Miksi nukumme

Kirjoittaja: Pekka Martinmäki

19 joulukuun, 2020

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

En ole aamuihminen, enkä ole koskaan ollutkaan sellainen. Minulle on aina ollut vaikea herätä aikaisin aamulla ja hankala nukahtaa ennen keskiyötä. Poden siitä monesti huonoa omatuntoa varsinkin tiimiakatemialla, kun oma rytmini on niin erilainen kuin suurimmalla osalla meidän tiimistämme. Aikaisemmin olen työskennellessäni siivoojana, työni alkoivat jo ennen kahdeksaa ja olin aina aamusta kärttyinen ja väsynyt.  Sama toistui työskennellessäni puhelinmyyjänä, kun työni alkoi kahdeksalta. Sain palautetta siitä, että olen laiska ja miksen vai mene aikaisemmin nukkumaan, jos minua väsyttää aamuisin. Onneksi nykyään ymmärrän itse, että rytmini ei ainakaan vielä ole sellainen ja siinä ei ole mitään pahaa.

Armeijassa ollessani koin suurimmat vaikeudet nukkumisessa. Uneni oli jatkuvasti vähäistä ja olin koko ajan väsynyt. Herätessä joka aamu 5.20, vaapuin muiden mukana syömään. Usein iltapäivällä en muistanut aamusta paljoakaan, koska toimin aamuisin ikään kuin autopilotilla. Kirjassa tätä selitetään sillä, että iltavirkun herätessä aikaisin, he säilyvät unen kaltaisessa tilassa. Silloin heidän etuotsalohkonsa, joka vastaa vaativasta ajattelusta ja loogisesta päättelystä, on tehoton ja he tarvitsevat aikaa päästäkseen vauhtiin. Harjoituksissa tämä paheni ja muistan jopa kerran nukahtaneeni seisoessani panssarivaunun luukussa. Tiesin aina, että minun pitäisi nukkua enemmän, mutta en vain saanut unta aikaisemmin.

Nykyään nukun yleensä huonosti ja liian vähän. Tämä tosin voi myös kirjoitushetkellä johtua stressin määrästä, joka on aina huipussaan juuri ennen lomaa. Unen vähyys on vienyt mielenkiintoni urheiluun melkein kokonaan. Siksi myös muu elämäni on tuntunut ajoittain ankealta. Onneksi onnistumiset projekteissa ja opintojen kirjauksien palautus on auttanut jaksamaan. Ajattelen usein, että jos nyt vain jaksan vielä yhden viikon voin levätä. Usein tämä ei kuitenkaan ole totta, vaan oravanpyörä vain jatkuu.

Iltaisin en koe itseäni väsyneeksi ja jos yritän nukkua ennen keskiyötä, pyörin vain sängyssä. Miksi en saa unta? Kirjassa tätä selitetään sirkadiaanirytmillä. Se tarkoittaa luontaista rytmiä, jonka mukaan olet hereillä ja määrität nukkumisaikasi. Jokaisen rytmin on henkilökohtainen ja mikään niistä ei ole ylitse muiden, Vaikka monessa työpaikassa kaikkien oletetaan olevan aamuvirkkuja. Noin 40% prosenttia ihmisistä on aamuvirkkuja, 30% iltavirkkuja ja loput ovat näiden välissä. Silti iltavirkkuja usein pidetään laiskoina, koska eivät halua herätä aikaisin. Myös työmaailma suosii aamuvirkkuja, mutta onneksi ei nykyään enää yhtä vahvasti, kuin ennen.

Tiimissämme puhuimme unirytmeistä ainakin työaikaa sopiessa. Päädyimme siihen, että työaikamme on 8-16. Suunnitellessa nostin esille, etten aio joka päivä herätä edes ennen 10, joten sovimme että sinä aikana pitää olla tavoitettavissa. Tämä onneksi antaa tukea unirytmilleni ja ei pakota minua heräämään aikaisin joka aamu. Kuitenkin kaikki tiimin palaverit ja treenit ovat aamuisin. Se on mielestäni hyvä, koska suurin osa on aamuvirkkuja. Ehkä toiset treeneistämme voisivat olla iltapäivällä, mutta en osaa sanoa olisiko se tehokkaampaa. Täydellistä mallia tuskin löytyy, mutta onneksi tiimimme yleensä ymmärtää, etteivät kaikki meistä ole aamuvirkkuja.

Kirjasta tärkeimpänä omaan käytäntöön vien 12 ohjetta hyvään uneen.

  1. Noudata säännöllistä nukkumisaikaa.
  2. Kuntoliikunta on hyväksi, mutta ei liian myöhään.
  3. Vältä kofeiinia ja nikotiinia.
  4. Vältä alkoholijuomia ennen nukkumaanmenoa.
  5. Vältä raskaita aterioita ja runsasta juomista myöhään illalla.
  6. Jos mahdollista on, vältä lääkkeitä, jotka viivyttävät nukahtamista tai häiritsevät unta.
  7. Älä nuku nokkaunia iltapäivällä enää kello 15 tai sen jälkeen.
  8. Rentoudu ennen nukkumaanmenoa.
  9. Käy lämpimässä suihkussa ennen nukkumaanmenoa.
  10. Makuuhuoneesta pimeä, viileä ja ei teknisiä laitteita sinne.
  11. Ole sopivasti päivänvalossa
  12. Älä makaa vuoteessa valveilla.

You May Also Like…

Kehnot pomot ympärilläni

Kehnot pomot ympärilläni Maailma on täynnä paskoja johtajia. Olemme kaikki varmasti törmänneet sellaiseen. Olenko minä...

0 kommenttia

Lähetä kommentti