Mark Mansonin Kuinka olla piittaamatta paskaakaan kirja iski minuun kovasti sen erilaisuudella, ronskilla kielenkäytöllä ja mieleen painuvilla tarinoilla. Kirja auttaa harkitsemaan kovapäisemmin, mille asioille antaa painoarvoa ja mitkä asiat jättää omaan arvoonsa.  Älä piittaa paskaakaan – asenne ei tarkoita välinpitämättömyyttä, vaan sitä että välittää juuri niistä itselleen tärkeistä asioista. Mansonin teos auttaa kohtuullistamaan elämälle asetettuja odotuksia ja valitsemaan mikä on oikein ja mikä ei.

On vain hyväksyttävää se, että tekipä elämässä mitä tahansa, siihen kuuluu aina epäonnistumisia, menetyksiä, katumuksia. Kun tottuu elämän yli vyöryviin paskamyrskyihin, muuttuu Mansonin sanoin voittamattomaksi. Kivun voi selättää, vain jos opettelee sietämään sitä!

Se mikä minua melkoista perfektionistia puhutteli, oli erityisesti se, kuinka kirja käsitteli suorasanaisesti täydellisyyden tavoittelua ja itsekritiikkiä. Aloin todella kirjaa lukiessani pohtimaan kuinka varsinkin meidän, sukupolven suorituskeskeiset ihmiset oppisivat olemaan piittaamatta paskaakaan ja tyytymään siihen, mitä on?

Syypää paskaan oloon on aivot

Olen aina ollut se tyyppi, joka murehtii kaikkea kaiken aikaa. Osaan ottaa mitä pienimmätkin asiat stressinä harteilleni ja menettää yöunia mitä turhimmistakin ongelmista juuri sellaisista, joilla ei oikeasti ole mitään merkitystä. Yliajattelen turhia, mutta tietenkin myös, niitä tärkeitäkin asioita. Se kertoo paljon siitä, että elän tunteella ja otan asiat vakavasti, välillä liiankin vakavasti.

Harmittavan helppoa on saada itselleen paska fiilis vain pyörittelemällä negatiivisia fiiliksiä mielessä. Elämä muuttuisi paljon kevyemmäksi, kun osaisi karsia turhat asiat pois mielestä ja keskittyä vain olennaiseen. Koen kuitenkin, että iän myötä olen oppinut hieman enemmän tyyneyttä, mutta tarvitsisin todellakin paljon lisää älä piittaa paskaakaan – asennetta elämääni.

Tee edes jotain – periaate

Niin kuin jo aikaisemmassa kappaleessa sivusin omaa yliajatteluani, minussa on myös hieman pessimistin vikaa ja ongelmia jäädään märehtimään pitkäksikin aikaa. Kirjan lause: ”Älä jää vatvomaan ongelmaa mielessäsi. Kunhan teet jotakin, ratkaisu löytyy ennen pitkää” herätteli ajatuksia. Niissä tilanteissa kuin huolet ja murheet alkaa ottaa valtaa, on tärkeää vain pysyä liikkeessä ja tehdä edes jotain asian eteen. Syyllistyn välillä siihen, että haluan vain rypeä huonossa fiiliksessä ilman, että edes pohdin mikä voisi olla avuksi. Huonoilla hetkillä on muistettava pysyä optimistisena ja uskoa, että ratkaisu löytyy, jos ei tänään, ehkä huomenna tai ensi kuussa.

”Teot ei ole vain lopputuloksia, joihin motivaatio johtaa: teot ovat myös motivaation lähde.” Jos haluaa saavuttaa jotain, mutta motivaatio ja inspiraatio puuttuu, usein ajatellaan, että homma seis peli on menetetty. Sen sijaan kuin vain lähtisi tekemään, itse tekeminen voi aiheuttaa reaktion, joka synnyttää motivaation aaltoja ja auttaa jatkamaan eteenpäin.Tee edes jotain periaate vähentää siis turhaa vitkuttelua ja asioiden turhaa märehtimistä

EI

Olen varmaan useammassakin esseessä sivunnut tätä aihetta ja omia vaikeuksiani sanoa ei. Tämä kirja sai kuitenkin ajattelemaan asiaa entistä enemmän ja hieman uudesta näkökulmasta. Jos haluaa todella keskittyä johonkin tärkeään, on priorisoitava ja kieltäydyttävä jostain muusta.

Ei:n sanomisen välttely saattaa johtaa päämärättömään ajelehtimiseen, koska jos on lupautunut kaikkeen vain siitä syystä, että ei osaa sanoa ei tai halua tuottaa toiselle pahaa mieltä on toiminta luultavammin melko köykäiselle pohjalle rakennettu ja tuntuu merkityksettömältä. Tämän ymmärrettyäni tajusin, miksi viimeiset puoli vuotta on tuntunut hieman ajelehtimiselta ja en ole saanut mistään irti täyttä merkityksellisyyden tunnetta. Olen siis suostunut vain kaikkeen ilman sen suuremmin miettimättä ja loppu viimein käteen ei ole jäänyt paljoakaan.

Kieltäytyminen kuuluu siis olennaisena osana arvojen oman identiteetin rakentamiseen. En voi ikuisesti olla se nice guy, joka suostuu kaikkeen ja pääsee kaikkialle tarvittaessa, silloin minä en ole minä vaan olen pelkästään joku jollekin toiselle. Mansonin sanoin mitään identiteettiä ei ole, jos ei koskaan kieltäydy.

Ei:n sanominen on keskeinen elämäntaito, jonka kanssa minulla on vielä paljon kehitettävää.