Ihminen tarvitsee monenlaista vahvuutta onnistuakseen elämän eri osa-alueilla. Fyysistä vahvuutta on helppo kehittää ja se on meille tuttu sekä konkreettinen asia. Lihaksia kasvattaaksesi voit mennä salille ja keuhkojesi kestävyyttä voit harjoittaa juoksulenkillä. Hyvällä fyysisellä kunnolla jaksat paremmin ja kehosi toimii sekä on terve.

Mutta missä kuvaan astuu psyykkinen vahvuus?

Miksi maali ei synny? -kirja on kirjoitettu tietynlaiseksi oppaaksi jääkiekkoilijoille, jotka kamppailevat kehittymisen, kilpaurheilun paineen ja esimerkiksi perhe-elämän ongelmien kanssa. Minähän en ole jääkiekkoilija enkä omassa urheilulajissani edes joukkuepelaaja, mutta näen paljon samaa jääkiekossa, nykypäivän työelämässä ja myös omassa urheilulajissani, ratsastuksessa. Kaikissa onnistumisen tunteet pohjaavat samankaltaisiin asioihin, joiden yksinkertaisuus ja arkipäiväisyys tekee niistä kovin vaikeaselkoisia.

Sanna Marinin sanoin – ei ole mitään masterplääniä, on vain ihminen. Jokaisella on samat mahdollisuudet kehittää psyykkistä vahvuutta, jonka avulla tiukan paikan tullen et ole enää kilpailun toinen, vaan ensimmäinen. Kilpailu voi olla esimerkiksi SM-kisa, työhaastattelu tai tarjouskilpailu. Samat asiat pätevät niin kilpaurheilussa kuin työelämässä menestymisessä, eritoten yrittämisessä. Yrittäjän elämäntehtävähän on olla parempi kuin kilpailija.

Psyykkinen vahvuus on kuin lihas. Sitä voi jumpata erilaisilla tavoilla eri osa-alueilla. Haluan tässä reflektiossa keskittyä kolmeen osa-alueeseen, jotka resonoivat minussa lukiessani tätä kirjaa. Tunteet, mielikuvaharjoittelu, ja virheet. Kun teemme jotain täydellä sydämellä, mukana on aina tunteita. Rakkaus lajiin tai omaan työhön synnyttää intohimon, jonka avulla tekee töitä tavoitteidensa eteen. Tunteita voi hallita (kuulemma) ja ne vievät urapolulla eteenpäin, oikein käsiteltyinä. Tunteet voivat hallita myös ihmistä, ja tunteista pelko on kaikista lamauttavin.

Pelko on aina testi rohkeudelle

Ratsastuksessa pelko ei ole vaihtoehto. Olen paljon kamppailut näin ”aikuisiällä” itsesuojeluvaiston kanssa, jota minulla ei lapsena ollut. Olen aina ollut peloton, mutta nyt koen, etten sitä enää ole. Ratsastaessa lamaantuminen ei ole vaihtoehto, sillä päätöksiä on tehtävä nopeasti. Hevosta ei saa jättää yksin, ja varsinkin kiinteitä esteitä ylittäessä kovassa vauhdissa mahdollisuuksia oikeaan ratkaisuun on yleensä yksi, ja se on päätettävä sekunneissa. Tämä luo pientä painetta tekemiseen, sillä ratkaisun tekemättä jättäminen on lähtökohtaisesti varmempi sairaalareissu kuin huono päätös. Näin syntyy tietysti virheitä, mutta siihen palaan vähän myöhemmin. Tärkeintä on reagointikyky tilanteissa, jotka vaativat nopeita päätöksiä.

Voimme myös vaikuttaa tunteisiimme eri tilanteissa muuttamalla ajattelutapaamme. Eri ajattelutapa alkaa herättämään eri tunteita. Kun miettii mikä asia suorituksessa herättää positiivisia tunteita ja mikä negatiivisia, voi alkaa vahvistamaan positiivisten tunteiden alkuperää. Näin voi löytää asioita, joista pitää kiinni päivittäisessä tekemisessä. Esimerkiksi todella hyvä myyntipalaveri saa varmasti kiksit tuntumaan koko kehossa, vaikka lähtökohtaisesti monet kammoksuvat niitä. Kun pyrkii vahvistamaan tätä positiivista tunnetta ja pitää siitä kiinni epäilyksen hetken tullen, voi pikkuhiljaa löytää uudenlaista vahvuutta itsestään.

Vaikka sitten tapahtuisikin epäonnistuminen, se ei saa pilata koko suoritusta. Hallinnan tunne vähentää merkittävästi stressiä, ja se on suorituksessa erittäin tärkeää. Kun koen radalla tilanteen olevan hallinnassa, mieli on levollinen ja suorittaminen on helppoa. Silloin reaktionopeuteni muuttuviin tilanteisiin sähäkkä. Itse koen saavani hallinnan tunnetta hyvästä valmistautumisesta, sopivasta levosta ja hyvästä fyysisestä olosta. Näihin liitän positiivisia tunteita ja niitä vahvistamalla voin tehdä hallinnan tunnetta helpommaksi saavuttaa.

Mielikuvaharjoittelu tukee hyvää valmistautumista

Olen aina tyytyväisimmilläni, kun minulla on skripti. Suunnittelen ja näen asiat päässäni, tiedän miten päivä tulee kulkemaan ja miten aikataulut rullaavat. Olen siis tiedostamattani tehnyt mielikuvaharjoittelua ihan todella pitkään. Vasta kilpaurani ”vakavoiduttua” aloin tekemään mielikuvaharjoittelua hieman enemmän tosissaan. Teen vaihtoehtoisia suunnitelmia, mietin miltä virheet voivat tuntua ja millä tavalla pyrin ne korjaamaan, jos jotain sattuu. Huoli ei hyödytä ketään, eikä mielikuvaharjoittelu ole murehtimista. Se on suunnitelmallisuutta.

Myös monesti saikulla treenaan päässäni tai pohdin aikaisempia virheitä sekä erilaisia skenaarioita. Joidenkin tutkimuksien mukaan mielikuvaharjoittelu tukee ihan fyysistä toipumista erilaisista vammoista, siihen minulla ei ole mielipidettä. Kuitenkin uskon, että reaktioni ovat nopeampia, kun olen käynyt tapahtuman päässäni läpi monta kertaa. Kilpailuja edeltävänä päivänä ratsastan radan päässäni monta kertaa, teen virheitä ja analysoin niitä. Mutta lopuksi teen aina täydellisen suorituksen. Tietysti ratsastusurheilu on aina yllättävää ja kusen asiat odottamattomalla tavalla, mutta onneksi aina oppii uutta.

Et voi elää sekä onnistua aina

”Jos olet erehtymätön, sen täytyy tarkoittaa, että olet kuollut. Jos olet elossa mutta teet virheitä vain harvoin, et ota juuri minkäänlaisia riskejä ja elät käsijarru päällä.”

Virheitä kuuluu tehdä, sillä niistä oppimalla kehittyminen tapahtuu. Juttelin vähän aikaa sitten henkilön kanssa, jolla on kokemusta psyykkisestä valmennuksesta. Hän sanoitti asian mielestäni hyvin sanoen, että virheitä ei pitäisi mennä pakoon, vaan pyrkiä onnistumista kohti. Sitä voisi miettiä saalis-saalistaja-tilanteena: haluatko olla virheidesi saalis, jonka energia katoaa pakoon juostessa, vai haluatko olla onnistumisen saalistaja, joka motivoituu saaliin kiinni saamisesta?

Parhaat eivät jumitu epäonnistumisen pelkoon. Tappion pelko ei myöskään saa olla koskaan suurempi kuin onnistumisen halu.

Näiden kolmen yllä läpikäydyn kokonaisuuden hallinta voi olla se, mikä erottaa ykkösen kakkosesta. Tai sitten elämme surkeiden sattumusten maailmassa.