Menestysresepti

Kirjoittaja: Oona Manninen

21 helmikuun, 2023

Lähdeteos: Menestysresepti

Lähdeteoksen kirjoittaja: Noora Fagerström

Teoriapisteet: 2

Noora Fagerströmin Menestysresepti on suunnattu erityisesti meille nuorille opiskelijoille, jotka etsimme inspiraatiota ja käytännön ohjeita menestyksen saavuttamiseksi. Kirja sisältää paljon käytännön vinkkejä, ajatuksia ja ideoita menestyksekkääseen elämään niin työssä kuin vapaa-ajalla.

Menestysresepti aloittaa käsittelemällä henkilökohtaisen kasvun tärkeyttä menestyksen saavuttamisessa. Kirja korostaa, että menestyksen saavuttaminen vaatii oman itsensä kehittämistä ja jatkuvaa oppimista. Koen olevani Tiimiakatemialla juuri oikeassa paikassa kehittääkseni itseäni jatkuvasti. Treeneissä käytävän dialogin kautta, projekteja tekemällä, kirjoja lukemalla sekä asiakaskäyntien avulla pidän huolen jatkuvasta oppimisesta. Omat haasteeni kehittymiseen ovat, kuitenkin henkisiä, sillä olen hyvin vaativa itseäni kohtaan. Itsetuntoni heittelee laidasta laitaan ja välillä on vaikeampi uskoa sekä luottaa itseensä. Uskon, että voidakseni menestyä on minun voitettava omat haamuni ja pystyttävä ottamaan vastaan haasteita, uskoen itseeni. 

Kirja kannustaa myös ottamaan vastuun omasta elämästään ja tekemään päätöksiä, jotka vievät kohti tavoitteita. Teenkö minä päätöksiä, jotka vievät kohti tavoitteitani vai täytänkö kalenterini jokaisella vastaan tulevalla tehtävällä? Arkeni akatemialla ja sen ulkopuolella on usein kiireistä. Kalenteriini mahtuu monia asioita, joista kaikki eivät tosiaan hyödytä tai vie minua kohti tavoitteitani. Vaikka tykkäänkin tehdä paljon kaikkea, ei se vie minua järjestelmällisesti kohti menestystä. Toisen vuoden opiskelijana Tiimiakatemialla olisikin hyvä aika vielä kirkastaa omat tavoitteet ja priorisoida valinnat kohti päämäärää. 

Kirjassa käsitellään myös ajanhallinnan merkitystä menestyksen saavuttamisessa. Noora korostaa, että menestyksen saavuttaminen edellyttää ajan käyttämistä tehokkaasti. Luulen, että tämä on suurin esteeni menestymiselle. Ei minulla ole aikaa. Teen kaikkea, koko ajan ja kun yritän vähentää tulee aina jotain tilalle. En pysty pysähtymään ja koen huonoa omatuntoa, jos vain olen. Jos haluan menestyä on tämän esteen yli selvittävä. Onneksi on, jotain mistä lähteä liikkeelle, sillä kirja tarjosi käytännön neuvoja ajanhallintaan, kuten ajan seurantaan, to-do -listojen tekemiseen ja aikatauluttamiseen. 

Menestysresepti korostaa ihmissuhteiden merkitystä menestykselle. Kirja ehdottaa, että menestyksekäs elämä vaatii hyviä suhteita, ja kannustaa ihmisiä olemaan avoimia uusille ihmissuhteille ja verkostoitumaan. Kirja tarjoaa myös neuvoja kommunikoinnin ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen. Tiimiakatemia antaa oivat olosuhteet verkostoitumiselle. Onhan meitä talon sisällä jo 150 huippu tyyppiä ja sen lisäksi hurja määrä valmistuneita alumneja. Kaiken tämän päälle akatemian arkeen sisältyvät asiakaskäynnit, jotka haastavat meitä luomaan verkostoja ja oppimaan uutta muilta menestyjiltä. Olen huomannut olevani ihminen joka tarvitsee toisia ympärilleen. Hyvä sosiaalinen ympäristö lisää hyvinvointia. Ilman läheisteni tukea, voimia ja apua en varmastikkaan olisi täällä missä tänä päivänä olen. Ihmiseksi voi kasvaa vain muiden ihmisten kanssa.

Lopuksi kirjassa korostetaan, että menestykseen ei ole yhtä oikeaa reseptiä, vaan jokaisen on löydettävä oma tapansa saavuttaa tavoitteensa. Kirja kannustaa ihmisiä tekemään asioita, jotka tekevät heidät onnellisiksi ja ovat linjassa heidän arvojensa kanssa. Menestysresepti tarjoaa käytännön ohjeita menestykseen, mutta lopulta menestyksen avaimet ovat jokaisen ihmisen omassa kädessä. Jungle Juice Barin perustajan Noora Fagerstömin tarina bisneksen huipulle inspiroi kohti menestystä. Tarina oli inspiroiva kertomus päättäväisyydestä, riskien otosta ja ennen kaikkea rohkeudesta. Jos emme koskaan ota riskejä tuskin pääsemme toteuttamaa unelmaamme.

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti