*(Tämän reflektion kirjoittamisessa ei ole vahingoitettu yhtään luontaista unirytmiä.)

Kirja, josta olen jo moneen otteeseen kuullut viitteitä tiimikavereiltani ja myös tiimini ulkopuolelta viisailta ajattelijoilta. Kirja, jonka aihe minua luonnollisesti syvästi on aina kiinnostanut. Kirja hyvinvoinnista ja nukkumisesta nauttijalle. Kirja, joka antaa enemmän kysymyksiä meille uteliaille oman elämänsä tutkijoille. Nyt annoin itselleni vihdoin aikaa sukeltaa sen kansien alle.

Omat ajatukseni unesta ja sen tarpeesta on samankaltaiset kuin näkemykseni koko elämästä. Se ei ole itsestään selvää, eikä rutiininomaista. Se on kaikkea muuta kuin tylsää! Se on yhtä ihmeellistä, kuin koko ihmisen olemassaolo, tai elämän syntymä. Sitä on jo paljon tutkittu ja sen myötä opittu ymmärtämään, mitä hyötyä ihmiselle on lepuuttaa säännöllisesti aivojaan ja ruumistaan. Tavallisen ihmisen ei tarvitse enää kyseenalaistaa unen tarvetta kovinkaan paljoa, kun meidän on alusta alkaen opetettu tutulla rytmillä sulkeman silmät pitkäksi ajaksi, jota kutsumme yöksi. Viisaasti olemme myös osanneet määrittää kaikkien ’yön’ samalle ajankohdalle, jotta meidän on helpompi toimia toistemme kanssa silloin kun olemme hereillä. Vai onko tämän ilmiön taustalla sittenkin pelkästään biologinen selitys?

Kello, johon voi luottaa, jonka suuntaa ei voi muuttaa

Myös monet eläimet ja kasvit elävät samalla rytmillä, eli ovat toiminnallisia päivällä ja nukkuvat yöllä. Onko näilläkin ollut samanlainen tarve sopia yhteisestä päivärytmistä, tai edes kykyä kommunikoida sellaisesta? Tuskin. Mutta yksi yhteinen tekijä meidän kaikkien yhteisellä unirytmillämme kuitenkin on. Se on kaikilta eläviltä eliöiltä löytyvä biologinen kello, joka määrittää meille suotuisan rytmin elää säännöllisesti pyörivän maapallon kiertokulussa mukana. Se virittäytyy erilaisista signaaleista, joista luotettavin on auringon valo. Tyypillisintä useimmille eläville lajeille on suorittaa elämälle välttämättömät toiminnat valoisaan aikaan, eli päivällä, kun esimerkiksi ruoan etsiminen ja liikkuminen on helpompaa ja lepuuttaa itseään vasta pimeän yön aikaan. Eli toisin sanoen, kyse on elävän olion luontaisesta tarpeesta selvitä elossa mahdollisimman pitkään, jonka rytmittymiseen vaikuttaa suunnilleen 24 tunnin kestävä maapallon pyörähtäminen, jonka aikana auringon valon määrä osoittaa tietylle alueelle vain muutamia tunteja kerrallaan.

Muutamia pimeässä eläjiä lukuun ottamatta, etenkin ihmisen elämän kannalta on välttämätöntä nukkua juuri öisin, kun on pimeää. Sen lisäksi, että ihminen ei näe juuri mitään pimeässä, tähän vaikuttaa myös muut biologiset syyt, kuten ihmisen välttämätön tarve lepuuttaa mm. aivojaan & elimistöään, jotta ne jaksavat toimia kuten pitääkin. Unen määrän tarve ja tapa nukkua kuitenkin vaihtelee huomattavasti eri lajien keskuudessa ja kirjan mukaan, tämä todennäköisesti liittyy aivojen rakenteeseen ja kokoon suhteessa eliön omaan kokoon, mutta varmaa vastausta ei ole saatu selville. Unesta on saatu vielä hyvin vähän tutkittua ja siksi se onkin edelleen laajasti kiinnostava suuri mysteeri. Se on kuitenkin varmaa, ettei mikään laji pysty korvaamaan menettämäänsä nukkumisaikaa seuraavalla kerralla takaisin.

Nykyään tiedetään varsin hyvin se, että uni on ihmiselle välttämätöntä, jotta aivot ja keho toimii ja vastustuskyky pysyy balanssissa. Kirjan mukaan, univaje on yhteydessä mm. syöpään sairastumisen riskiin, muisti- ja sydänsairauksiin, psyykkisiin häiriöihin ja jopa aivohalvaukseen. Vaikka älykkäillä aivoilla varustettu ihmislaji on löytänyt tämän kaiken tiedon, meidän älykkyytemme voi käydä myös meidän kohtaloksemme. Olemme niin älykkäitä, että se tekee meistä jopa ajoittain erittäin tyhmiä. Muista eläinlajeista poiketen kykenemme taistelemaan vastaan luontaisia tarpeitamme, emmekä ole niin alttiita noudattamaan kehomme antamia varoitusviestejä ja näin ollen leikimme terveydellämme. Aina löytyy muka jotain tärkeämpää, kuin perustarpeet ja hengissä selviäminen. Ehkä meidän älykäs mielemme yliarvioi kehomme voimakkuuden ja vähättelee sairastumisen todennäköisyyttä. Harvoin sitä itsekään muistaa, mitä vastaan on taistelemassa, kun pinnistelee väsymyksen kanssa esimerkiksi viimeisiä kirjareflektion kappaleita vielä yön pimeinä tunteina. Hetkeksi sitä unohtaa, mikä on oikeasti tärkeää. Elämä ei lopu siihen, että myöhästyy deadlineista, vaan todennäköisemmin unen puutteeseen. Jos tuntuu, ettei aika riitä annettujen tehtävien suorittamiseen, on otettava koko päivärytmi uudelleen tarkasteluun, sillä olen hereillä kuitenkin jopa yli 15 tuntia päivässä, niin silloin ei enää pitäisi olla todellista tarvetta ottaa tunteja unelle annetusta ajasta.

Aikainen aamuvirkku helpomman elämän nappaa

Olen aina tiedostanut olevani melko selvästi aamuvirkku. Aikaisin herääminen on ollut minulle aina helppoa, pois lukien teini-iässä valvottujen öiden tuottama pysyvä väsymys tila. Aivan hirvittää ajatella, että silloin tuli nukuttua keskimäärin 4-6tuntia joka yö, kun nykyään valitsen mielellään yli 8 tunnin yöunet minkä tahansa sijaan. Kirjasta löytyi helpottava selitys tuolle teiniajan valvomiselle, mikä olikin itselle hyvin poikkeuksellista aikaa. Jälkeenpäin sitä ihmetellessäni olen luullut vain olevani välinpitämätön siihen aikaan, että valitsin mielelläni kavereiden kanssa viestittelyn pitkälle yöhön asti, mutta kirjan mukaan syy valvomiselle on voinut olla biologinen.

Siinä iässä ihmisen unirytmin muodostuminen on vasta vaiheessa ja teinin väsymystilaa saa odotella normaalia kauemmin. Meidänkin perheessämme siitä väännettiin monet kiukut, ettei meitä teinejä saatu ajoissa nukkumaan ja väsymys kasvoi aikaisten kouluaamujen seurauksena. Nykyään taas herään mielelläni aina 1-2tuntia ennen, kun tarvitsee lähteä mihinkään, vaikka työt alkaisivatkin jo ennen kello 8. Nautin rauhallisesta heräämisestä ja kiireettömyydestä ja minulla on harvoin vaikeuksia nousta sängystä. Tein parisen vuotta siivoojan töitä ja koen sen olleen elämäni parasta vuorokausirytmiä, kun työt alkoivat aamu 6 ja töistä pääsi jo kello 14 jälkeen jatkamaan rennompaan vapaa-ajan viettoon. En voisi kuvitella ikinä tekeväni ilta-, yö- tai kolmivuorotyötä, koska tiedostan sellaisen rytmin olevan jyrkästi luontoani vastaan. Mielenkiintoista oli lukea, että aamuvirkkuus ei suinkaan ole pelkästään itse opettelusta kiinni, vaan kulkee perintönä geeneissä.

Ihmisistä 40 % on aamuvirkkuja, vain 30 % iltavirkkuja ja loput 30 % välimallia, jotka ovat kuitenkin usein lähempänä iltavirkkua. Iltavirkku on usein väärinymmärretty ja kaltoin kohdeltu varsinkin työelämässä, vaikka kyse on täysin heidän tahdostansa riippumattomasta genetiikasta. Ihmiskunta on määritellyt yleisesti heidät vain laiskemmiksi, minä mukaan lukien. Normaaliin vuorokausirytmiin pakottaminen ajaa heidät krooniseen unen puutostilaan ja näin ollen kärsivät yleisimmin edellä mainituista univajeen aiheuttamista sairauksista, kuten esimerkiksi masennuksesta. Tämä on vielä harmillisen vähätelty terveydellinen ongelma, jota ei ole ehditty juurikaan huomioida työelämässä samalla tavoin kuin esimerkiksi kirjassa mainittua likinäköisyyttä.

Kohtalokkain on väsymys

Kuten jo edellä mainitsin, olen aina kokenut, ettei minusta ole yötöihin, koska se on vastoin minun luontoani. Tosiasiassa se on vastoin koko ihmislajin luontoa, jonka evoluutio on meille määrittänyt, mutta kuitenkin yötyöt ovat melko yleisiä. Tässä tullaan taas siihen, ettei unen tarpeesta tiedetä yleisesti tarpeeksi paljon, enkä tiennyt itsekään juuri mitään ennen tätä kirjaa. Minulle on varmistunut sivu sivulta, että tämä kirja on yksi elämäni tärkeimmistä ja olenkin jakanut saamiani tietoja aktiivisesti läheisilleni, ikään kuin varoituksena. Rehellisesti, jopa pelkään ystävieni puolesta, joiden tiedän tekevän kolmivuorotyötä, joka todellakin sekoittaa unirytmin viikko toisensa perään aina uuteen uskoon! Vaikka heidän elämänsä kaikki muut palikat edesauttavat hyvinvointia, tiedostan etenkin tämän kirjan jälkeen heidän romuttavan tuolla epäsäännöllisellä unirytmillään kaikki muut terveellisten elämäntapojensa hyödyt, sillä univajeen aiheuttama riski ennenaikaiseen elämän päättymiseen on todellinen.

Harvoin tulee edes ajatelleeksi, millä kaikilla tavoin unen puute voi tappaa, mutta ne tavat ovat hyvinkin lähellä arkea. Esimerkiksi univajeesta johtuva keskittymisen vaikeus voi altistaa elämän suurimpiin virheisiin, jotka voivat johtaa omaan, tai toisen henkilön kuolemaan. Yksi yleisimmistä autokolariin johtaneista syistä on väsymyksen aiheuttama nukahtelu tai heikentynyt reagointikyky. Kaikista pelottavinta on, että vaikka kuinka viisas ihminen onkin, tyhmimmillään hän on väsyneenä. Väsynyt ihminen ei kykene tunnustelemaan omaa vireystilaansa yhtä tehokkaasti ja näin ollen voi yliarvioida oman tilansa. Olen sen itsekin huomannut istahtaessani ratin taakse, kun väsymys hiipii esiin estelyistä huolimatta. Sen tajuttua usein säikähdänkin, että se on tila, jolle on melkein mahdotonta taistella vastaan. On ymmärrettävä ajoissa omat rajansa ja vaikka visualisoitava hetki mitä siinä voisi tapahtua, jos vielä jatkaa väsyneenä ajamista. Kannattaako se? Ensi kerralla käsken itseni miettiä vieläkin vakavammin, kannattaako se?

Kannattaako lopulta mikään niistä päätöksistä, kun valitsen nukkua vähemmän, josta myöhemmin kärsin itse, tai pahimmillaan aiheutan riskejä muille. Kannattaako taistella unta vastaan?