Markkinoinnin käsikirja yrittäjälle

Kirjoittaja: Sasha Vilenius

9 huhtikuun, 2020

Lähdeteos: Markkinoinnin käsikirja yrittäjälle

Lähdeteoksen kirjoittaja: Juha Wikström

Teoriapisteet: 2

Markkinoinnin käsikirja yrittäjälle on Juha Wikströmin luoma lyhyt mutta kattava paketti markkinoinnin perusteista. Kirjassa ei paneuduta markkinoinnin eri osa-alueisiin sen syvemmin vaan pysytellään perus piirteissä sekä annetaan neuvoja moderniin markkinointiin josta yrittäjä saisi mahdollisimman paljon hyötyä.

Kirjan alussa kerrotaan, ettei voiton tuottaminen voi koskaan olla tarkoitus yrityksen toiminalle vaan seuraus tästä toiminnasta. Tämä ajatus vahvistaa sen miksi haluan toimia yrittäjänä. En ole miettinyt haluavani yrittäjäksi sen takia, että saan tienattua mahdollisimman paljon rahaa vaan halu päästä tekemään jotakin omaa ja muuttaa markkinoita sillä. Se on unelmien toteuttamista, itsensä haastamista ja jatkuvaa kehittymistä.

Markkinoidessa yrityksen tehtävä on luoda asiakkaalle mielikuva tarpeesta jota ei välttämättä alussa asiakkaalla ole. Halutaan tarjota jotain, mitä asiakas ei voisi kuvitella tarvitsevansa. Tuottamalla arvoa voidaan saada ihminen uskomaan että hän tarvitseekin tuotteen. Suomessa jopa kansalliseksi meemiksi yltänyt ilmaisten ämpäreiden jonotus on yksi tällainen keino jossa luodaan ihmiselle tarvetta asialle jota hän ei edes tarvitse, kyseisessä tapauksessa tehostettu lisää tavaran ollessa ilmaista.

Markkinoinnissa juuri sisältö ja sen laatu ovat avainasemassa kun etsitään ratkaisua markkinoinnin toimivuuteen. Siinä onkin se syy miksi panostamme rahallisesti sisällöntuotantoon halutessamme mainostaa tuotetta. Ihmiset kaipaavat visuaalisia asioita elämäänsä ja kun markkinoitu tuote on tuotu esille hyvin, on sen myynti todennäköisesti runsaampaa. Pelkällä visuaalisella ilmeellä pelkästään markkinointi ei toimi, vaan se tarvitsee suunnitelman ja mittarit jotka tukevat markkinoinnin seurausta sekä onnistumista. On hyvä olla lyhyen sekä pitkän aikavälin mittareita. Lyhyillä mittareilla pystymme reagoimaan asioihin nopeammin ja pitemmän ajan mittareilla saamme todellisempaa kuvaa markkinoinnin kokonaisesta toimivuudesta.

Kirjassa paneuduttiin pitkälti myös Wikströmin luomaan asiakasarvokarttaan joka perustuu 12 kysymykseen. En lähde käymään kaikkia kohtia läpi vaan nostan esille kysymykset jotka puhuttelivat minua eniten.

Kenelle markkinoit?  Yrityksesi erityinen arvo asiakkaalle?  Miten yrityksesi voisi muuttaa markkinaa?  Mistä haluat yrityksesi tulevan kuuluisaksi?

Näitä kysymyksiä pohtiessani heräsi kysymys. Kattaako markkinointisuunnitelmamme kaiken tämän? Itse tiimimme markkinointisolun jäsenenä haluan kehittyä markkinoinnin osaajana ja lähteä kehittämään markkinointiamme sekä jakaa tämän kirjan opit solumme jäsenille jotta saamme koottua hyvän markkinointistrategian ja lähteä jalostamaan tiimimme nykyistä markkinointisuunnitelmaa.

You May Also Like…

Sosiaalinen myynti

Valitsin luettavaksi seuraavan kirjan kasvua somessa. Kirjan lukemisen tarkoituksena olisi ymmärtää niin konkreettisen...

0 kommenttia

Lähetä kommentti