LYS studios – tuotteistuksen kautta erottuvaksi

Kirjoittaja: Linda Isosomppi

21 marraskuun, 2022

Lähdeteos: Tuotteistus

Lähdeteoksen kirjoittaja: Jari Parantainen

Teoriapisteet: 2

Valitsin kirjaksi Jari Parantaisen Tuotteistus. Olemme nyt siinä vaiheessa LYS studios:in kehitystä, että seuraavana vaiheena on tuotteistuksen hiominen, joten kirjavalintana tämä oli täydellinen tähän hetkeen.  

LYS studios: in tuotteistuksen alkuvaihe 

Lähdimme rakentamaan ilman sen syvällisempää pohdintaa LYS studios:in palveluita. Istuimme alas ja pohdimme, mitä osaamme ja mitä haluamme tarjota. Tästä syntyi kolme erilaista tuotepakettia, sekä koulutus. Olimme yllättyneitä siitä, mitä silloisella tietotaidollamme saimme aikaan ja miten helposti palvelut syntyivät. Vaikka molempien kokemus tuotteistamisesta olikin vähäistä, pystyimme lähestymään LYS studios: in palveluita kuitenkin sellaisesta näkökulmasta, että saimme mustaa valkoiselle.  

Ennen kirjan lukua, emme ehkä lähestyneet palveluiden luomista riittävän syvällisesti. Emme kysyneet itseltämme missään kohtaan “mitä asiakkaiden tarpeita me ratkaisemme?”. Pohdimme vain sitä, mitä me haluamme tehdä, missä me olemme hyviä ja millaisia kilpailijoita alallamme on. Huomaatteko toistuvan kaavan? Keskityimme tuotteistuksen alkuvaiheessa oikeastaan vain itseemme ja siihen, mitä me haluamme ja missä me olemme hyviä. Emme missään kohtaa pysähtynyt sen syvällisemmin tarkastelemaan tuotteistusta asiakkaan näkökulmasta.  

LYS studios nyt 

Vasta kirjan luettua ymmärsin, miten alkutekijöissä olemma LYS studios:in tuotteistuksen kanssa. Kirjassa suositellaan rakentamaan palveluista formaatteja. Formaatin luominen tuo palvelulle rakennetta. Tästä inspiroituneena lähdimme luomaan LYS studios:ille myyntiesitystä, minkä voimme aina esitellä potentiaalisille asiakkaille. Esityksestä asiakkaat näkevät konkreettisesti, mistä he ovat maksamassa. Loimme esitykseen seitsemän erilaista sivua: palvelut, palvelun hyödyt, ratkaisut, hinnat, mistä hinnat koostuvat, sekä referenssit.  

Jos vähän otetaan takapakkia, niin voisin kertoa hieman, mikä on LYS studios. LYS studios on visuaalisen markkinoinnin toimisto, missä työmme painottuu pääsääntöisesti brändityöhön, sisällöntuotantoon, sekä sosiaalisen median koulutukseen. Tulevaisuudessa tulemme toimimaan laajemmin markkinoinnin parissa, mutta koimme, että näin alkuun on hyvä lähteä rakentamaan LYS studios:ia pienemmällä määrällä palveluita – unohtamatta sitä, ettei tietotaitomme riitä vielä kaikkeen, mitä haluaisimme tehdä. 

Meillä on kolme erilaista sisältöpakettia – Intohimolla aloittaen, Intohimolla edeten ja Intohimolla enemmän. Kuten nimistä voi päätellä, paketit ovat eri laajuisia ja myös hinta näillä paketeilla nousee paketin sisällön myötä. Ensimmäisessä paketissa pyrimme aloittamaan asiakkaan kanssa ruohonjuuritasolta ja antaa työkaluja parempaan sosiaalisen median markkinointiin – pyrkien kuitenkin lisämyyntiin, mikä meillä tarkoittaisi, joko yksittäisiä lisäpalveluita tai koulutusta. Toinen ja kolmas paketti ovat kattavampia, missä tarkoituksena on syventyä enemmän yrityksen brändiin yhdessä asiakkaan kanssa ja rakentaa tätä kautta pohja sosiaalisen median markkinointiin, sekä analysoida tuotetun sisällön toimivuutta. Pakettien lisäksi loimme Intohimolla somessa –koulutuksen. Koulutus toimii erillisenä palveluna, mutta myös hyvänä lisämyynnin välineenä. Kun itse sisältöpaketeissa teemme brändityötä, luomme julkaisukalentereita ja näytämme esimerkkejä yritykselle sopivista julkaisuista, koulutuksessa syvennymme sosiaalisen median kanaviin, algoritmeihin, kohderyhmiin, sekä siihen, miten luoda brändiuskollista  sisältöä.  

Miten voimme erottua kilpailijoista? 

Tiedämme, että ala, jolle olemme lähdössä on etenkin tällä hetkellä hyvin kilpailtu. Kysymys kuuluukin, miten voimme erottua kilpailjoista? Erottuvuutta kilpailjoihin voi luoda visuaalisilla ilmeillä, mielikuvilla, sekä palveluilla. Mitä sellaista voimme tajota, mitä kilpailjat ei? Tavitseeko samaa palvelua tajoavien yritysten kanssa kilpailla, vai voisiko heitä ajatella enemmän kollegoina? Näen tämän kilpailijatilanteen niin, että se, miten pystymme itse erottumaan samantyylisistä palveluntarjoajista on se, että keskitymme vain omaan tekemiseen. Luomme meidän näköisen paketin, kuten olemme tähänkin asti tehneet. Keskitymme siihen, mitä hyötyä luomistamme palveluista on asiakkaille. Unohtamatta sitä, että hyödyt, mitä annamme, ovat laadukkaasti tuotettuja.  

Mitä asiakkaiden tarpeita palvelumme ratkaisevat? 

Jokaisen yrityksen tulee tänä päivänä hallita sosiaalisen median markkinointi. Palveluidemme kautta pystymme antamaan todellisen käsityksen siitä, mitä hyötyä sosiaalisesta mediasta todella on ja miksi yrityksen tulisi olla näkyvä siellä. Haluamme antaa asiakkaillemme työkalut saada yrityksensä koko potentiaali irti. Sisältöpaketeillamme mahdollistamme syvemmän ymmärryksen yrityksen brändistä ja siitä millaista kohderyhmää yritys pyrkii tavoittamaan, sekä työkalut siihen. Koulutus luo oppia tekemisen kautta ja antaa vielä laajemman ja syvällisemmän käsityksen sosiaalisen median markkinoinnista.  

Miksi asiakas valitsisi meidän palvelut? 

LYS studios:in arvot ovat: laadukas, moderni ja asiakaslähtöinen. Tulemme aina työskentelemään arvojemme mukaisesti ja siksi tiedämme, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme vain laadukkaita palveluita. Samaan aikaan pyrimme siihen, että asiakas saa parhaan mahdollisen hyödyn sisältöpaketeistamme, sekä koulutuksesta. Laadukkaiden palveluiden lisäksi haluamme aina tutustua asiakkaaseen ja asiakkaan yritykseen. Uskomme, että asiakaslähtöinen lähestyminen ja syvempi tutustuminen luo luotettavuutta meidän ja asiakkaan välille.  

Pohdintaa 

Vaikka LYS studios on vielä alkutekijöissä ja työtä palveluiden kehittämisessä riittää, uskon meidän pystyvän jo näillä palveluilla aloittamaan myynnin. Pelkästään jo tuotteistuksesta kirjan lukeminen ja LYS studios: in reflektointi vei meitä jo paljon eteenpäin. Pystyimme näiden kautta keskittymään siihen, mitä ratkaisuja annamme asiakkaille, millaista hyötyä palveluistamme todella ja miksi asiakas päätyisi valitsemaan meidän palvelut.  

Meillä on brändi, sekä palvelut luotuna, minkä takana pystymme seisoa – vain myynti on enää aloitettava. Odotan innolla, millaiseksi LYS studios tulee vielä ajan myötä kehittymään, mutta nyt fokus on tässä hetkessä ja siinä, että saamme startattua ja näemme konkreettisesti, mihin luomamme palvelut pystyvät! 

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti