuden asenteen välille. Uskon itse kovan työn tulokseen ja tahdonvoimaan. En koe, ettenkö pystyisi kehittämään ominaisuuksiani; älykkyyttäni, luovuuttani tai ajatteluani. Mutta toisaalta olen usein huono ottamaan vastaan esimerkiksi epäonnistumisia. Otan niistä todellakin opikseni, mutta samalla annan niiden määrittää itseäni ja koen itseni ihmisenä epäonnistuneeksi. Ei tietenkään aina, mutta joissain asioissa. Olen liiankin ankara itselleni. Siksi usein työssä se näkyy ylisuorittamisena ja perfektionismina toisinaan. Ja se vaikuttaa työkavereihini. Esimerkiksi Kahvila Myllytuvalla itseni arvostelu tekemisen kustannuksella otti toisinaan vallan ja se saa minut tekemään asiat extra tarkasti ja täydellisyyttä tavoitellen. Se taas heijastuu työkavereihin siinä, että vaadin sitä välillä myös muilta. Jatkuva to do -lista ja jopa turhiin pikkuaisoihin puuttuminen ja kaiken ennakointi esimerkiksi olivat epäonnistumisen pelon seurausta. En voi yksin tehdä kaikkea, se ei ole mahdollista, mutta haluan että kaikki on kunnossa ja täydellisesti ja se tarkoittaa, että muidenkin on tehtävä täydellistä.

Näen Heigassa molempia asenteita. Osasta tiimiläisistä huokuu halu kehittyä ja etsiä uusia haasteita ja ratkaisuja. Osa taas tuntuu jämähtäneen paikalleen ja hyväksyneen tilanteen, että asiat nyt vain ovat näin. Ei jakseta nähdä vaivaa kehittymisen ja etenemisen eteen. Ei saada aikaiseksi tai ei tartuta asioihin. Ei uskalleta yrittää. Rohkeat kokeilut loistavat puuttumisellaan. Olen miettinyt, miten saisimme tiimiimme enemmän kasvun asennetta. Meidän tulisi kehua toistemme tekemisiä ja vaivannäköä, joka johtaa tuloksiin. Annamme toisillemme palautetta, mutta edelleen kehut ovat harvassa ja palautekin taitaa kohdistua toisinaan ominaisuuksiin, eikä tekemiseen. Olen välillä kuullut akatemialla ihmisten kommentoivan oudosti toisten menestystä. ”Helppohan tuon on tehdä tuo tai onnistua tuossa tai tässä koska..”. Tuntuu, ettei haluta nähdä sitä, että joku on tehnyt kovaa työtä menestyksen tai onnistumisen eteen vaan siitä syytetään jonkin ominaisuuksia ”koska hän on sellainen tai tällainen”. = muuttumattomuuden asennetta. Se tuntuu ehkä olevan osa suomalaista kulttuuria jopa. Ollaan kateellisia, kun joku saavuttaa tai saa jotakin, mutta ei haluta nähdä sitä, mikä menestykseen on johtanut. Hannu Hanhiahan kaikki vain joko ovat tai eivät ole. Joskus omastakin menestyksestä on vaikea olla ylpeä. Jotenkin välillä aistii jonkinlaisen katkeruuden ympärillä, koska on jotain, mitä jollain muulla ei ole. Saavutuksista haluaisi melkein mieluummin vaieta, ettei vain ole ylimielinen ja kerskaileva. Ja on outoa, että tällaisia fiiliksiä tulee. Varsinkin itse olen hyvin herkkä tällaisille viboille ja ylinöyränä ja muiden edun itseni edelle laittavana ihmisenä en halua kokea sitä fiilistä, että joku pahoittaa tekemisistäni mielen vaikken olisikaan tehnyt mitään väärää. Päinvastoin. Joudun kovasti muistuttamaan itseäni, ettei muiden tekemättömyys ja aikaansaamattomuus ole minun käsissäni tai ettei sen pitäisi vaikuttaa minun ajatteluuni omasta tekemisestäni.

Itselläni on vielä työtä asenteessani ja pelossani epäonnistumisia kohtaan. Haluaisin oppia kääntämään epäonnistumisen pelon enemmän kohti kasvun asennetta ja innostusta siitä, että epäonnistui, koska silloin oppii kaikista eniten. Se tarkoittaa sitä, että joudun entistä enemmän astumaan ulos omalta mukavuusalueeltani ja hakemaan kokemuksia ja oppeja, joissa epäonnistumisen riski kasvaa. Haluaisin oppia olemaan ylpeä epäonnistumisista ja osata imeä niistä kaiken opin sen sijaan, että vain mollaisin itseäni siitä, että en ollut tarpeeksi hyvä tai etten osannut ajatella. Tuntuu jollain tapaa nöyryyttävältä, mutta samalla mielenkiintoiselta, kuulla jonkun muun suusta se, miksi epäonnistui tai miksi et tullut valituksi tai mitä kehittämistä tekemisessä on. Olen siinä mielessä kasvun haluinen, että haluan huomata ne asiat itse ja olla niin itsetietoinen, kuin mahdollista. Nyt kun mietin, niin en kovin usein palautteissa ole saanutkaan sellaista settiä, mitä en olisi osannut odottaa etukäteen.

Joka tapauksessa omalla asenteella on valtava vaikutus oppimiseen ja menestykseen. Jokaisella on mahdollisuus menestyä. Osa tarvitsee sen eteen vain vähän enemmän työtä. Joillakin lähtökohdat helpottavat etenemistä, muttei se tarkoita, etteikö samoihin saavutuksiin pääsisi huonommistakin lähtökohdista. Ala-asteen opettajallani oli tapana sanoa: ”Harjoitus tekee metsurin, kukaan ei ole Seppo syntyessään.” Meille upotettu alitajuntaan jo lapsena.

Kirja sai itseni ajattelemaan omaa ajatteluani. Haluan sen kehittyvän, haluan itseni kehittyvän, mutta välillä turhaudun, kun kehittymistäkin tuntuu olevan niin paljon, ja useaan asiaan ei voi samaan aikaan keskittyä mutta samalla haluaisi kaiken kehittyvän ja kehityksen näkyvän. Keräsimme LÄNillä ajatuksia ajattelusta. Niistä päällimmäisinä jäivät mieleen (sekä ehkä muutama ajatus, jotka syntyivät ajatuksien pohjalta lisäksi):

1. Ajattelua voi kehittää
2. En ole vastuussa kenenkään muun ajatuksista, kuin omistani
3. Ajattelu uuvuttaa
4. Omia ajatuksia kohtaan voi ja pitää olla kriittinen
5. Ajatuksia kannattaa jakaa ja sanoa ääneen, joku muu voi saada niistä uusia ajatuksia
6. Asenteella on iso merkitys elämässä
7. Luovuutta ei voi pakottaa
8. Omia ajatuksia on välillä vaikea pukea sanoiksi tai ilmaista ulospäin

Kirja pohjasi aika avaavasti sitä, miten suuri merkitys asennoitumisella ja mindsetillä on suorituskykyyn ja menestykseen. Kirjassa esitettyjen asenteiden erot olivat huomattavia. Tottakai maailma ei ole ihan niin mustavalkoinen, jokainen on jollain harmaalla alueella, mutta kirja auttoi ymmärtämään kahden ääripään eroa ja työkaluja tunnistaa itsessä eri piirteitä ja asenteita erilaisissa tilanteissa. Lähtökohtaisesti olen kasvun asenteen valjaissa. Tunnistan sen itsessäni ja tunnistan kehittymisenmahdollisuudet ja vaivannäön merkityksen eri osa-alueilla.

Haluaisin jatkossa olla armollisempi itselleni. Pyrin olemaan kärsivällinen oman kehityksen suhteen. Haluaisin yrittää lisätä kasvun asennetta tiimissä antamalla palautetta, joka kohdistuu tekoihin. Haluan samalla olla armollinen itselleni, jos en muista tai osaakaan antaa palautetta. Kehitettävää omassa ajattelussa on niin paljon, ettei kaikkea voi muistaa ja toisinaan oma temperamentti voi vaikuttaa kehitykseen. Koitan päästä eroon siitä ajatuksesta, että työ kertoisi arvoni. Olen arvokas, vaikka epäonnistun tai ajaudun muuttumattomuuden asenteeseen. Yritän jakaa omia ajatuksiani ja rakentaa kehitystäni joka päivä eteenpäin. Luotan siihen, että vaikkei kaikkea oppimaa sisäistä tai muista, niin kaikista eniten kehitystä vaativat taitoni, asenteeni ja ajatukseni oppivat uutta ja sisäistävät kasvua. Sen jälkeen uudet kehityskohteet nousevat esiin ja voin kehittää niitä. ymmärrän, ettei kaikkea saa kerralla. Aika on rajallista, mutta ajan voi käyttää hyvin. Annan itselleni anteeksi.