Markkinoinnin uudet neljä peetä

Kirjoittaja: Beda Räsänen

10 joulukuun, 2022

Lähdeteos: Markkinoinnin uudet 4 P:tä

Lähdeteoksen kirjoittaja: Eka Ruola

Teoriapisteet: 2

Vihdoin minulle alkaa tulla sellainen olo, että ymmärrän markkinoinnin kokonaisuutta sen verran hyvin, että osaisin esimerkiksi keskustella siitä kahvipöydässä. Vai onko tämä vain valetta, liiallista itsevarmuutta? Kaikki markkinointiin liittyvä on ollut jotenkin hähmäistä ja monimutkaisen oloista, mutta eiköhän se kokonaisuus ala pikkuhiljaa setviytyä. Markkinointi tuntuu olevan juuri niin monimutkaista kuin sen itse haluaa olevan. Näin totesin mielessäni, kun tutustustuin markkinoinnin ohjelmassa one page marketing planiin, joka on ihanan simppeli, mutta tehokas työkalu

On totta, että markkinointi on muuttunut lyhyessä ajassa hirveästi ja uudet neljä p:tä olivat varmasti paikallaan. Itse en edes tiedä vanhoja neljää, enkä nyt jaksa edes tutustua niihin tätä varten. Sosiaalisen median vallankumouksen myötä asetelma on muuttunut ja mainostajien työ vaikeutunut. Asiakaskokemus, lisäarvo ja merkitys ovat nousseet tärkeiksi tekijöiksi markkinoinnissa. 

Siksi onkin tärkeää, että juuri ensimmäisenä P:nä tulee ”people”, eli ihminen. Tässä on samaa settiä kuin Strategiana asiakaskokemus -kirjassa, josta olen myös tehnyt esseen. Ihminen on ensin, koska ihmisen tarpeita varten palvelukin on olemassa, tai niinhän me markkinoijat haluamme väittää. Eli asiakasymmärrys on kaiken keskiössä. Nykypäivänä yrityksen pitäisi tuntea asiakkaansa, jotta se pystyy luomaan toimivia kilpailuetuja ja voittamaan asiakkaan puolelleen. Asiakasymmärryksen myötä yritys saa keinoja luoda asiakkaalle lisäarvoa, jonka avulla tuotteelle voi esimerkiksi saada paremman katteen. 

K2 Studiossa ihminen tulee myös ensin. Teemme yhteistyötä erään Circwaste -hankkeen kanssa, joka selvittää kyselyllä, millaisista työpajoista kuluttajat ovat kiinnostuneet, ja mitkä elementit voisivat tuoda lisäarvoa palvelulle. Asiakkaat mahdollistavat yrityksen liiketoiminnan, joten heitä on tärkeä kuunnella ja tutkia. Asiakasymmärryksen avulla luodaan myös kohdennettua markkinointia, koska nykyisin markkinoidaan paljon somessa ja lähtökohtiasesti mainokset eivät ole kiva juttu kuluttajalle. Jos mainos on hyvä ja se on kohdennettu oikein, ei se ärsytä mainoksen kuluttajaa, vaan parhaimmassa tapauksessa auttaa kuluttajan oikean, hänelle tarpeellisen palvelun äärelle. 

Purpose eli merkitys on yksi yrityksen menestystekijöistä ja kertoo yrityksen luonteesta. Yleensä menestyneillä yrityksillä on vakuuttava hienosti kiteytetty purpose. Esimerkiksi Coca colan ”To refresh the world” on neljään sanaan kiteytetty purpose, joka kertoo jotain yrityksen olemassaolosta ja saa sen vaikuttamaan jotenkin mahtipontisemmalta. Merkitys kertoo, miten yritys vaikuttaa toiminnallaan yhteiskuntaan ja millaista muutosta se omalla toiminnallaan ajaa. Esimerkiksi K2 Studion purpose liittyy vahvasti tekstiilijätteen vähentämiseen ja ostokäyttäytymisen muutokseen. Kun tämä on kiteytetty seksikkääksi lauseeksi, vahvistuu K2 Studion identiteetti kummasti. Enää emme myykään vain jotain vaatteenkorjaustyöpajoja, vaan myymme yhteiskunnallista muutosta parempaan. Purpose kiteytetään brändityövaiheessa. Tällaiset purpose -driven (en osaa suomentaa) yritykset ovat uskoakseni ne, mitkä tulevaisuudessa menestyvät. Enää ei varmuudella menesty, jos myy vain jotain palvelua tai tuotetta, vaan nyt myydään sitä merkitystä ja sen tuomaa lisäarvoa kuluttajalle ja yhteiskunnalle. 

Platformit saapuivat jäädäkseen. Yrityksen on tärkeää tunnistaa, miltä alustalta mitkäkin kohderyhmät löytyvät ja millaiset sisällöt purevat kehenkin. Itselle tämä tuntuu jotenkin aika helpolta, näin pitkäaikaisena monen eri alustan käyttäjänä, mutta asia ei välttämättä ole niin yksinkertainen. Alustat mahdollistavat paljon uusia asioita, joita ei ennen ollut olemassa. Sisältömarkkinointi on suhteellisen tuore juttu, siitäkin olen kirjoittanu eräässä toisessa esseessäni. Platformit mahdollistavat mainostamisen ja vuorovaikuttamisen vuorokauden ympäri. Nykyään näemme mainoksia omissa puhelimissamme, näin ei vielä ollut minunkaan lapsuudessani. Yrityksen on mahdollista tuoda itseään ja tarinaansa esiin mielenkiintoisena ja vähemmän ”yrityksenä” kuin ennen. Yritykset ja kuluttajat ovat platformien ansiosta nyt lähempänä toisiaan. 

Viimeisenä peenä on passion. Olen jo pitkään uskonut, että jos omaa intohimoa ja innostusta johonkin asiaan on tarpeeksi ja se näkyy, menestys kyllä löytää luokse. Uskon, että intohimoinen ihminen hoitaa saman homman paljon näyttävämmin ja paremmin, kuin ihminen jolta intohimo puuttuu. Sama pätee myös yrityksiin. Jos yrityksellä on näkyvästi selkeä intohimo ja innokkuus toimia valitsemallaan alalla, se vetää puoleensa. Jos itsekin mietin vaikka kahta saman tasoista suutaria, joista toinen on neutraali, ehkä vähän innottoman oloinen ja toisesta suorastaan huokuu intohimo omaan työhönsä, antaisin kenkäni ja rahani todennäköisesti sille innokkaammalle suutarille. Saattaisin jopa maksaa innokkaalle suutarille vähän enemmän, koska asiakaskokemukseni olisi hänen kanssaan varmasti paljon mukavampi ja saattaisin itsekin innostua kengistäni uudella tavalla. 

Uskon, että oma intohimoni vaatteisiin ja kiertotalouteen auttaa K2 Studiota rutkasti markkinoinnissa. Siitä saa vaan jotain lisäpotkua ja vaikuttavuutta. Aion pitää huolen, että intohimomme kiertotalouteen ja vastuulliseen kuluttamiseen tulee nähdyksi projektin markkinointiviestinnässä ja kaikessa mahdollisessa, koska olisi ihan parasta saada se tarttumaan muihin ja tekemään koko kiertotalousteemasta jotenkin hauskemman. 

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti