Viattoman haurasta

Olen usein miettinyt puhdasta luottamusta viattoman lapsen kautta. Lapselle luottamus on lähtökohtana kaikelle uudelle tiedolle, jotka hän saa omilla aisteillaan todistettua. Kun joku sanoo hänelle jotain, hän ensisijaisesti uskoo kuuloaistinsa kautta vastaanottamaansa tietoa. Tuo pieni viaton ihminen ei edes tiedä, että asia voisi olla toisin, kuin hän sen äskettäin kuuli. Mistä hän voisi sen tietää, kun ainoa totuus on se mitä hänelle on juuri kerrottu ja vaihtoehtoista ajatusta ei ole tarjottu? Hänellä ei ole aiempaa kokemusta vastaavasta asiasta, johon hän voisi uutta tietoa verrata. Kaikki on niin uutta ja ihmeellistä, ettei pieni lapsi voi muuta kuin luottaa siihen tietoon, mitä hän maailmasta ensimmäisenä oppii.

Kyky kyseenalaistaa toisen ihmisen kertomaa kasvaa ensimmäisten vastoinkäymisten myötä. Yhtäkkiä lapsi onkin oppinut siihen, että on vaihtoehto, että kaikilla ei olekaan yhteistä totuutta maailmasta. Luottamus muuttuu. Sitä varten tullaan tarvitsemaan yhä enemmän todisteita, sillä hyvä ja paha taistelevat rinnakkain.  

Pumpuli ei ole yhtään sen pehmeämpi kuin hylätyksi tuleminen

Kokemus luottamuksesta voi lähteä rakentumaan monella tapaa väärään suuntaan lapsen kasvaessa. Sitä on melkein mahdoton varjella, sillä jokainen lapsi tulee kokemaan elämässään hyvin yksilöllisiä tilanteita, jotka tulevat vaikuttamaan siihen, miten lapsi oppii katsomaan maailmaa. On vanhempia, jotka tekevät kaikkensa suojellakseen lastaan pahalta maailmalta. He yrittävät löytää ja tarjota kaikki hyvät esimerkit lapselle, jotta hänen kaunis maailmankuvansa ei särkyisi. He kasvattavat lastansa pumpulissa uskoen, että se on paras tapa taata omalle lapselleen hyvä ja terve elämä.

Mutta mitä sitten kun tämä lapsi oppiikin luottamaan sinisilmäisesti kaikkeen, koska ainut mitä hän tietää on, että toisiin ihmisiin on aina voinut luottaa? Hän ei ole koskaan oppinut kyseenalaistamaan kenenkään sanoja, koska hän ei ole koskaan kokenut niitä tarvittavia vastoinkäymisiä, joista hän olisi sen voinut oppia. Tämä ympyrä sulkeutuu sitä kohti, että vanhemmat ovat aiheuttaneet juuri sen, jota he yrittivät kaikin keinoin välttää: – lapsi tulee olemaan suuressa vaarassa, koska ei osaa kyseenalaistaa kenenkään pahoja aikeita.

Toinen reitti väärään suuntaan onkin edellisen kääntöpuoli. Epäluottamuksen ilmapiiri opettaa lapselle jo varhain, ettei lähtökohtaisesti mihinkään tai keneenkään voi luottaa. Lapsi, joka tulee jo varhain hylätyksi, oppii ensimmäisen sen, että lähtökohtaisesti kaikki uudet tuttavuudet tulisivat hylkäämään hänet lopulta. Hänellä ei ole verrattain sitä hyvää kokemusta, jossa häntä ei olisi hylätty. Toisin sanoen, luottamus on jo valmiiksi olematon, jolloin sitä on vaikea uskaltaa etsiä uuden ihmisen kanssa.

Vaikka itsekin usein kaipaan takaisin omaan onnellisen lapsuuteni kuplaan, arvostan näin jälkeenpäin niitä kokemuksia, joissa se kupla on saanut poksahdella ja olen päässyt käsiksi ulkopuolisen maailmaan synkempiinkin puoliin. Olen saanut tarpeeksi vertailukohteina, joita tasapainottelemalla olen oppinut löytämään minulle sopivampia totuuksia siitä, miten elää omassa hyvässä maailmassani.

Toisinaan surkuttelen vastenmielisiä ja epäinhimillisiä kohtaloita, joita tulee lehdissä vastaan oman hyvän kuplani ulkopuolelta. Pyörittelen niitä päässäni toivoen, etten olisi niistä kuullutkaan. Mutta juuri nämä asiat, joita en voi ollenkaan ymmärtää kasvattavat ymmärrystäni ja lisäävät luottamustani omassa hyvässä kuplassani. Ne myös lisäävät arvokasta taitoa kyseenalaistaa uusia luottamuksen kohteitani, ennen kuin päästän ne harkitsemattomasti tuhoamaan luottamuksellista onnellisuuden kuplaani.

Terve luottamus ja onnellinen päänsisäinen maailma syntyy siis tasapainolla. Se vaatii valtavan avointa tiedonjakoa, sillä isoa määrää tietoa on helpompi vertailla keskenään. Mitä enemmän todisteita löytyy hyvistä aikeista, sitä helpompi on luottaa, ettei pienet pahanenteet iske kestävää hyvää kuplaa kokonaan rikki. Mutta hyviä asioita tarvitseekin useamman yhtä huonoa kohtaan, kuten palautteen antotilanteissakin usein ohjeistetaan. Jos laitetaan esimerkiksi rinnakkain kaksi elämän suurinta pistettä, siihen syntyminen ja sen päättyminen kuolemaan, niin kuoleman jälkeistä jatkumoa on paljon vaikeampi nähdä. Vaikka samalla viikolla olisi yhdet hautajaiset ja viisi läheisen syntymää, kuoleman jälkeinen loputon suru saattaa silti musertaa luottamuksen elämän jatkumoon. Sitä voi tuntua mahdottomalta saada enää takaisin, ellei elämä anna lisää syitä luottaa siihen.

”Luottamus on pään ja sydämen sopusoinnun lapsi”

(M. Pentikäinen)

Luottamuksen rakentaminen ja ylläpitäminen on myös paljon omista päätöksistä kiinni, sillä tunteiden lisäksi myös järjellä on mahdollista ohjata sitä. Järjen ja tunteiden tasapainosta puhutaan tunneälykkyytenä. Pidän sitä hyvänä merkkinä, että tavallisten luottamuskeskustelujen lisäksi olemme Kauka:n kanssa osanneet yhdistää tunneälystä keskustelemisen meidän viimeaikaisiin treeneihimme, joissa rakennamme nimenomaan sisäistä luottamusta.

Stephen Covey jakaa luottamuksen sisäiseen ja ulkoiseen luottamukseen, joihin hän on jakanut viisi eritasoista luottamuksen kehää: Sisäiseen luottamukseen kuuluu hänen mukaansa itseluottamus, suhdeluottamus ja organisaatioluottamus, joiden luottamus suuntautuu siis yksiselitteisesti itseen, meihin ja omaan toimintayhteisöön. Ulkoista luottamusta ovat markkina– ja yhteiskuntaluottamus.

Itseluottamus on luonnollisesti kaikkien ulkoisempien kehien luottamuksen perusta. Kuten sanotaan, et voi oppia rakastamaankaan ketään toista ennen, kun osaa rakastaa itseään ja antamaan omille virheilleenkin anteeksi. Yhtä lailla itseluottamus on sitä, että luottaa omiin vahvuuksiinsa niin paljon, että voi luottaa itseensä omille heikkouksistaan huolimatta. Kun luottamus itseensä on kunnossa, toisenkin vahvuuksiin luottaminen on helpompaa, pelkäämättä heikkouksien luomaa epävarmuutta.

Itseluottavaisen mielen on helpompi pitää silmät auki ulospäin ja tarkastella niitä todisteita ympäristöstään, joiden pohjalle luottamus toiseen ja toisiin syntyy. Ihmistenvälinen luottamus tarvitsee jopa enemmän panostusta avoimuuteen tiedonjaossa, mitä kauemmas kehällä mennään. Kun perusteita luottamukselle tarvitaan enemmän, ei riitä, että se kaikki tieto on positiivista. Kuten moneen kertaan aiemmin annoin tulla ilmi, vahvistuva luottamus rakentuu tietynlaisella tasapainolla ja hyvän ja pahan vertailun tuloksena.

Tämä kehäteoria havainnollistaa hyvin sitä, ettei luottamusta voi jakaa kärkkäästi joko tai, vaan siinä voi seikkailla useammalla eri tasolla. Kuten itse puhuin luottamuksen kuplasta, niin sitä voi lähteä lähestymään hyvinkin kaukaa. Mitä lähemmäksi kuplaa uskaltaa päästää, sitä korkeammalle tasolle luottamus on ehtinyt rakentua. Jo itsessään sanapari luottamuksen rakentaminen kertoo vaiheittaisesta työstä täydellisen luottamuksen saavuttamiseksi. Luottamus ei synny eikä rikkoudu itsestään, kuten lapsiesimerkin kautta voi ymmärtää. Se vaatii aina tekoja ja todisteita, joista tulee kokemuksellisia jatkuvan luottamuksen rakennuspalikoita.