Kate Murphy – Et taida kuunnella

Mitä vastaisit, jos kysyisin mitä sinulle kuuluu? Uskaltaisitko kertoa? En minäkään. Emmehän me edes tunne toisiamme. Entä uskaltaisitko kuunnella, jos alkaisin kertoa sinulle tarinaani?
Tiedätkö mitä? Sinä tiedät, milloin sinua kuunnellaan oikeasti. Myös ihmiset, joiden kanssa keskustelet tietävät, milloin sinä kuuntelet ja milloin vain näyttelet kuuntelevasi.

Puhuimme jokin aika sitten treeneissä kuuntelutaidoista ja kuuntelemisen eri tasoista. Googlatessani aihetta törmäsin Kate Murphyn kirjoittamaan kirjaan Et taida kuunnella, joka on The Observerin, Stylistin ja Waterstonesin valinta vuoden 2020 parhaaksi tietokirjaksi. Kiinnostuin kirjasta, sillä olen lukenut paljon retoriikasta ja puhe- ja argumentointitaidosta, mutta en ollut tätä ennen lukenut yhtään kirjaa, joka käsittelisi kuuntelemista analyyttisesti. Kirja oli heti alusta asti todella mukaansatempaava ja koukuttava. Tässä on kirja, jota voi suositella todella lämpimästi. Aion tarvittaessa jopa puolittain pakottaa koko tiimini lukemaan sen, ellei pelkkä suosittelu saa kaikkia sitä lukemaan.

Tiedätkö mitä eroa on kuulemisella ja kuuntelemisella? Kuuleminen on passiivista auditiivisen informaation vastaanottamista, mutta kuunteleminen on aktiivista informaation työstämistä ja merkitysten etsimistä. Kuuntelun päämääränä on ymmärrys, ja se vaatii ponnistelua.

Meidän sukupolvemme on kasvatettu ”kuuntelemaan itseään” todella tehokkaasti. Jopa niin tehokkaasti, että emme osaa enää kuunnella muita. Olemme kasvattaneet kännykät kiinni käsiimme ja reagoimme niiden ärsykkeisiin todella impulsiivisesti. Oman itsen kuuntelemisesta on tullut jopa niin tärkeää, että olemme menettäneet – tai ainakin menettämässä – taitomme kuunnella toista. Kirjoitin aikaisemmassa puhetaitoa käsittelevässä esseessäni tietokirjailija Juhana Torkin näkemyksestä, jonka mukaan suomalainen puhekulttuuri on rappiossa. Väitän, että samoin on myös kuuntelemisen kulttuurin kanssa.

Ihmiset ovat niin koukussa somen ja tekniikan tarjoaman nopean tempon informaation suomiin ärsykkeisiin, että keskittyminen syvälliseen keskusteluun tuntuu monesta todella työläältä. Science Alertin julkaiseman Austinin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan pelkkä puhelimen näkyvillä olo heikentää ihmisen kognitiivista kyvykkyyttä. Sen mukaan osa ihmisen keskittymiskyvystä menee silloin siihen, että yritetään olla keskittymättä puhelimeen. (Linkki artikkeliin). Klassinen esimerkki: Jos sinua pyydetään olemaan ajattelematta vaaleanpunaista elefanttia, niin mitä ajattelet? Juuri niin.

Kun ollaan treeneissä kasvotusten kaikki samassa tilassa, on ryhmäpaineen vuoksi helppoa antaa puhelimen olla taskussa. Zoomissa treenatessa tilanne on täysin eri. Itselläni on ainakin jatkuva kiusaus pitää puhelin vieressä ja uskotella itselleni, että mikä tahansa ilmoitus puhelimesta on tärkeämpää kuin se mitä treeneissä puhutaan. Murphy kertoo kirjassa haastatelleensa artikkeliaan varten puhelimitse ihmisiä, jotta he voivat kertoa näkemyksensä kuuntelutaidoista. Useat henkilöt kertoivat pitävänsä itseään hyvinä kuuntelijoina. Eräs asianajaja oli sitä mieltä, että hän on parempi kuuntelija kuin monet muut. Väitettä horjutti se, että hän istui autossaan ruuhkassa puhelun aikana, mikä jo itsessään kertoi, ettei hän ollut täysillä mukana haastattelussa. Lisäksi hän keskeytti haastattelun, kun ”tuli toinen puhelu”. Saattaa kuulostaa arkipäiväisen normaalilta. Kun tätä esimerkkiä pohtii syvällisemmin, saa mielestäni kirpaisevan lähelle tulevan kuvauksen siitä, miten heikolla tasolla keskittyminen ja arvostus läsnä olevaa tilannetta kohtaan monesti on itselläkin.

Korvatulppina oletukset

”Ymmärrys siitä, että ’minä tiedän eri asioita kuin sinä’ on tehokkaan viestinnän edellytys.” -Kenneth Savitsky

Olen huomannut reilun vuoden jatkuneen tiimityöskentelyn johtaneen siihen, että kuvittelen tietäväni mitä toinen tiimiläinen aikoo sanoa, enkä sen vuoksi keskity täysillä kuuntelemaan mitä hän todella sanoo. Murphy esittää kirjassaan olettamuksen, jonka mukaan kuvittelemme kuuntelevamme mieluummin meille läheistä ihmistä, kuin ventovierasta, mutta että asia on todellisuudessa hyvin usein päinvastoin. Tämä on helppo allekirjoittaa.

Itselleni vanhempana kolahti hyvin vahvasti kohta, jossa Murphy kirjoittaa pienten lasten vanhempien sortuvan hyvin usein siihen, että olettaa lapsen tarvitsevan apua juuri oppimassaan asiassa. Lapset osaavat olla tällaisissa tilanteissa avoimen närkästyneitä ja vaatia saada tehdä asian itse. Onko samoin silloin, kun aikuiset olettavat mitä toinen aikuinen aikoo sanoa, eikä sen vuoksi kuuntele tai pahimmillaan jopa keskeyttää toisen ja täydentää hänen sanomisiaan olettamuksensa pohjalta? Etenkin pitkissä ja intensiivisissä ihmissuhteissa uteliaisuus toista kohtaan himmenee, jolloin alamme olettaa hänestä asioita. Tämä heikentää aitoa kanssakäymistä ja kuulluksi tulemisen kokemusta.

Pari viikkoa sitten muuan Matias kysyi seuraajiltaan Instagramissa, luopuisivatko he mieluummin näkö- vai kuuloaististaan. Vastasin silloin intuitiivisesti luopuvani mieluummin näkö- kuin kuuloaististani, koska koen eläväni paljon vahvemmin auditiivisen kuin visuaalisen kokemusmaailman kautta. Et taida kuunnella vahvisti valintaani. Sikiö reagoi ääniin jo 16. raskausviikolla ja erottaa puhutun kielen raskauden viimeisellä kolmanneksella. Ennen kuolemaa aistit sammuvat yksi kerrallaan. Ensin lähtevät nälkä ja jano. Seuraavana puhekyky ja näkö. Tunto- ja kuuloaistit pysyvät loppuun asti. Kuurojen ja kuulovammaisten lasten kyky kokea empatiaa ja yhteenkuuluvuutta on heikompi, kuin kuulevilla. Myös kuulon menettäminen myöhemmällä iällä haittaa tunteita, kognitiota ja käyttäytymistä.

Ihminen, joka kuuntelee aktiivisesti toista, suo toiselle osapuolelle kuulluksi tulemisen kokemuksen. Kuulluksi tuleminen lisää halua kuunnella myös toista, ja vahvistaa halua ymmärtää toisen ajatuksia. Tämänkaltaisissa tilanteissa osapuolten aivotoiminnassa alkaa näkyä huomattavia muutoksia kohti yhdenmukaista aivotoimintaa (Uri Hansson). Tämä on mielestäni valtavan hieno ajatus, jota kannattaa muistaa kaikissa ihmiskohtaamisissa. Toki jotkut ihmiset ja asiat voivat laukaista niin vahvoja vastareaktioita, että niiden kuunteleminen voi olla mahdotonta. Jostain syystä käännän ajatukseni jatkuvasti siihen, miten tiimin sisällä osaisin ja osaisimme kuunnella toisiamme aktiivisemmin ja ennakkoluulottomammin. Aktiivisen kuuntelemisen vieminen myös asiakaskohtaamisiin voi olla käänteentekevä muutos. Ihminen, jolle yritetään myydä ei – kuten on todettu – ole välttämättä lähtökohtaisesti hirveän innoissaan tilanteesta. Janne ainakin painottaa jatkuvasti sitä, ettei asiakaskäynneille tarvitse mennä niin, että tavoitteena olisi myydä asiakkaalle jotain. Olen ollut hieman pulassa tämän asian kanssa, koska koen jostain syystä kiusalliseksi sen, että pyydän ihmistä antamaan minulle aikaansa ihan vain, jotta minä voisin oppia jotain. Tajusin kuitenkin tämän kirjan myötä, että se mitä voin tarjota kenelle tahansa ei maksa mitään. Voin ihan ilmaiseksi kuunnella ihmisiä aktiivisesti ja suhtautua ihmisiin uteliaasti. Jos heillä on tarpeita, joihin voin vastata, niin se kyllä tulee ilmi ja pääsen tekemään myös bisnestä. Voin kuitenkin tarjota kaikille kontaktoimilleni ja satunnaisesti kohtaamilleni ihmisille mahdollisuuden tulla kuulluksi.

Lopuksi vielä vinkki luku/kuuntelukokemuksen tehostamiseksi: Kuuntelin kirjaa niin, että kuunneltuani itselleni resonoivan tai mielestäni tärkeän kohdan, niin kävin lukemassa vielä saman kohdan tekstimuotoisesta kirjasta. Tehostaa oppimista.