Kestävä markkinointi: ilmastonmuutosopas brändeille on julkaistu 2020 ja on siis kirjana todella tuore. Kirja tarkastelee markkinointia ja sen mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen ehdoilla ja siihen on kerätty paljon käytännön esimerkkejä tunnetuista brändeistä ja se tuokin kirjaan lisää mielenkiintoa ja tarttumapintaa. Kirja on hyvin ajankohtainen ja onkin mielenkiintoista nähdä osuvatko kirjassa esitetyt ennustukset kohdalleen.

Koronapandemia on kerennyt alkaa ennen kirjan julkaisua ja sen vaikutuksia markkinointiin pohditaankin paljon. Kirjoittajien mukaan nyt olisi oiva paikka muuttaa markkinoinnin kurssia ilmastonmuutosta hidastavaksi, vaikka moni yritys haluaisikin ottaa koronan takia hävityt rahat takaisin. Kirjassa painotetaan paljon sitä, kuinka markkinointi on valtavassa vastuussa tulevaisuutemme kannalta. Muutos ekologisempaan ja ekologisempien tuotteiden markkinointiin tapahtuu yritysten johdossa sillä johto lopulta päättää mitä yritys tuo esille ja markkinoinnin osaajat toteuttavat suunnitelmaa. Autovalmistaja ei voi samaan tapaan ylpeillä sähkövaihtoehdoillaan ja puhua kestävän kehityksen edistämisestä, jos valmistajan lippulaivamalli on bensa-auto. Yritysten on otettava riskejä ja poistua varmalta tuntuvalta alueelta ja saada kuluttajat oikeasti ajattelemaan, että sähköauto esimerkiksi voi olla bensa-auton veroinen. Sähköauto ei toki ole keskiverto kuluttajan lompakolle paras vaihtoehto, mutta bensan hinnan noustessa kuluttajien kiinnostus varmastikin lisääntyy tätä vaihtoehtoa kohtaan. Latauspisteitä tulee jatkuvasti myös enemmän mikä myös vähentää kynnystä sähköauton ostamiseen.

Markkinoinnin pohjimmainen motiivi on lopulta aina tuottojen maksimointi. Kestävän kehityksen edistäminen vaatii yrityksiltä kompromisseja, jotka eivät välttämättä ole taloudellisesti kannattavia lyhyellä aikavälillä. Tulevaisuudessa ekologisuutta arvostetaan entistä enemmän ja hiilineutraaliuus saattaa olla yritykselle taloudellisesti kannattavaa, vaikka se vaatisikin isoja alkuinvestointeja. Yritysten on nyt kuitenkin katsottava seuraavaa kvartaalia pidemmälle ja aloitettava muutos, vaikka se vähän kirpaisisikin.

Hiilikädenjäljestä puhutaan silloin kun jokin tuote mahdollistaa esimerkiksi asiakkaan oman hiilijalanjäljen pienenemisen. Yritys voi hiilikädenjäljellään siis kompensoida hiilijalanjälkeään ja tämä oli itselleni uusi oivallus. Kirjassa käsiteltiin myös ajatusta siitä, kuinka tulevaisuudessa kaikkien tuotteiden ja palveluiden hiilijalanjälki olisi helposti saatavilla olevaa tietoa. Tämä voisi lisätä motivaatiota ekologisempiin valintoihin ja auttaa ihmisiä ymmärtämään eri vaihtoehtojen ekologisuutta. Yritykset voisivat myös nostaa kilpailun ekologisuudesta uudelle tasolle, koska kuluttajat saisivat helposti selville tiedot jokaisesta tuotteesta ja tehdä vertailua niiden pohjalta. Itse olen näistä asioista melko tietämätön ja kyseinen informaatio omista valinnoista olisi mielenkiintoista vaikkakin se saattaisi saada omantunnon hieman kolkuttamaan. En tilaa nykyään lähes mitään netistä ja suosin kirpputoreja mutta toisaalta otan nekin pienet ilmastoteot korkojen kanssa takaisin matkustellessani ja syödessäni paremmin kuin hyvin. Syömieni hampurilaisten ja juomieni oluiden ekologisuudesta minulla ei ole hajua, mutta en pode juurikaan mitään ”ilmastotuskaa”, koska ajattelen oman roolini olevan lopulta niin minimaalinen ilmastonlämpenemisessä. Pienistä puroista kasvaa kuitenkin suurempi joki ja tätä ajattelua markkinoinnilla olisikin mahdollisuus edistää.

Kirjassa tuli vastaan paljon numeroita ja tilastoja suomalaisen elämäntyylin kuluttavuudesta. Siinä kerrottiin, kuinka suomalaisilla menee yhteensä 400 miljoonaa kiloa ruokaa roskiin joka vuosi ja 13 kiloa vaatteita roskiin per henkilö. Roskiin heitetyt vaatteet kertovat vaatteiden laadusta pikamuodissa, jota suomalaiset suosivat. Halvat valinnat eivät lopulta palvele ympäristöä taikka edes ostajaa koska ne eivät kestä kulutusta. Yksi pysäyttävä luku oli myös kuinka yhden 1,5 litran Coca-Cola pullon tuottamiseen menee 400 litraa vettä. Tähän on siis laskettu aivan koko tuotantoketju kaupan hyllyyn asti. Kirjoittavat pohtivat sitä kuinka tällaisen vesimäärän käyttö on täysin kestämätöntä jo lähitulevaisuudessa. Coca-Cola mainostaa kovasti sivuillaan kuitenkin sitä, kuinka he ovat vesitasapainoinen yritys, joten kirja ja yritys ovat hieman ristiriidassa. Coca-Cola kertoo sivuillaan, että he palauttavat ihmisten ja luonnon käyttöön jopa enemmän vettä mitä ottavat ja ovat vieläpä ensimmäinen suuryritys, joka näin tekee.

Kirjassa yritykset jaettiin monesti kolmeen lokeroon: ongelmayritykset, sopeutujat ja ratkaisijat. Sopeutujia on paljon ja se on trendikästä, mutta ratkaisijoita tarvitaan entistä enemmän. Sopeutujissa ei ole mitään vikaa, mutta monet näistä yrityksistä eivät tee parastaan ja motiivit ovat vääriä. Halutaan näyttää hyvältä kuluttajien silmissä eikä oikeasti olla kestävän kehityksen puolella. Tällöin tehdään vain tarvittava määrä töitä ekologisuuden eteen. Tärkeintä ei ole puhua muutoksesta vaan saada ihmiset mukaan siihen. Jos Suomi haluaa onnistua ilmastotavoitteissaan ja olla hiilineutraali vuonna 2035 on jokainen kuukausi tärkeä ja työt tavoitteita kohti aloitettava tosissaan.