Löydy – Brändää itsesi verkossa

Kirjoittaja: Pyry Karjalainen

9 huhtikuun, 2020

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Tiedostin teokseen tarttuessani, että kymmenen vuotta vanhan, verkkoon liittyvän kirjan lukeminen voisi olla potentiaalisesti jopa ajanhukkaa. Kirja kuitenkin yllätti minut aikaa kestäneellä ottellaan. Koen kuitenkin, että henkilöbrändäys verkossa on kokenut valtavan muutoksen kymmenessä vuodessa ja se on asettunut monesta kulmasta siihen pisteeseen, että kirjan informaatio oli osin irrelevanttia tai itsestäänselvää. Erityisesti minua miellytti teoksen poikkitieteellinen ote, joka yhdisteli ja lisäsi oivallisen sopivia teorioita jo valmiiksi tuttuihin aiheisiin, ja täten piti asiantuntevammankin lukijan kiinnostuneena. Tämä ei yllättänyt sillä verkkoviestinnän asiantuntijan lisäksi kirjaa on ollut tekemässä myös neurotieteilijä. Teos käsittelee mm. motiiveja, tulkintaa ja psykologiaa verkkopresenssin takana. Aallon ja Uusisaaren tapa erottaa vertaisarvioidut tutkimukset ja mielipiteelliset näkökulmat antaa kirjalle aidon akateemista arvoa. Tässä kirjaesseessä reflektoin havainnollistaen oppimaani peilaten henkilöbrändiäni muutamaan olennaiseen ja erinomaiseen kaavioon, jotka teoksen julkaisuajasta huolimatta sopivat erinomaisesti vielä 2020-luvullekkin sovellettaviksi havainnollistajiksi.

Etsiessä nimeäni hakukoneesta, käy nopeasti ilmi että verkkoon muodostunut henkilöbrändini on hyvin epätyypillinen, erikoinen ja osittain verhoiltu runsaalla mystiikalla, sekä muutamilla asiavirheillä höystettynä. Tämä ilmenee etenkin wikipedia-artikkeliani lukiessa. Yksityinen ja ammatillinen, sekä entinen ja nykyinen sekoittuvat ja harmaata aluetta riittää. Tämä oli yksi syy, miksi vastasin varovaisen myöntävästi, kun Iltalehden journalisti otti viime vuonna minuun yhteyttä. Halusin antaa selkeyttä usein kysyttyihin kysymyksiin nykyisestä ja entisestä elämästäni, sekä tarjota myös kiinnostuneelle surffajalle harmoniaa itsestäni nousevien kysymysmerkkien kaaokseen. Haastattelun konkretisoituessa tänä keväänä, syntyi ensimmäinen hakutulos joka ponnahtaa algoritmien toimesta etsiessä nimeäni. ”Mihin katosi lapsiräppäri Puhuva Kone? Pyry Karjalainen, 21, on tuore isä – tältä hän näyttää nyt”. Minulle itselleni on kuitenkin vielä sekavahkoa se, miten hahmottaisin digitaalisen jalanjälkeni verkossa. Lukemastani teoksesta löysin oivan työkalun tähän tarkoitukseen: ”Verkkoelämän 360 astetta”

Yksityinen ja henkilökohtainen verkkoelämäni koostuu taloudenhoidostani (mm. Nettipankkiasiat), terveydellisistä tiedoista (OmaKanta & dataa keräävät terveysapit), virallisesta asioinnistani ja henkilötiedoistani (Suomi.fi, DVV). Verkko-ostokseni ja yksityisviestintä (Esim. WhatsApp) kuuluvat myös yksityisen puolelle. Näitä tietoja en juuri ikinä jaa, muutamia valittuja lenkkireittejä lukuunottamatta, nekin apin sisäisesti. Julkinen ja henkilökohtainen läsnäoloni verkossa tuli edellisessä kappaleessa aika kattavasti käytyä. Huomionarvoista on kuitenkin, että verkkominääni liittyvä kulttuurituotanto ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen ovat sidottuna vanhaan (tämän kirjan aikaiseen) artistinimeeni joka tuo tälle dokumentoidulle verkkotoiminnalle tietyn alter egon. Tähän kakkupalaan sisältyy myös toimintani verkon yhteisöissä. Omaan profiilin monissa “ikivihreissä” someplatformeissa mm. Facebookissa & Instagramissa.

Ammatillinen 180 astettani kattaa ei-julkisen ja julkisen puolen verkkominäni. Tämä osa itsestäni navigoi ammatillisessa työroolissa. Malliesimerkki julkisen puolen ammatillisesta verkkominästä on mm. Tästä kyseisestä esseestä poimittu, LinkedIniin julkaistu ja tuunattu artikkelimuotoinen ote. Olen eri mieltä kaavion kanssa siitä, että mm. Twitter kuuluisi ammatilliseen puoleen sillä usein se on käytössä lähinnä yksityisenä uutisvirtana, ja erilaisten ihmisten ajatusmaailmojen observointia varten. Ammatillisen julkinen läsnäoloni ja toimintani oman alani verkostoissa konkretisoituu myös mm. Microsoft Teamsin Tiimiakatemian kanavissa ja verkkotapahtumissa, kuten webinaareissa.

Ei-julkiseen ammattilliseen puoleen parhaimpana esimerkkinä toimii äärimmäisen ajankohtainen Zoom, jota hyödynnämme yrityksemme palavereissa, pohdinnoissa ja keskinäisessä (myös kaverillisessa) kanssakäymisessämme. Olemme ajan hengessä hyödyntäneet tätä palvelua myös asiakastapaamisiin. Tekstimuotoisia viestintäverkostoja ovat esim. WhatsApp-ryhmämme, sekä tiimin omat Teamsin kanavat. Mielestäni ei-julkinen & ammatillinen verkkoelämä on tässä ajanjaksossa ehdottomasti tärkein 90 asteen kakkupala. Sen olennaisuus voi aiheuttaa jopa verkkoelämän uuden murroksen (VR & AR) nopeamman tapahtumisen.

Miten Osuuskunta Kauka tulisi verkossa paremmin löydetyksi?

Olemme vasta aloittaneet tiimiyrityksenä ja Osuuskunta Kaukan URL on vielä onnettomasti haukkomassa happea algoritmien paattia paiskaavassa aallokkossa. Olen osa markkinointitiimiä, ja minun on oltava mukana tuomassa myönteistä muutosta löydettävyyteemme. Menestyksen resepti on moninainen. Yksi vastaus on paljon puhuttanut hakukoneoptimointi, SEO (Search Engine Optimization). Markkinointitiimimme seuraava askel ja haaste olisi Googlen ilmainen, hyödyllinen ja runsailla kirjapisteillä kuorrutettu Digital Garagen kurssi “Digimarkkinoinnin perusteet” joka kurssikokonaisuudessaan käsittelee SEO:ta. Meidän pitää oppia hyödyntämään myös tunnisteita, tageja, avainsanoja ja jakaa aktiivisesti toimintaamme verkossa. Kyynisin pessimisti voisi tokaista näiden olevan tuulimyllyjen kanssa miekkailua vedoten yllä kuvattuun pitkän hännän kaavioon. Periaatteena meidän tulisi silti pitää se, että teemme parhaalla mahdollisella ymmärryksellä viraliteettimme eteen minkä voimme ja loppu on kohtalon sanelemaa. Ihanteellista olisi esim. se että kaikkiin tiimiläistemme verkkojulkaisuihin, postauksiin ja kirjoituksiin liitettäisiin yrityksemme verkkosivun domain / url-osoite. Päätänkin esseeni hyödyntämällä tätä kirjasta poimittua konkreettista vinkkiä ja linkkaan verkko-osoitteemme. Tervetuloa kotisivuillemme vierailemaan!

Wearekauka.com

You May Also Like…

Asiakastutkimus

Valitsin luettavaksi seuraavan kirjan Asiakastutkimuksen perusteet ja käytännöt. Kirjan lukemisen tarkoituksena oli...

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

Yrityskulttuuri on kuningas

Syy miksi valitsin tämän kirjan luettavaksi oli se, että yrityskulttuuri on hyvinkin pinnalla omassa tekemisessä juuri...

0 kommenttia

Lähetä kommentti