Keskustelun voima

Kirjoittaja: Akseli Pasanen

1 marraskuun, 2022

Lähdeteos: Keskustelun voima

Lähdeteoksen kirjoittaja: Ilona Rauhala

Teoriapisteet: 2

Digitalisaation takia yhä pienenevässä maailmassa keskustelutaidot nousevat entistä arvokkaammiksi. Keskusteluja ja vuorovaikutustilanteita syntyy yhä enemmän. Omien keskustelutaitojen kehittäminen on investointi omiin ihmissuhteisiin, työelämään ja näissä onnistumiseen.

Pidimme treenit aiheesta dialogi, oli muuten parhaat treenit pitkään aikaan! Treenien ennakkotehtävänä jokaisen tuli lukea dialogiin liittyvä kirja. Itsellä kirjan lukeminen jäi koulutusohjelman jälkeiselle viikonlopulle. Hieman kiireinen aikataulu pakotti minut kuuntelemaan kirjan ensimmäistä kertaa ikinä! Aluksi koetin kuunnella kirjaa kotona sängyllä ja sohvalla röhnötellen, mutta ajatukseni karkasivat koko ajan aivan muualle kuin korvissani kuuluvaan lukijan ääneen. Tylsyyden ylistys kirjasta muistin kävelyn ja muun kevyen liikkeen kohentavan keskittymistä ja ajattelua, joten lopulta kuuntelinkin kirjan ulkona kävellen ja pyöräillen! Sain keskityttyä paremmin ja myös reilusti raitista ilmaa ja liikuntaa viikonloppuun!

Keskustelun runko:

  1. Viritä
  2. Kuule
  3. Tutki
  4. Jäsennä
  5. Sulje

Psykologi ja yritysvalmentaja Ilona Rauhala esitteli kirjassaan tällaisen mallin keskustelun rungosta. Dialogi treeneissä huomasin tämän rungon löytyvän dialogiringistä. Alkaen keskusteeluun virittävästä check in kysymyksestä ja päättyen sulkevaan check outiin. Näiden tapahtumien välillä täytyisi ymmärtää, mikä on tärkeintä juuri nyt.

Keskustelutaidoista

Parin viimevuoden aikana olen tutkiskellut itseäni ja omia toimintatapojani. Koen olevani melko hyvä keskustelija, mutta kirjasta minun oli helppo huomata samat omat kehittämisen kohteeni, joita olinkin jo aiemmin tunnistanut itsessäni. Joissain keskustelutilanteissa huomaan esimerkiksi vaivautuvani vaikeista aiheista, olevani ajoittain passiivinen, unohtavani kyseenalaistaa omia ajatuksiani. Sorrun myös ajoittain tulkitsemaan ja olettamaan, että ymmärrän ja kuulen vastapuolen sanoman oikein.

Enemmän oikealla suunnalla keskusteluissa koen olevani esimerkiksi, tilannetajussa, ajattelen ennen kuin sanon, palautteen antaminen ja vastaan ottaminen, enkä koe vieväni liikaa tilaa muilta keskustelussa.

Oppi small talkista

Small talk tai suomeksi esimerkiksi rupattelu on tärkeä osa arkisia keskusteluja ja tärkeitä aiheita käsitteleviä keskusteluja. Rupattelu virittää ja rentouttaa ennen ”oikeista” aiheista puhumista. Rupattelussa on tärkeää puhua helpoista aiheista ja kysyä esimerkiksi vastapuolen mielenkiinnonkohteisiin liittyvistä asioista. Ihmisillä on luonnostaan syvä kuulluksi, nähdyksi ja arvostetuksi tulemisen tarve. Keskusteluun saa siis luotua luottamusta kysymällä vastapuolelle tärkeistä asioista, vaikka ei niistä itse juuri mitään ymmärtäisikään.

Ongelmalliset impulssit

Kirjan jälkeen tunnistin omissa keskusteluissani tapahtuvia impulsseja. Impulssit omalla kohdallani ovat olettamista ja luulemista, joskus saatan heittää myös kommentteja ”omaksi ilokseni” tai siis sen kummempaa tarkoitusta. Muiden puheiden pohjalta asioiden luuleminen ja olettaminen on typerää, sen sijaan että kuuntelisi ja sisäistäisi oikeasti sinulle sanotut asiat. Myös impulssien luomat heitot ja kommentit voivat pahimmillaan ajaa keskusteluja täysin väärille raiteille. Aionkin jatkossa yrittää tunnistaa omia impulssejani, ohittaa ne ja toimia vasta sen jälkeen, kun on ajatellut asiaa hetken.

Kysyminen

Luin juuri Paranoidi optimisti kirjan, jossa painotettiin erittäin tärkeäksi kysyä ”miksi” kysymyksiä. Tässä kirjassa taas miksi- kysymyksen käyttämisestä hieman varoiteltiin, sillä sen voi herkästi sanoa töksäyttäen ja hyökäten. Oli mielenkiintoista huomata kahden peräkkäin lukemani kirjan käsittelevän samaa aihetta, mutta eri näkökulmista. Oma ajatukseni onkin ehkä jotain näiden väliltä, pala molemmista. On tärkeää kysyä miksi- kysymyksiä, jotta voi syvemmin ymmärtää asioita, mutta on vähintään yhtä tärkeää tunnistaa, miten kysymyksensä muotoilee.

You May Also Like…

Copywriting Strategies

Copywriting on yksinkertaisuudessaan markkinointi tai mainontatekstien kirjoittamista myyntiä tai asiakkaan...

Sanojen supervoima

Jakaisin tämä kirjan opit kolmeen osaan. Ensimmäinen osa on liittyy jokapäiväiseen juttelemiseen ja siihen miten...

The Culture Map

 Kävimme vähän aikaa sitten tiimivaihdossa Berliinissä ja nyt ihan vasta oli Berliinin travelling universityn vuoro...

0 kommenttia

Lähetä kommentti