Olin kuullut aika paljon kyseisestä kirjasta, ja löysinkin sen äänikirjana yhden Helsingin reissuni aikana. Nyt oli oikeasti helkakkarin hauska kirja, jossa loppujen lopuksi on jopa hyvä sanomakin! Itse kun pidän kauheasti vähän tämmöisestä rääväsuisesta suorasta tekstistä, niin upposi todellakin minuun! 

Vaikka kirjan nimi onkin Kuinka olla piittaamatta paskaaakaan, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mistään ei tulisi piitata mitään. Se tarkoittaa sitä, että osataan välittää vain oikeista, meille merkityksellisistä asioista. Samalla voidaan haistattaa niin sanotusti vitut turhille, merkityksettömille asioille. Aika usein ihminen sortuu yliajattelemaan asioita. Ystäväpiirissänikin on paljon ihmisiä, jotka näin selkeästi tekevät. Myönnän tekeväni sitä joissain määrin itsekin, mutta en enää läheskään niin paljon kuin vaikka viisi vuotta sitten. Koin että yliajatteluni kohdistui aika paljon siihen, millaisena minut nähdään ihmisenä. Joskus aiemmin olin vähän läski, toki niin olen nytkin, mutta välissä olin aikasta hoikka poika, kun painoin alle 80kg. Minulla oli aina kuva itsestäni läskinä ja rumana, sellaisena ihmisenä, johon kukaan ei haluaisi tutustua, koska näin oli ollut joskus aiemmin. Olin joskus todella epävarma omasta ulkonäöstäni, joka näkyi sitten todella paljon ulkonäöllisiin asioihin panostamisella ja esimerkiksi Instagramissa tykkäyksien kalastelulla jollakin hashtageilla. Nykyään en jaksa piitata paskaakaan sellaisista, jonka takia varmaankin minulla on nyt tilanne, etten ole päivittänyt kolmeen vuoteen Instagramiin yhtään mitään. Nykyään olen paljon enemmän sinut oman ulkonäköni kanssa ja heitänkin itsestäni läskiläppää, vaikka en kyllä oikeasti koe edes itseäni mitenkään läskiksi. Vähän on masua, mutta se on vain elintasovatsa. 

Kirjassa oli aivan käsittämättömän hyvä oppi siitä, mistä onnellisuus koostuu. En ollut sitä aiemmin edes ajatellut, mutta onnellisuus koostuu nimenomaan siitä matkasta onnellisuuteen. Ihminen ajattelee, että olen onnellinen sitten kun minulla on sitä ja tätä. Mitä lähemmäs sitä tavoitetta pääset, sitä onnellisempi olet. Kuitenkin tavoitteeseen päästyäsi sinulle tulee tyhjä olo, koska nyt ei ole enää mitään mitä tavoitella. Et olekaan enää onnellinen. Sitten täytyy etsiä seuraava tavoite, jota lähdetään jahtaamaan. Taas ollaan onnellisia, kun jahdataan sitä tavoitetta, mutta onni loppuu kun tavoitteessa ollaan hetken aikaa. Tämä on tietynlainen oravanpyörä, toki monesti myös positiivinen sellainen. Olen aina ajatellut, että lopettaisin työt mahdollisimman aikaisessa iässä, kunhan olen tehnyt itselleni taloudellisesti sellaisen tilanteen, että se on mahdollista. Alkaisin omien ajatuksieni mukaan enemmänkin harrastella bisneksiä. Tämän kirjan luettuani tuntuu kuitenkin siltä, että voi tehdä aika tiukkaa, ettenkö keksisi aina jotain uutta kunnianhimoista tavoiteltavaa työmaailmassa. En tiedä mikä olisi sitten vastaava tavoiteltava asia vapaa-ajalla tai perheen kanssa, jota haluaisin viedä samalla tavalla eteenpäin ja sitä kautta kokea onnellisuutta. Tuskin minä nyt haluan ammattigolfariksi tai jotain muuta yhtä typerää vastaavaa. 

Kirjassa oli hyvä nosto siitä, kuinka valheellisesti ajattelemme normaalista elämäntavasta sosiaalisen median vaikutusten takia. Meillä kaikilla on somet, joissa seuraamme kavereitamme sekä erilaisia julkkiksia ja sosiaalisen median vaikuttajia. Kuvissa on hyvin treenattuja ihmisiä aurinkorannalla vetämässä cocktailia ananaksesta. Vastaavasti joku kaveri on saattanut mennä naimisiin, saanut ylennyksen, rakennuttanut talon tai lähteä laskettelureissulle Alpeille. Kun joka päivä sosiaalinen mediamme on täynnä tällaisia kuvia, se vaikuttaa ajattelutapaamme. Siirrymmekin kuvien ihastelusta kateellisena olemiseen. Miksi minä olen epäonnistunut elämässäni tavalla tai toisella, kun minun elämäni ei ole tuollaista? Harvemmalla ihmisellähän se sitä oikeasti edes on. Sosiaaliseen mediaan laitetaankin vain pääsääntöisesti niistä elämän kivoista hetkistä kuvia sekä videoita. Harvemmin näkee postauksia sotkuisesta kämpästä ja likaisista hiuksista sekä kuvatekstinä kommentti siitä, että tää päivä oli aivan perseestä. Kuka nyt tällaista sisältöä haluaisi jakaa, koska harvemmin kukaan haluaa näyttää sitä ns. epäonnistumistaan, vaan mieluummin jokainen kiillottaa vähän omaa kuvaansa muiden silmissä. 

Yksi tärkeimmistä asioista kirjassa oli sanoma siitä, että jokaisen tulisi uskaltaa olla oma itsensä tilanteessa kuin tilanteessa. Tuntuu että meillä kaikilla on tietynlaisia rooleja päällä. Ajattelemme aivan liikaa sitä, mitä muut ihmiset meistä ajattelevat. Onko sillä oikeasti paskankaan väliä? Pitäisikö meidän kaikkien vain olla piittaamatta paskaaakaan, jotta olisimme onnellisia?