Keskustelun voima

Kirjoittaja: Jesse Nyberg

3 huhtikuun, 2022

Lähdeteos: Keskustelun voima

Lähdeteoksen kirjoittaja: Ilona Rauhala

Teoriapisteet: 2

Lähdin lukemaan kirjaa sen perusteella, että haluni parantaa keskustelutaitojani on noussut viime aikoina. Koen hyvien keskustelutaitojen olevan todella tärkeä taito osata. Olenkin vasta viimeisen vuoden aikana miettinyt tarkemmin miten tietyt sanat vaikuttavat keskusteluun ja millä tavalla jotkin sanat saavat puhujan viestimään itsestään tiettyjä piirteitä, kuten itsevarmuutta ja epävarmuutta.

Haluan itse oppia tuomaan omat näkemykseni ja kokemukseni varmana ja selkeänä viestinä muille keskustelussa mukana oleville henkilöille. Olemme tiimimme kanssa keskustelleet esimerkiksi viimevuoden palautteen annossa minun perusteluideni vähäisyydestä, panostinkin siihen heti tämän kuultuani ja aloin pikkuhiljaa miettimään tarkemmin vastauksiani ja pyrin perustelemaan ne selkeämmin. Koen vieläkin kyseisen asian vaikeaksi, mutta olen selkeästi kehittynyt siinä ja nyt on mielestäni aika siirtyä keskustelutaidoissa uudelle tasolle. Ajattelin lähteä kehittämään kuuntelemista ja opetella paremmin kysymään oikeita kysymyksiä oikeissa tilanteissa. Olen myös huomannut, että keskustellessani minulla on kiireen tuntu ja koen epämiellyttäväksi, jos kanssa keskustelija joutuu odottamaan vastaustani. Haluan oppia sen, että mihinkään ei ole kiire ja parempi vastata järkevästi ja perustellusti kuin nopeasti ja epäselvästi.

Tänään treeneissä huomasin, että olenkin sisäistänyt kirjasta kohtia, joita en heti kuunnellessani tajunnut sisäistäväni. Yhtenä esimerkkinä voisin nostaa sen, että sana miksi on äärimmäisen ”vaarallinen” ja vaikea kysymys, siitä voi saada helposti väärän kuvan, jos sen laukoo väärässä paikassa tai väärällä tavalla. Kyseisen kysymyksen kanssa tulee olla siis varovainen tai se on hyvä opetella sanomaan oikein.

Keskustelutaidoissa huomaan itselläni epävarmuutta, siksi koen varmasti olevani siinä huono. Uskon, että kun saan itselleni selkeämmäksi sen, että olen edes kohtuullisen hyvä keskustelija, niin en enää koe epävarmuutta. Epävarmuus monesti heikentää tulosta. Asiaa opiskellen ja uusia keinoja käyttäen tiedän kehittyväni kyseisessä asiassa ja tiedän sen sisimmästäni, että tulen tulevaisuudessa nauttimaan laadukkaista keskusteluista.

Pohdin yksi ilta omia keskustelutaitojani ennen nukkumaan menoa ja huomasin, että minä olen hyvä ”small talkissa”, mutta syvällisemmissä keskusteluissa kompuroin ja monesti eksyn raiteilta. Esimerkiksi pitkissä parisuhteissa ollessani olen vasta myöhemmin pystynyt avautumaan omana itsenäni ja mennä pintaa syvemmälle keskusteluissa kysyen kysymyksiä ja antaen rehellisiä vastauksia. Luulen, että tämä johtuu menneisyydestäni ja epävarmuudesta, josta jo aiemmin mainitsin. Se voi johtaa juurensa jopa ala-aste aikoihin, kun jouduin koulukiusatuksi ja silloin en uskaltanut puhua kenenkään tuntemattoman kanssa. Voisiko sieltä ollut jäänyt joku lukko/toimintatapa? Jollain tavallahan lapsi käsittelee asiat ja omalla kohdallani se on saattanut olla asioiden hautaaminen jonnekin syvälle sisimpääni, koska en koe olevani ujo enkä pelokas. Mutta keskustelu on ollut itselleni aina jotenkin jännittävä asia, jos tiedän että joudun puhumaan paljon ja asia keskeisesti.

Kirjassa puhuttiin myös puhekielestä, jonka haluan nostaa myös esille, koska huomaan, että käytän itse tätä alitajuntaisesti, sillä pääsee helposti ”samalle aaltopituudelle” toisen henkilön kanssa. Hauska huomata, että on olemassa paljon erilaisia puhe tyylejä ja niistä monesti huomaa onko puhuja esimerkiksi koulutettu vai kouluttamaton. Tietysti poikkeuksiakin on.

You May Also Like…

Idiootit…

Mä oon idiootti. Kaikki muutkin on. Miksi luin tämän kirjan? Haluan ymmärtää itseäni edelleen paremmin. Kun ymmärtää...

Uusi neuvotteluvalta

Kirjan kirjottajat: Juhana Torkki ja Sami Miettinen | Refektio by Joel Tiainen | Teoriapisteet: 2 Johdanto Hyvät...

0 kommenttia

Lähetä kommentti