Hannu Sokalan ja Juha-Pekka Raesten kirja Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä oli omaa maailmankuvaa avaava. Enpä ollut koskaan aikaisemmin tullut ajatelleeksi, miten paljon vaikutusvaltaa maailman suurimmilla yhtiöillä voikaan olla. En yhtään ihmettelisi, jos joskus tulevaisuudessa maailman järjestyksestä todellisuudessa määräävät suuryhtiöt eivätkä valtiot. Listalle mahtui yrityksiä laidasta laitaan eri toimialoilta. Osa oli itselleni hyvinkin tuttuja yhtiöitä ja osasta en ollut kuullutkaan, vaikka ne voivat hyvinkin olla osa käyttämäni tuotteiden tai palveluiden ketjua tai vaikuttavaa muuten elämääni eri yhteyksien kautta.

Aloin miettimään omia kirjan kautta syntyneitä tulevaisuusskenaarioita. Mitäpä jos vaikka kirjassa luokiteltu 6. vaarallisin yhtiö Deutsche Bank menisikin nurin, jos sitä aletaan vaatia tilille kaikista kyseenalaisista toimistaan? Talousjärjestelmä menisi aivan sekaisin. Tai mitä jos jokin muu suurpankki menisi vaikka konkurssiin ja aiheuttaisi siten valtavan taloudellisen kriisin maailmanlaajuisesti? Tai mitä jos Amazon ostaa kaikki mahdolliset kilpailijansa ja siitä tulisi maailman ainoa verkkokauppajätti? Monopoliasemansa vuoksi se voisi mielivaltaisesti määrätä hinnoista sekä toimituksista ja säännöstellä tuotteiden saatavuutta joka puolella maailmaa. Tai mitä jos Google alkaa käyttää valvontakapitalismia yhteiskuntaa vastaan ja ohjaamaan jokaisen yksilön toimintaa esimerkiksi kiristyksen kautta tai vuotamalla ihmisten tietoja erilaisille toimijoille?

Google oli ränkätty listan kärkeen vaarallisimmaksi yhtiöksi maailmassa. Top 10 mahtui myös esimerkiksi Facebook. Molemmat yhtiöt ovat läsnä omassa elämässäni joka päivä. Olen hieman vastahakoinen antamaan tietojeni käyttöoikeuksia eri sovelluksille. Tänä päivänä jokainen sovellus vain tuntuu vaativan sitä. On pakko antaa omien tietojen käyttöoikeus yritykselle, jos sosiaalisen median sovelluksia ja alustoja haluaa käyttää. Ja käyttö tuntuu välttämättömältä tässä maailmassa. Jos haluaa pysyä menossa mukana ja olla kartalla sekä esimerkiksi tehdä markkinointia, mitä ainakin akatemialla on oletus tehdä, somen käyttö on ”pakollista”. Siellä kaikki ihmiset ovat. Minulla ole todellisuudessa mitään hajua siitä, mihin kaikkialle tietoni päätyvät, kuka niitä käyttää ja miten paljon minusta on tietoa ulkopuolisten käsissä. Harvoin tulee luettua käyttöehtojen pikkupränttejä, tai oikeastaan edes käyttöehtojakaan aina välillä. Mitä se muuttaisi tilannetta, jos niiden hyväksyminen on silti edellytys sovelluksen käytölle? Herää paljon ristiriitaisia tunteita. Netflixin Valvontakapitalismin vaarat -dokumenttielokuva avasi aikoinaan silmiäni. ”Jos et maksa jostakin tai jonkin käytöstä, olet silloin itse se tuote, jota myydään”. Se jäi mieleen. En maksa Instagramin tai Whatsappin käytöstä ja käytän kumpaakin kuitenkin päivittäin. Todennäköisesti kaikki digitaalinen jälki, mikä minusta on näidenkin sovellusten kautta tallentunut, on jossakin Facebookin arkistoissa. Mietin jonkin verran sitä, mikä olisi pahin asia, mitä minun tietojeni ja viestieni ulos vuotamisesta voisi seurata. Sillä voisi saada hyvääkin vahinkoa aikaan yksilölle, mutta sitten taas, miksi kukaan olisi kiinnostunut minun tiedoistani sen enempää, kuin markkinoinnin hyödyntämiseen tai algoritmin kehittämiseen liittyen? En ole millään tavalla merkittävä henkilö, joten en usko, että ketään kiinnostaa. Jos minun tietoni päätyvät vääriin käsiin, se on sitten tosi huono tuuri. Ristiriitaista on, miten paljon tietoa itsestä pitäisi jakaa tai olla jakamatta samalla kun kaikki tapahtuu verkossa ja tietojen jakaminen on edellytys.

Kirjasta löytyi muutamakin yritys, joiden en odottanut olevan listalla, mutta jotka toisaalta myös ymmärrän listalla. Disney on yksi esimerkki. Päällepäinhän Disney vaikuttaa hyvinkin vaarattomalta. Se tuottaa tarinoita ja viihdettä ja luo mahdollisuuksia päästä toisiin maailmoihin sekä antaa mielikuvitukselle tilaa. Mitä haittaa tästä on? Tarinoiden kautta Disney kuitenkin vaikuttaa ihmisten arvoihin, asenteisiin ja maailmankuvaan. Lapset oppivat mikä on hyvää tai pahaa, miten jokin toimii, se luo mielikuvia ja stereotypioita, jotka ohjaavat ihmisen ja varsinkin lapsen ajattelua. Tarinoiden kautta Disney voi ottaa kantaa erilaisiin yhteiskunnallisiin normeihin ja käsityksiin ja joko vahvistaa tai muokata niitä. Se voi pitkällä aikavälillä olla vaikuttava tekijä maailmankuvamme luonnissa ja asenteissamme ja ohjata asenteiden kautta yhteisön toimintaa. Ajatukset on helppo juurruttaa pieneen mieleen epäsuorasti tarinoiden kautta. Ne opettavat, mutta miten puolueetonta opit ja näkökulmat Disneynkin elokuvissa ja sarjoissa ovat? Mihin suuntaan ne ihmismieltä ohjaavat? En tiedä ajattelenko liian ufosti näitä kysymyksiä miettiessäni.

Ehkä kuumottavinta suurien yritysten toiminnassa on niiden jatkuva kasvun halu. Millään muulla, kuin rahalla ei ole merkitystä. Ihmiset, eläimet ja planeetta kärsivät siinä sivussa, mutta se ei haittaa. Mietin, mitä sillä kaikella ylimääräisellä rahalla tehdään. Mihin se uppoaa? Miksi osaa siitä ei voida käyttää tuotannon inhimillistämiseen ja ympäristön hyvinvointiin? On surullista, miten paljon porsaanreikiä ja eroja lainsäädännöistä löytyy, joita yhtiöt hyödyntävät omaa etuaan ajaen. Pelottavaa on myös kaikki verkossa tapahtuva toiminta ja kuinka perässä lainsäädäntö tulee virtuaalisen alustan toimissa. Miten yhtiöiden toimintaa ja kilpailua pystytään säätelemään ja valvomaan jos siihen ei vieläkään ole syntynyt säädöksiä tai kunnollista valvontaa? Kyllähän internet ja some ovat olleet pystyssä jo jonkin tovin.

Osa meidänkin tiimistä oli lukenut tai kuunnellut tämän kirjan ja ymmärsin, että se herätti jonkin verran pelkoa ja ahdistusta tulevaisuudesta ja suuryritysten merkityksestä. Tottakai minuakin vähän kuumottelee, kuka määrää maailman järjestyksen tulevaisuudessa ja mitä kaikkea voi tapahtua näiden yritysten kasvaessa entisestään tai niiden päätöksistään. Samalla koitan muistaa sen, että myös siellä on ihmiset kaiken takana. Samanlainen kuin minä tai kuka tahansa meidän tiimistämme. He ovat onnistuneet löytämään markkinaraon ja kasvattamaan visionsa suuryhtiöksi. Jos he ovat siinä onnistuneet, miksi emme mekään voisi siinä onnistua? Tai miksi emme voisi ainakin yrittää? En haluaisi ajatella, että kaikkien muiden pitäisi alentua näiden yritysten pillin tahtiin. Miksei näitä yrityksiä voisi lähteä haastamaan? Näkisin, että monenkin kirjassa esitettyjen yritysten tarinaan ja taustoihin perehtyminen voisi vaikuttaa positiivisesti akatemian rohkeisiin kokeiluihin ja draiviin tehdä projekteja. Ajatella isommin. Aina on hyödyllistä etsiä tietoa ja poimia sieltä itseä kiinnostavia tai kehittäviä pointteja, joita hyödyntää käytäntöön omassa tekemisessä. Jokaisesta yritystarinasta löytyy oppeja ja koppeja. Ei pyörää kannata keksiä uudelleen (Tiimiakatemian johtavista ajatuksistakin löytyvä väite), samoja tappoja voi hyödyntää eri konteksteissa. Yrityksillä löytyy varmasti jokin yhteinen tekijä, joka on tehnyt niistä niin suuria. Miksi emme voisi mahdollisuuksien mukaan käyttää samaa tekijää itse? Muiden yritysten tapojen ja toimintojen ymmärtäminen kasvattaa myös meidän tietopääomaamme. Voisiko esimerkiksi yritystarina-treenit olla paikallaan, jossa jokainen tutustuisi jonkin yrityksen tarinaan ja poimisi sieltä myös meidän toimintaamme sopivat opit? Oma tiedonjanoni vain kasvaa ja haluaisin ymmärtää paljonkin enemmän yhteiskunnasta, sen toiminnasta ja järjestyksestä. Tiedon lisääntyessä voi itse alkaa vaikuttaa asioihin. Akatemialtakin voisi kasvaa jotain todella suurta, jos tähdet, tekeminen ja mindset ovat oikeassa asennossa.

Amazonin perustamistarina oli mielenkiintoinen. Bezosen ajatus: ”Paras tapa oli kuvitella elämäni siihen saakka, kunnes täytän 80 vuotta ja sitten valita se elämänpolku, jonka avulla voin minimoida omat harmistukseni siitä, että jotain jäi tekemättä tai että jotain muuta tuli tehtyä” voisi toimia ihan jokaiselle. Varsinkin akatemialla. Vaikka Amazon olisi epäonnistunut, Bezos olisi silti ollut 80 vuotiaana ylpeä siitä, että oli perustanut yrityksen. Rohkeita kokeiluja. Ei tekisi pahaa kenellekään kuvitella elämäänsä eläkepäiville saakka ja vaikka miettiä asioita, joita katuu kaikista eniten. Ennakoimalla ja skenaarioajattelun avulla voi juuri minimoida omat harmistukset, kuten Bezos ajatteli. Jos jo nyt voit nähdä katuvasi vanhana esimerkiksi sitä, että teit liikaa töitä, muuta se. Omalla kohdallani varsinkin hyvin todennäköinen tilanne. Pidä se ajatus mielessä ja muuta se. Tai jos luulet vanhana katuvasi sitä, että et yrittänyt jotakin, ota askel ja yritä. Kaikkeen ei tietenkään voi vaikuttaa. Oma menestyksesi tai onnellisuutesi ei välttämättä ole yksin omissa käsissäsi. Itse voi kuitenkin edesauttaa ja tehdä voitavansa sen eteen, että olisi tyytyväinen elämäänsä.

Akatemia on paikka, jossa meille on luotu puitteet yrittää ja olla rohkea. Ympärillä on oma tiimi ja koko Tiimiakatemian yhteisö sekä omat verkostosi tukemassa mahdollisuuksia jokaiselle. Itse pitää kuitenkin olla rohkea ja tehdä kokeiluja. Yrittänyttä ei laiteta. Kuka tietää, vaikka jokin isokin liikeidea jää toteutumatta, jos ei ole rohkeutta kokeilla. Ei tarvitsisi jättää ”mitä jos” -ajatuksia leijumaan, jos lähtee mukaan. Olen siksi ylpeä meidän tiimiläisistä, jotka lähtivät Happy Second -projektiin mukaan. Valtava projekti ja isot riskit eikä kellään aikaisempaa kokemusta kivijalkamyymälän pyörittämisestä varsinkaan sellaisen tiimin kanssa, josta ei tunne kaikkia hyvin. Valtavan rohkeita valintoja. Aika näyttää, miten projektille käy. Olen ymmärtänyt, ettei projekti ole ollut suurimmalle osalle ihan sellaista, mitä he alkuun kuvittelivat eikä osattu myöskään kuvitella, kuinka paljon se oikeasti työllistääkään. Luulen, että se olisi silti jäänyt kaivamaan heitä kaikkia, jos he eivät olisi lähteneet siihen mukaan ja katsoneet mitä tapahtuu. Nyt ei tarvitse miettiä ”mitä jos”. Haluaisin kannustaa itseäni ja muitakin tekemään samanlaisia rohkeita valintoja ja poistumaan omalta tutulta ja turvalliselta mukavuusalueelta. Oma lemppari quoteni: ”Never try, never know”.

Iida Riipinen

Projektitoimisto Heiga osk

Koti