Yrittäjätarinoita tähän väliin. Minun intoni yrittäjäksi ryhtymiseen (tai no jatkamiseen) on viime aikoina itseni yllättäen kasvanut ja siksi halusinkin uppoutua hetkeksi muiden yrittäjien tarinoihin Karo Hämäläisen ja Mika Mäkeläisen teoksella Taivas+Helvetti. Toistaiseksi näin selkeitä ajatuksia minulla ei ole ollut yrittäjyydestä, vaikka yrittäjähenkisyyttä minusta on aina löytynytkin, sekä itseni että läheisteni mielestä. En ole aikaisemmin tuntenut löytäneeni omaa juttua, enkä ole varma siitä tietysti vieläkään, mutta pitkästä aikaa huomaan haaveilevani jostain työstä ja sattumalta sitä voisi tehdä parhaiten yrittäjänä, joka mahdollistaisi minulle myös muiden vaihtelevien projektien toteuttamisen. Edellisessä reflektiossani avasin haavettani synnytysasiantuntijana enemmän.

Tiimiakatemia on saanut minut hurahtamaan projektiluontoiseen tekemiseen. Parasta siinä on tekemisen monipuolisuus. Jokainen haaste on erilainen, välillä voit käyttää valmiita taitojasi ja saamiasi oppeja, kun taas toisinaan kohtaatkin jotain aivan uutta mistä ei ole mitään hajua. Pystyn näkemään itseni tulevaisuudessa sarjayrittäjänä, tekemässä sen hetken kiinnostavaa juttua ja toisessa hetkessä toista, kuitenkin saattamalla jokaisen projektin huolella loppuun. Synnytysvalokuvaus, -valmennus, ja doulapalvelut toimivat kaikki hyvin projektiluonteisesti. Jokainen asiakas on yhdenlainen projekti, johon voi antaa kaikkensa siinä hetkessä. Edellisestä asiakasprojektista tarttuu epäilemättä superpaljon oppeja seuraavaan, mutta kuitenkin jokainen projekti on uusi ja omansa. Ja se, jos joku inspiroi! Näiden pyörittelemieni palveluiden välillä panostukseni mitä luultavammin vaihtelisi, välillä toteuttaisin itseäni synnytysvalokuvaajana ja haluaisin kehittyä siinä ja toisessa hetkessä jättäisin valokuvauksen kokonaan ja keskittyisinkin doulaamiseen. Lisäksi tulen aivan varmasti keksimään elämäni aikana muitakin projekteja myös synnytysaiheen ulkopuolelta, joihin hypätä. Parasta on se, että tiedän panostuksen kohteen vaihtelemisen olevan mahdollista. Havaitsen lisääntynyttä rohkeutta ajatuksissani.

Yrittäjyyden tuoma vastuu ja vapaus, tuo klassinen parivaljakko, jonka monet yrittäjät mainitsevat puhuessaan yrittäjyyden parhaista puolista ja syistä ryhtyä yrittäjäksi, kiehtoo myös minua. Vastuuta olen aina haalinut itselleni hyvin luontaisesti ja siitä pidän. Se tuo sopivaa painetta tekemiseen, toki liika on liikaa. Vapautta mielestäni on hyödyntää omaa potentiaalia haluamallaan tavalla, toteuttaa itseään ja olla tunkeutumatta muiden raameihin. Sopivaa haastetta vapaus tuo myös siinä mielessä, että olen aina ollut todella tarkka, että teen asiat oikein ja varmistelen tekemistäni todella paljon muilta, keiden ajattelen tietävän paremmin kuin minä itse. Omiin kykyihin luottaminen on vaan helvetin tärkeää, jos haluaa menestyä osaamisellaan.

Useilla kirjan yritystarinoiden yrittäjillä on ollut burn out. ”Fiilisnarkkari” Ida Hakola jäi vahvasti mieleeni tarinallaan. Ennen loppuun palamista hän oli aikaansaava, intohimoinen innostuja, jonka oli vaikea pysyä paikallaan. Hänellä oli meneillään samanaikaisesti monia projekteja, opiskelut, aikaa vievä harrastus ja aktiivinen sosiaalinen elämä. Burn outia hän jälkikäteen kutsui pelastukseksi, vaikka se olikin siinä hetkessä pahinta mitä voi käydä ja tuntea. Se auttoi häntä tajuamaan, että ”elämän pitää olla kivaa ja siitä tulee nauttia – kiireisenäkin.” Yrittäjyys tarkoitti minulle ennen sitä, mitä ihmisten puheissa kuuluu (valitettavan paljon edelleen): ”Yrittäjällä ei ole vapaapäiviä” ja sarkastiseen sävyyn omasta jaksamisesta puhumista. Haluan olla osakseni mukana muuttamassa tätä asennoitumista, sillä ei sen niin tarvitse olla. Haluan tehdä intohimoisesti työtä ja luoda uraa, mutta omalle hyvinvoinnille ja muille elämän osa-alueille on jätettävä tilaa. Yrittäjänä olet itse vastuussa siitä ja se onkin mielestäni yksi tärkeimmistä vastuualueista. Jos hommia pitää tehdä niin paljon, että muulle ei jää aikaa, saati jaksamista, täytyy ideassa tai strategiassa olla jotain vialla. Perfektionistiluonteeni ei tule päästämään minua helpolla, mutta luettuani niin monta varoittavaa yrittäjätarinaa, on minun ennaltaehkäistävä loppuun palaminen lähtemällä liikkeelle oikeista lähtökohdista.

Kirja herätteli ajattelemaan riskiä, jonka yrittäjänä joutuu ottamaan. Entä, jos en saakaan tehtyä edes leipää pöytään ja reippaasti omaisuutta on jo laitettu kiinni yritykseen. Susanna Rantanen puhuu tarinassaan itsekkäästä unelmasta, jollaisena hän yrittäjyyden toisinaan koki, etenkin konkurssin partaalla. Rantasen sanoin hänen miehensä teki töitä, ja hän toteutti itseään. Ajatuksena konkurssi tietysti pelottaa, mutta tajusin, että se täytyy ottaa yhteisenä tietoisena riskinä perheen kanssa, oli kyse sitten minkä kokoisesta yrityksestä tahansa. Avopuolisoni tulee todennäköisesti ainakin muutamien seuraavien vuosien ajan työskentelemään palkkatyössä ja sen jälkeen mahdollisesti jatkajana isänsä yrityksessä. Ehkä se alitajuntaisesti luo myös minulle taloudellista turvaa ajatella yrittäjyyttä, vaikka lähtökohtaisesti en halua elää missään vaiheessa toisen siivellä vaan osoittaa itselleni, että voin kaupallistaa oman osaamiseni ja asiantuntemuksen. Vähän väliä kirjan yrittäjätarinoissa nousi aiheeksi pelkojen kohtaaminen. Sitähän se yrittäminen on, riskien laskemista ja niiden ottamista siitä huolimatta. Kunhan luottoa itseensä löytyy.