Menisit ennemmin terapiaan

Kirjoittaja: Asser Jäntti

23 helmikuun, 2022

Lähdeteos: Menisit ennemmin terapiaan

Lähdeteoksen kirjoittaja: Iikka Kivi

Teoriapisteet: 1

”Jos todella haluat jotakin, universumi auttaa sinua saavuttamaan sen. – Paskapuhetta. Ei auta.” Kirjan ensimmäiset lauseet kannessa herättivät mielenkiintoni, rehellistä puhetta. Erinomainen pieni pilke silmäkulmassa opas kaikille pilvilinnoissa eläjille, josta löytyi ihan oikeita viisaitakin elämänohjeita. Menisit ennemmin terapiaan on koomikko Iikka Kiven kirjoittama ”rehellinen self help-opas”, joka oli alun perin ollut lähes vitsi. Itse koin kirjan erittäin mielenkiintoisena ja se on ehkä yksi parhaista kuuntelemistani äänikirjoista.

Itselleni kolahti juuri tämä ensimmäisenä lainaamani lause vahvasti, sillä olen tekemisen puolesta liputtava ihminen. Pelkkä usko ei elämässä tosiaan riitä mihinkään muuhun kuin sielun rauhaan, eikä toinen toistaan erilaisia ajatusharjoituksia täynnä olevien itseänsä buustaavien self help-kirjojen lukeminen, vaan saavuttaakseen asioita täytyy tehdä muutakin kuin sanoa itselleen kohteliaisuuksia peilin edessä. Iikka on tavallinen ongelmista kärsinyt ja kärsivä, sekä niiden myöntävä ihminen, joten hänen juttuihinsa on helppo samaistua.

Yhteiskunta syöttää meille ihmisille paljon normeja, joihin koetaan tarvetta asettua. Jo lapsesta lähtien ihmisiä aletaan arvioimaan numeroin esimerkiksi koulussa, jos saat kympin olet paras, jos taas seiskan, olet huono. Lapsesta lähtien luodut paineet parhaaksi tulemisesta vaikuttavat myös aikuisena ja koemme jatkuvasti tarvetta olla parempia. Ehkäpä välillä onkin ihan okei suorittaa osa asioista keskinkertaisesti?

Muiden mielipiteiden ajattelematta jättäminen on kirjan mukaan paskapuheen huipentuma. Mikä Kiven kertoman perusteella avautui minulle ihan hyväksi pointiksi. Aina ei voi olla miettimättä muiden mielipiteitä, sillä ihminen on laumaeläin. Muiden mielipiteitä tarvitsee myös erittäin vahvasti yritystoiminnassa, kaikkia ei välttämättä kiinnosta samat asiat kuin sinua itseäsi. ”Menestyvät ihmiset miettivät jatkuvasti sitä, mitä muut ajattelevat, koska vain silloin muille ihmisille voi tarjota sitä, mitä nämä haluavat”, Iikka summaa. Asiakkaiden ajatuksia ei voi lukea, ne täytyy ottaa huomioon ja kuunnella. Se mikä toimii itselle, ei luultavasti toimi kaikille muille. Kaikessa ei toisten mielipiteitä kannata kuunnella, mutta ei myöskään kannata elää omassa kuplassaan ja sulkea muiden ihmisten kuuntelua itseltään.

Toinen hyvä pointti kirjassa mielestäni piilee siinä, liittyen edelliseen, että myöskään muut eivät voi lukea ajatuksiasi. Jos ei sano asioita suoraan, ei myöskään voi olettaa toisen tietävän ja sen takia pahoittaa mieltään. Olettaminen on tullut hyvin tutuksi myös omassa elämässäni. Asioita jätetään sanomatta, tai sanotaan vain muille kuin asianomaisille. Tieto ei välttämättä koskaan saavuta henkilöä, jota se koskee ja näin ollen hänen on aika mahdotonta korjata mitään tietämättömyyden tilassaan. Mielestäni jokaisen suoraa puhetta pelkäävän on hyvä miettiä, kuinka paljon enemmän hyvää asian kertomisesta ja siitä seuraavasta muutoksesta voi seurata, kuin kertomatta jättämisestä.

Viimeinen nosto kirjasta, joka on jo varmasti tuttu lähes kaikille, on virheiden tekeminen. ”Ilman virheitä ei kukaan kasva oikeaksi menestyjäksi, sillä ammattilainen on se, joka on jo ehtinyt tehdä kaikki mokat”. Ohje, joka tulisi muistaa aina kun osuu itse sinne sudenkuoppaan. Itselläni ei todellakaan asiat mene aina niin kuin Strömsössä, mutta olen jo tämän 22 vuoden aikana huomannut kuinka virheet kehittävät eteenpäin. Kun kerran tekee työssään virheen, sitä harvoin enää tekee toiste ja on myös helpompaa opettaa muita ihmisiä, kun on tarttumapintaa ja kokemusta. Virheet ovatkin hyvä aihe tiimioppimiseen, sillä niistä on helppo jakaa omia kokemuksia ja opittuja asioita.

Iikka puhuu kirjassaan myös mulkkuudesta. Siitä, että sinulla on tasan nolla syytä olla kenellekään mulkku. Siitä tulee kyllä välillä hyvä olo ja sitä oikeutetummalta se tuntuu, mitä enemmän on saanut muilta ihmisiltä paskaa niskaan. Mutta muiden kohtelu paskasti siksi, että on itse saanut huonoa kohtelua, ei muuta asioita piiruakaan parempaan suuntaan. Päinvastoin se vain lisää paskan kokonaismäärää tällä planeetalla. Kukaan täällä ei ole sinulle velkaa yhtään mitään. On totta, että ihmislajin edustajana olet jo ihan perustuslainkin näkökulmasta oikeutettu asialliseen kohteluun ja perustarpeiden tyydyttämiseen siinä missä muutkin, mutta siihen tämän kosmoksen tyydytysvelvollisuus kohdallasi päättyy.

Myös tässä, niin kuin nykyään kaikissa muissakin kirjoissa, puhutaan luonnosta. luonto on loputon aarrearkku, ikuinen ihmettelyn, inspiraation ja innovaatioiden lähde. Harmi kyllä se on menossa ihmisten ahneuden ja siitä seuranneen ympäristön ylikuormituksen, elinympäristöjen tuhoamisen, luonnonvarojen liikakäytön ja ilmaston lämpenemisen takia täysin paskaksi. Siksi kestävän menestyjän täytyy oppia tuntemaan luonto ja pitämään siitä huolta, koska elääksemme tarvitsemme elinkelpoisen ympäristön. Hyvä puoli on se, että siitä saa itselleenkin ihan mukavasti bonusta. Ja koska ihminen lähtee mieluummin hommiin mukaan kuultuaan, mitä hyötyä itselle on tulossa, aloitetaan sillä.

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti