Kuinka olla piittaamatta p*askaakaan

Kirjoittaja: Lauri Koivisto

29 marraskuun, 2021

Lähdeteos: Kuinka olla piittaamatta paskaakaan

Lähdeteoksen kirjoittaja: Mark Manson

Teoriapisteet: 2

Kuinka olla piittaamatta paskaakaan? Hyvin mielenkiintoinen kysymys kieltämättä. Itse aiheesta kertova kirja oli varsin mieluisa lukukokemus. Kirja väittää olevansa ”kirpeä vastalääke” kaikelle positiiviselle ajattelulle ja ihmeellisille elämäntapahössötyksille. Olen tästä kieltämättä samaa mieltä, mutta samalla kuitenkin erimieltä. Minusta kirja itsessään oli jo hyvin positiivinen kokemus ja älyttömän hauskaa luettavaa ja vaikka kirjan sisältö keskittyikin pääosin paskaakaan piittaamatta olemisen jaloon taitoon, olen silti sitä mieltä, että se jollain tapaa hauskuudellaan ja erilaisuudellaan nosti omaa positiivista ajatuksenjuoksua enemmän esille.

Tosiasia on, että aina ei vain pysty ajattelemaan positiivisesti. Jopa minä, joka olen perustanut koko minäkuvani ja persoonani positiiviselle ajattelulle ja elämänasenteelle. Myös tästä syystä halusinkin lukea tämän teoksen, koska se pisti minut pohtimaan asennettani ja elämäntapaani, sekä haastamaan omaa hyvin positiivista elämänkuvaani. Itse olen sitä mieltä, että positiivisella ajatellulla pääsee elämässä hyvin pitkälle ja sillä on kauaskantoiset siivet. Positiivinen ajattelu auttaa ainakin minua selviämään arjen haasteista ja pitää minut pinnalla vaikeimmissakin tilanteissa. Tästä huolimatta olen myös itse joskus todella stressaantunut ja murheellinen ja tästä päästäänkin hyvin positiivisen persoonan ja ajattelun varjopuoliin. Kun olet perustanut persoonasi Naantalin aurinkoa muistuttavalle hymylle ja ainaiselle positiivisuudelle, sinun ei yleensä annetta olla murheellinen, stressaantunut tai surullinen. Ihmiset olettavat, että selviät aina hyvän asenteesi ja hymysi ansiosta tilanteesta kuin tilanteesta ja hyvin usein huomaankin, että joudun suremaan asioita yksin pimeässä huoneessa oman pääni sisällä. Olen siis jossain tapauksissa oman persoonani ja roolini vanki.

Tämä oli myös yksi niistä syistä, miksi halusin tämän kirjan kahlata läpi. Haluan haastaa omaa ajattelutapaani ja niin sanotusti herättää sisälläni olevaa pientä murheellisuuden ja piittaamattomuuden kipinää. Piittaamattomuudesta puheenollen haluan avata vielä toista positiivisuuden aiheuttamaan välillä hyvinkin raskasta taakkaa. Olemalla aina positiivinen ja iloinen, ihmiset helposti tukeutuvat sinuun, kun heillä menee elämässä huonosti tai heillä on jotakin huolia tai murheita. Minusta on mukava auttaa ihmisiä ja kuunnella heidän ongelmiaan, mutta välillä se käy todella raskaaksi. Ihmisten on helppo tukeutua sellaisiin henkiköihin, jotka eivät näytä ulospäin omaa murheellisuutta ja piittaamattomuutta. On helppo ajatella, että ”tätä tyyppiä ei haittaa kuunnella koska häneen ei näytä vaikuttavan mikään negatiivinen” Minusta tämä ajattelutapa on suoraan sanottuna aivan perseestä. Kyllä minäkin olen joskus vittuuntunut, kyllä minullakin on huonoja päiviä ja kyllä minäkin saan joskus olla surullinen. En vain perhana vie saa roolini takia aina sitä näyttää ja valitettavan usein sisällä kytevä negatiivisuus näkyykin vain minulle hyvin läheisille ihmisille. Tässä on myös hyvin avattuna yksi niistä monista hyvistä syistä miksi hain opiskelemaan tiimiakatemialla. Minulla on alusta-asti ollut kuva, että akatemialla saan olla täysin oma itseni ja näyttää myös ne huonot ja stressin täyteiset päivät ja siihen kuuluvat tunteet.

Yleisesti ottaen näin onkin. Olen saanut tällaisessa erittäin hyväksyvässä ilmapiirissä näyttääkin niitä negatiivisia tunteita ja minusta on ollut hienoa, että myös minulta on tultu kysymään, että mitä kuuluu tai, että miten voin, varsinkin kun tällaisia kysymyksiä minulta ei hirveän usein ole aikaisemmin kysytty.

Nyt kun olen saanut vuodattaa oikein kunnolla, haluan päättää tämän vähän positiivisempiin tunnelmiin. En aio muuttaa itseäni kyyniseksi ja murheelliseksi ihmiseksi ja vaikka kuinka yrittäisin, olen vahvasti sitä mieltä, että en tulisi siinä onnistumaan varsinkin, kun perusluonteenpiirteeni on se helkkarin Naantalin aurinko. Tämä kirja kuitenkin opetti minulle yhden tärkeän asian, jonka kanssa olen ehkä huomaamattani paininut pitkän aikaa. Olen ollut aina se muitten tuki ja turva, mutta samalla olen hyvin usein unohtanut omat tunteeni ja sysännyt ne jonnekin alitajunnan syviin koloihin. Muitten auttaminen on toki palkitsevaa ja ihanaa, mutta välillä on vain osattava ja opittava puhaltamaan peli poikki, oltava piittaamaton ja ehkä vähän itsekäskin ja vuodattaa ne omat tunteet jollekin muulle ihmiselle. Joten aionkin nyt opetella olemaan vähän piittaamaton ja huolehtimaan omasta henkisestä hyvinvoinnistani paremmin. Aion myös opetella olemaan avoimempi ja kertomaan jos jokin asia painaa minun mieltäni tai ärsyttää suunnattomasti

You May Also Like…

Hyvät, pahat ja rumat

Hyvät, pahat ja rumat

Hannu Sokala ja Juha-Pekka Raeste ovat kasannet aikamoisen pläjäyksen maailman 50 vaarallisimmasta yrityksestä....

0 kommenttia

Lähetä kommentti